lauantai 8. helmikuuta 2014

Meillä tehdään Pimeää kauppaa!

Tuo otsikko ei ollut mikään tunnustus, vaan kerron kivasta tapahtumasta. Hämeenlinnassa yrittäjät ovat järjestäneet jo muutaman kerran Pimeän kaupan illan jolla houkutellaan väkeä keskustaan ostoksille. Ystävänpäivänä, perjantaina 14.2 on neljäskerta, kun tapahtuma järjestetään ja ensimmäinen kerta, kun meidän kauneushoitola siihen osallistuu.

On ihan hämmästyttävää miten joku tapahtuma alkaa keräämään ihmisiä ja joku toinen ei. Tästä Pimeän kaupan illasta on tullut uskomaton hulabaloo Hämeenlinnan keskustan yrittäjille. Tapahtuma järjestetään puolen vuoden välein ja aina tähän pimeään, synkkään vuodenaikaan. Lähes kaikki keskustan liikkeet ovat auki klo 21 saakka ja jokaisessa kaupassa on superhyviä tarjouksia. Edellisinä tapahtuma iltoina keskusta ihan kuhisee väkeä ja yritykset tekevät yhtä hyvän kassan, kuin jouluna. Viimeksikin lokakuussa ihmiset jutteli ja seurusteli kadulla, vaikka oli sateisen synkkä syysilta. Ihan poikkeuksellinen tunnelma hämäläisessä pikkukaupungissa.

Me emme ole aikaisemmin tapahtumaan osallistuneet, koska perjantai illat ovat meillä aina, niin varattuja. Siitä on minulla ollutkin huono omatunto, koska yleensä toimin aktiivisesti muiden yrittäjien yhteistyössä mukana. On kaikkien hyöty mitä useampi yritys osallistuu. Nyt yliviivasimme jo hyvissä ajoin kyseisen perjantai iltapäivän. Pidämme ovet auki klo 15-21 ja palvelemme ostoksilla kävijöitä. Lupaan, että tarjoukset ovat hyviä. Tilauksessa on huippuhyvä tuotepakkaus Dermalogicalta, jonka saa kaupan päälle määrätystä ostosummasta. Nyt pitää laittaa jo lehtimainoksiinkin, että pakkauksia on yksi per asiakas. Joulun ajan Avoimien ovien päivästä opimme sen, että joku voi käydä kolme kertaa päivän aikana ja jakaa ostoksensa kolmeen osaan, jotta saa joka kerran lahjatuotteen. Sellaiseen emme olleet varautuneet varsinkin, kun nuo lahjapakkaukset ovat iso sijoitus meiltä. Kauppaa tehdessä kaikkea oppii.

Pimeän kaupan ilta osuu ystävänpäivälle joten ottakaa ystävätärkin mukaan, jos hän ei ole meillä aiemmin käynyt. Kertokaapa te asiakkaina mitä tarjouksia yms.haluatte meiltä. Mikä saisi teidät poikkeamaan meille tuon illan aikana ettemme ole turhan panttina odottomassa? Kaikki edut ja tarjoukset koskee myös verkkokauppaa, joten muutkin, kuin paikkakuntalaiset hyötyy tapahtumasta.

8 kommenttia:

  1. hennis09:54

    Oho. Enpä kyllä itse kehtaisi käydä kolmea kertaa päivän aikana saadakseni kolme lahjatuotetta..! Jollain on pokkaa.. Mutta mitä tulee perjantain tapahtumaan, idea on loistava. Tulisin jos vain pääsisin.. Toivoisin tarjoukseen Precleansea sekä matkakokoja. Olisi kiva koittaa uusia tuotteita matkakokojen muodossa.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi20:18

    Toisaalta jos ostaa ns. 3x vaadittavan summan (saadakseen lahjatuotteen), niin haittaako se oikeasti lahjan antajaa?
    En itse nyt kehtaisi mennä moneen kertaan ostamaan tuoetteita. Mutta jos saan lahjaksi tuotteita x-euromäärällä, saattaisin triplata kertaostosmääräni lahjatuotteiden vuoksi (= ostaa kaverille tuotteet ja viedä lahjankin kaverille).
    En ole ymmärtänyt sellaisen olevan väärin. Vaan olen tehnyt kolme ostostapahttumaa keratkäynnillä, saadakseni kolme lahjatuotetta. Harmittavaa jos se on yrittäjänmielestä huono toimintatapa. Pitäydyn siis jatkossa vain omissa ostoksissa, enkä tee kaverille (kaveri ostakoon netistä tms.).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä asiaa voi katsoa, niin monelta kantilta. Kysymys on enempi siitä, että minä ja Mari emme ollenkaan ymmärtäneet, että joku kävisi tekemässä kolmekin ostoskertaa. Asia olisi ollut ihan ok, jos kyseessä olisi ollut meidän vakioasiakaat. Nyt nämä kävijät olivat aivan vieraita, jotka osasivat hyvin napakasti vaatia etujaan. Me emme olleet valmistautuneita tähän, koska se ei ole laitonta, mutta hyvien kaupankäyntitapojen vastaista.
      Kuluttaja-asiamieshän on hyvin tarkka näistä mainosten sanavalinnoista. Yrittäjän pitää olla kieli keskellä suuta, mitä lehteen laitaa, koska kuluttajalla on paljon oikeuksia. Jos olisin laittanut, että lahjatuotteen saa aina jokaista 100€ ostosta kohden, silloin se olisi tarkoittanut, että 500€ ostaja saa 5 tuotetta. Kun mainoksessa lukee, että 100€ ylittäneestä ostoksesta saa lahjan, niin se tarkoittaa, että yksi per/ asiakas, mutta kun en sitä maininnut, niin tulkinnan varaa on ja asiakas voi tehdä monta ostoskertaa.
      Tottakai niin käy, että joku hakee kaverilleenkin tavarat, mutta kun hän sen meille kertoo, niin juttu on ihan ok, kiva juttu kun vie toisellekin. Sitten joku voi unohtaa jotain ja tulee vielä uudestaan ja silloinkin hän saa lahjan. Tosin kolmenkymmenenvuoden aikana jokainen asiakkaani on epäröinyt kuuluuko lahja enää hänelle ja minä olen saanut vannoa, että se kuuluu.
      Sitten on vielä sekin, että pienelle yritykselle nämä jutut on ihan erilaisia, kuin esimerkiksi Prismalle, tai Keskolle. Meille on suuri satsaus antaa nuo lahjatuotteet, mutta Prismalle ne eivät merkitse juuri mitään. En koe epäoikeuden mukaisuutta itseni ja yritykseni puolesta, vaan siitä että asiakkaat joutuvat epätasa-arvoiseen asemaan. Joku joka ostaa meiltä kaiken kosmetiikkansa ja on tehnyt sitä kymmeniä vuosia saa vähemmän, kuin joku joka uskaltaa vaatia oikeuksiaan eikä ole meillä koskaan ennen edes käynyt.
      Toivottavasti osaan ilmaista itseni oikein, koska tärkein asia on se, että jokainen asiakas saa ilmaiseksi saman verran eikä riippuen siitä mitä keksii vaatia.

      Inkeri

      Poista
  3. Anonyymi20:20

    http://forum.hevostalli.net/read.php?f=9&i=2335630&t=2190370
    Tuttavani (jonka puolesta kyselen, topaan perustuen), missä Dermosilin tuotteessa on eniten retinolia (topan aiheeseen viitaten)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kysymys taisi nyt tulla väärään paikkaan. Minulla ei ole mitään tietoa Dermosilin tuotteista, niistä pitää kysyä Dermosilin myyjiltä.

      Inkeri

      Poista
  4. Anonyymi17:36

    Mielenkiintoinen tuo topa, osaisitko Inkeri kertoa missä Dermalogican tuotteessa on enisten tuota topicin retinolia?

    VastaaPoista
  5. Nyt on suoraan sanottava ettemme minä ja Mari ole ikinä kuulleet sanaa topic. Retinoli on kyllä tuttujuttu, mutta kerrotko hiukan mitä tuo etuliite topic tarkoittaa?

    Inkeri

    VastaaPoista
  6. Anonyymi18:52

    topic = http://forum.hevostalli.net/read.php?f=9&i=2335630&t=2190370

    VastaaPoista