tiistai 22. lokakuuta 2024

Häirintä oli arkipäivää 1990-luvulla

 Vanha sanonta on, että sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee, mutta välillä vanhat asiat tulee vain mieleen ja ne on pakko purkaa pois. Nyt nämä yrittäjänaispäivät nosti mieleeni ne ajan, kun olin hyvin usein seksuaalisen häirinnän kohteena. 




Opin luottamustehtävissäni paljon

Pääsin hyvin nuorena valtakunnallisen tason luottamustehtäviin ollessani Hämeenlinnan Seudun Yrittäjänaiset ry:n puheenjohtajana 1980-luvun lopulla. Olin 1990-luvun alussa jo Suomen Yrittäjänaisten (silloinen Yrittäjänaisten Keskusliitto) varapuheenjohtajana ja vähän yli kolmekymppisenä todella suurissa saappaissa. 

Olin aikoinani kaikkien aikojen nuorin Suomen Yrittäjänaisten hallituksen jäsen, kun pääsin sinne 29-vuotiaana. Silloin olin ollut jo kymmenenvuotta yrittäjänä, joten kokemusta asiasta oli ja myös halua tehdä edunvalvontaa toisten naisyrittäjien puolesta.

Lähtiessäni mukaan juuri perustettuun Hämeenlinnan Seudun Yrittäjänaisiin ja ryhtyessäni puheenjohtajaksi 26-vuotiaana visioni oli, että jos joku muu avaisi kauneushoitolan, tai minkä tahansa yrityksen 18-vuotiaana, niin kuin itse tein, hänen tiensä olisi helpompi kuin minun.

Suomen Yrittäjänaiset teki paljon yhteistyötä päättäjien, eli kansanedustajien kanssa, ja myös muiden yrittäjäjärjestöjen kanssa. Minulle oli suuri järkytys, kun koin konkreettisesti millaisia ”liimanäppejä” kummassakin paikassa sikisi. 

Oli ilmeisesti tapana, että muut yrittäjäporukat katsasti uuden yrittäjänaisen ja vikitteli häntä petiinsä. Muistan ensimmäisen tällaisen tilanteen laivaseminaarissa, kun minua ensin luultiin yrittäjänaisten toimiston uudeksi toimistosihteeriksi. Jos olisin ollut siinä asemassa, minut olisi heti velvoitettu herraseuran sihteeriköksi, mutta hallituksen jäsenenä sain hiukan kunnioitusta.

Järkyttävintä oli ettei kukaan muu yrittäjänaisten hallituksen jäsen varoittanut minua tällaisesta, vaan kaikki naureskeli vieressä miten kiemurtelin ja yritin väistellä miesten ahdistelua. Tilanne oli tosi vaikea, koska olin niin nuori ja täysin tietämätön tällaisista peleistä. 

Pelkäsin loukata ketään, enkä uskaltanut karjaista, että lakkaa lääppimästä minua, niin kuin myöhemmin tein. 
Luottamustehtäväni opetti minua paljon, mutta näin myös nämä ikävät puolet, miten niin sanottu miespuolinen valtaeliitti käyttäytyy.


Toisilta naisilta ei tule ymmärrystä

Pahin ja väkivaltaisin tilanne oli eräässä seminaarissa Lapissa, missä oli paikallisia yrittäjien edustajia ja me yrittäjänaisten hallitus. Seminaari oli paikassa, missä oli hotelliyöpyminen, ruokailu ja kokoussalit samassa tilassa. 

Eräs porukassamme ollut mies oli aika humalassa ja halusi iltajuhlassa tanssittaa minua koko ajan. Olin siitä hyvin kiusaantunut varsinkin, kun mies oli samaa ikäluokkaa kuin isäni. En ole koskaan ollut innokas juhlimaan, vaan minun juttuni on ollut edunvalvonta.

Lähdin iltajuhlasta ja tanssisalista hotellihuoneeseeni aika aikaisessa vaiheessa ,enkä huomannut, että kyseinen mies seurasi minua. Järkytyksekseni hotellihuoneen ovella hän rusensi minut seinää vasten ja painoi käsivarrellaan kurkkuani niin, että henki salpautui. Samalla hän tavoitteli kädessäni ollutta huoneen avainta päästäkseen huoneeseeni. En pystynyt huutamaan, kun hän painoi kurkkuani, mutta onneksi miehen kaveri. eli toinen paikallisen yrittäjäyhdistyksen jäsen tuli väliin ja sanoi, että anna sen likan mennä. 

Toinen iljettävä tilanne oli erään keskisuuren kaupungin yrittäjänaisyhdistyksen vuosijuhlassa. Kävin 1990-luvulla usein juhlapuhujana eri yhdistysten vuosijuhlissa. Vieressäni istui paikallinen kaupunginjohtaja, ja kun tuli minun vuoroni lähteä estradille puhumaan, hän kuiskasi minulle, että haluaisi nähdä minut ilman juhlamekkoa ja pelkissä korkokengissä. Olin aivan järkyttynyt ja hyvä, kun sain kompuroitua puhujapönttöön.

Voi olla, että nämä kyseiset miehet kuittaisivat tekemisensä vaan huumorina ja pitäisivät minua tiukkapipona, kun tuollaisesta loukkaannun ja vihastun.
Järkyttävintä on, miten toiset yrittäjänaiset tähän suhtautuvat. Kerroin näistä kokemuksistani muutama vuosi sitten yrittäjänaisten suljetulla keskustelupalstalla ja paheksuin sitä ettei kukaan minua vanhempi yrittäjänaisten hallituksen jäsen auttanut minua, vaan kaikki katsoivat mielenkiinnolla sivulta miten selviydyn tilanteista.

Pöyristyttävintä oli, että osa keskusteluryhmän naisista syyllisti minua ja kyselivät mitä olin tehnyt, että minuun oli niin kiinnitetty huomiota. He korostivat sitä, ettei heillä ollut kokemusta vastaavista tilanteista ja minun on täytynyt provosoida näitä miehiä. Keskustelussa kyseltiin olinko pukeutunut liian paljastaviin vaatteisiin ja antanut ymmärtää olevani yöseuraa vailla. 

Onneksi olen jo tämän ikäinen, enkä välitä toisten mielipiteistä, mutta tulen aina muistamaan nämä tapahtumat. Muistoni aktivoituvat aina, kun seksuaalinen häirintä nousee puheenaiheeksi mediassa.


Kiitos kun luit tämän,

Kosmetologisi, Inkeri



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 22.10-28.10.2024.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.

Viime viikon arvonnan voitti Eija N, joka kommentoi Facebookissa! Onnea Eija!


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä


3 kommenttia:

  1. Anonyymi10:20

    Erittäin ikäviä kokemuksia. Ja eivät naiset välttämättä solidaarisia toisilleen ole. Tietoisuutta puuttuu.

    Me toosta huolimatta häirintää on edelleen. Itse olen oppinut varomaan miehiä, jotka luokittelen jo vanhuksiksi. Liian ystävällinen ei pidä missään nimessä olla. En halua leimata: eivät kaikki vaan jotkut.

    Leena

    VastaaPoista
  2. Anonyymi18:10

    Hyvänen aika mitä kokemuksia, noissa kaikki rajat on kyllä ylitetty. Toivottavasti moni uskaltaisi nykysin ärähtää moisista, ei millään mittarilla hyväksyttävää Timo

    VastaaPoista
  3. Anonyymi07:47

    Todella ikäviä kokemuksia ja nämä eivät kyllä unohdu.

    VastaaPoista