Siirry pääsisältöön

Ennalta ehkäise atooppinen silmänympärysihottuma

 Olen viime vuosina nähnyt niin monia vaikeita silmänympärysihottumatapauksia, että yritän nyt saada kaikki riskiryhmässä olevat heräämään siihen, että tehohoitoa tarvitaan juuri nyt ehkäisemään tulevat ongelmat. 


Silmänympärysihottuma on viheliäinen

Tiedän asiakkaiden kuvauksien perusteella, että atooppinen ihottuma silmienympärillä on viheliäinen vaiva ja koko ihminen on kipeä sen takia.  Silmänympärykset kutisee jatkuvasti, ja jos niitä erehtyy raapimaan ne menevät vereslihalle ja kutisevat entistä enemmän. 

Olen myös itse yhden talven kärsinyt silmänympärysihottumasta joskus kolmekymppisenä, ja se puhkesi stressin ja kuivuuden yhteisvaikutuksesta. Muistan miten raivostuttava tuo tilanne oli, koska mitään silmämeikkiä ei voinut käyttää ja kutina oli sietämätöntä. Luomet paranivat vasta keväällä, kun säätila muuttui ja aurinko alkoi paistamaan ja sisälämmitys loppui. Tosin siihen aikaan 1990-luvun alussa ei ollut vielä mitään kunnollista kosmetiikkaa, mikä olisi auttanut tuohon atooppiseen ihottumaan ja kutinaan. Samoin meikkituotteet olivat huomattavasti huonolaatuisempia, koska mineraalipigmenttiä ei ollut vielä keksitty.

Nykyisin seuraan tarkkaan, ettei tilanne silmänympärysiholla menisi enää koskaan niin pahaksi, koska tuo yksi kokemus kyllä riitti. Minä en ole atoopikko muuten, mutta tuo silmänympäryksen kuivuusihottuma tulee kyllä muillekin. Juuri tämän takia varoittelen asiakkaita, ettei silmänympärysihoa saa laiminlyödä.

Nämä hoitotuotteet auttaa

Atoopikolla pitää olla täyteläinen suojaava ja kosteuttava silmänympärysvoide. Mitä enemmän ikää tulee, sitä suurempi merkitys on silmänympärysvoiteen vaikutusaineilla. Dermalogican uutuus Phyto Nature Lifting Eye Cream (135€) on ehdottomasti paras silmänympärysvoide kuiville silmäluomille. Sen täyteläinen koostumus vahvistaa ohutta ihoa ja lifting-vaikutus vähentää silmäkulmien harakanvarpaita. 

Phyto Nature Lifting Eye Cream



Jos aikaisempina talvina on kärsinyt kuivista silmänympäryksistä, nyt ei pidä odottaa, että se vaihe iskee vaan aloittaa hoito jo nyt. Tämä Phyto Nature Lifting Eye Cream on talvella erinomainen silmänympärysvoide kaiken ikäisille.

Toinen Dermalogican hoitotuote ongelmallisiin silmäluomiin on Stress Positive Eye Lift (74€) silmänympärysnaamio. Tämä naamio auttaa myös siinä vaiheessa, kun iho on jo rikkoutunut. 

Stress Positive Eye Lift


Stress Positive Eye Lift levitetään iltaisin täyteläisenä kerroksena silmäluomille sekä yläluomeen, että alaluomeen. Naamio saa vaikuttaa yön ylitse ja se pestään aamulla pois, tai vain pyyhitään kostutetulla vanulapulla. Suosittelen sen käyttöä 2-4 kertaa viikossa, mutta jotkut atoopikot käyttävät sitä silmänympärysvoiteen asemasta, eikä sekään ole poissuljettu ratkaisu. Silmämeikin alle tämä naamio ei sovellu, koska siihen se on ihan liian täyteläinen. Stress Positive Eye Lift tuntuu ihanan viilentävältä ja rauhoittavalta heti levitettäessä ja yleensä kutina rauhoittuu tuosta viileydestä. 

iS Clinicalin Eye Complex 



iS Clinicalin Eye Complex (109€) sopii myös kuiville ja atooppisille silmäluomille ja se on hyvin kosteuttava voide. Se on kevyempi kuin Phyto Nature Lifting Eye Cream ja soveltuu hyvin myös silmämeikin alle. Eye Complex toimii hyvin myös parikymppisillä atoopikoilla, koska siinä ei ole erityistä lifting-vaikutusta. 



Terkuin,

Kosmetologisi, Inkeri



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 
8.–14.10.2024.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...