Siirry pääsisältöön

Valvontakomissio Suomessa 1944-1947

 Lokakuun alussa tuli kuluneeksi kahdeksankymmentävuotta siitä, kun liittoutuneiden valvontakomissio tuli Suomeen neuvostoliittolaisen Andrei Zdanovin johdolla. Zdanovista ilmestyi elämäkerta juuri muutama viikko sitten.


Valvontakomissio loi pelkoa Suomeen

Voin kuvitella millaisen paineenalaisena suomalaiset poliitikot olivat, kun Stalinin lähettämä Andrei Zdanov saapui Suomeen. Valvontakomissio oli liittoutuneiden asettama, mutta käytännössä siihen kuului vain muutama brittiupseeri ja muut olivat neuvostoliittolaisia. 

Suomessa oli suuri miehityksen pelko ja siksi tehtiin asekätkentää, että pystyisimme käymään sissisotaa, jos miehitystä yritettäisiin. Nyt kun olemme nähneet, miten julmia venäläiset ovat nykypäivänä olleet Ukrainassa, suomalaiset olivat kyllä viisaita, kun alkoivat varautumaan.
Christer Pursiainen on kirjoittanut tuon Zdanovin elämäkerran ja siinä vihjaistaan, että Mannerheimin ja ylimmän sotilasjohdon on täytynyt tietää asekätkennästä, mutta he näyttelivät tietämätöntä. Valvontakomissiohan alkoi myös vaativaan sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä, mitä Suomi yritti vastustaa. Tavallaan valvontakomissio vaati tekemään taannehtivan lain, että Suomen johtajat pystyttiin tuomitsemaan sotasyyllisiksi. Tämä vaihe oli sen verran pelottava, että presidentti Mannerheimkin pelkäsi joutuvansa oikeuteen. Hän matkusti Portugaliin hoitamaan terveyttään, mutta tosi asiassa hän tavallaan lähti karkuun. 
Pääministerinä ollut Paasikivi, joka oli lähempänä kahdeksaakymmentä, joutui kantamaan suurimman taakan neuvotteluissa venäläisten kanssa. 


Valvontakomission väki asui hotelli Tornissa noin kolme vuotta 1944-47


Valvontakomissio asui hotelli Tornissa

Tässä Andrei Zdanovin elämäkerrassa kerrottiin paljon valvontakomissiosta sen aikaisesta Suomesta. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat tietää tarkemmin, mitä Suomelle sodan jälkeen tapahtui. Itselleni oli aivan uusi tieto, että neuvostoliittolaiset tuhosivat täysin asuinpaikkanaan olleen hotelli Tornin.
Koko hotelli Torni oli vuokrattu Neuvostoliitolle ja siellä ei silloin ollut hotellitoimintaa. Valvontakomission väki asui siellä noin kolme vuotta 1944-47. Missään ei ole aikaisemmin kerrottu miten sikamaisesti Tornissa elettiin. Valvontakomission lähdettyä Torni tarkastettiin ja tehtiin kuusitoistasivua paksu luettelo vahingoista, mitä tuolle arvokkaalle hotellille oli tehty. Yksikään lavuaari, amme tai vessanpönttö ei ollut ehjä, vaan kaikki kaakelit oli rikottu. Kaikki puiset pinnat eli pöydät, hyllyt ja muut oli täynnä lommoja, nimikirjaimia, iskulauseita ja muita kaiverruksia.
Siivousta tehnyt väki epäili ettei sänkyvaatteita ollut vaihdettu koko tuon kolmen vuoden aikana. Joka paikassa oli virtsaa ja oksennusta ja torakat mellastivat. Ihan mielenkiintoista, että vasta nyt uskalletaan kertoa venäläisten käytöstavoista. Siitä olen lukenut muutaman jutun, että Porkkalan alue oli tuhottu täysin, kun se luovutettiin takaisin Suomelle 1956. Kaikki Porkkalan talot oli tuhottu asuinkelvottomiksi ja elämä oli ollut yleistä sikailua. 
Näistä lukeminen ei lisää entisestään antipatiaa venäläisiä kohtaan. 


Antoisaa viikon alkua!

 

Terkuin,

Kosmetologisi, Inkeri



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 
8.–14.10.2024.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...