maanantai 10. helmikuuta 2014

Pigmenttiläiskien paras hoito on ennalta ehkäisy

Yleensä asiakkaat tulevat pigmenttihuoliensa kanssa kosmetologille loppukesästä, kun läiskät ovat voimakkaasti näkyvissä. Se onkin hankala tilanne, koska jo syntyneitä pigmenttiläiskiä eli maksaläiskiä on aika vaikea vaalentaa. Suosittelenkin ennalta ehkäisyä ja se on aloitettava jo nyt.

Hyvin usein pigmenttiläiskien syntyy liittyy jokin hormonaalinen seikka, joka lisää melanosyyttisolun eli väriä tuottavan solun kasautumista. Usein pigmenttiläiskät liittyy raskauteen, imetykseen, ehkäisyyn, tai vaihdevuosiin. Suurimmalle osalle naisista syntyy pigmenttiläiskiä raskausaikana. Pienikin UV-säteilyn määrä alkaa keräämään melanosyyttisoluja kasaan ja se näkyy ihossa tummana läiskänä. Tärkeintä onkin suojautua mahdollisimman hyvin UV-säteilyltä. Se tarkoittaa sitä, että tähänkin aikaan vuodesta iho suojataan kolmenkympin suojakertoimella. Ei auta, jos jotenkin vain yrittää vältellä aurinkoa, koska hitunenkin säteilyä aktivoi melanosyyttisolut.

Sellaiselle henkilölle jolle on aikaisempina keväinä tullut läiskiä, tai kuka on raskaana suosittelen Dermalogican ChromaWhite hoitolinjaa. Se on tarkoitettu hajoittamaan pigmenttiä ja kirkastamaan ihon väriä, mutta se sopii myös kaikille muillekin. Tärkeintä on suojaaminen ja siihen sopii tarjouksessa oleva Dynamic Skin Recovery sk 30 ( 50 ml, NYT 82€, norm. 106€) ja sen päälle suojakertoimellinen meikki. Tarjouksessa oleva Cover Tint ( 40 ml, NYT 55€, norm. 72€)sisältää  suojakertoimen 20. Pitkään ulkoiluun ja voimakkaaseen valoon on paras Solar Defence Booster sk 50 ( 50ml, 85€). Perjantaina 14.2 Pimeän kaupan illan aikana voitte tulla kyselemään teille parhaasta suojavoiteesta.

Samanaikaisesti, kun käyttää aurinkosuojaa päivällä kannattaa käyttää yöksi jotain pigmenttiä hajoittavaa hoitoainetta. Erinomainen yhdistelmä on ChromaWhite linjan tehotippa C-12 Concentrate ( 30ml, 136€) ja sen päälle voiteeksi Pure Night ( 50ml, 111€). Tämä yhdistelmä toimii kenelle tahansa yli kolmekymppiselle joka haluaa kirkkautta ja tasaista ihonväriä. Paikallisesti jo syntyneisiin pigmenttiläiskiin voi laittaa Extreme C ( 146€) tehojauhetta, joka levittyy silkkimäisesti ihoon. Extreme C on Dermalogican tehokkain pigmenttiä hajoittava tuote. Dermalogican ChromaWhite linja on todella suosittu Aasiassa, koska heille on tärkeää ihon vaalentaminen ja värin tasaisuus. 

10 kommenttia:

  1. Anonyymi20:58

    Minulla on hiukan taipumusta vieläkin maksaläiskiin ja kolmevuotta sitten raskausaikana ne oli aika pahat. Olen uusi Dermalogican käyttäjä ja vielä haen itselleni mieluisia tuotteita. Tosin kaikki ovat tähän asti olleet aivan ihania ja sopivia mitä olen ostanut. Tämä voi olla hiukan tyhmä kysymys, mutta kysympä kummiskin. Naisten lehdissä neuvotaan varomaan kasvovesiä auringossa, koska ne saattaa aiheuttaa maksaläiskiä. Onko Dermalogican hoitosuihkeissa tätä vaaraa? Entä olisiko minulle riittävä suoja, jos laitan Skin dynamic recovery kosteusvoiteen, sitten primerin ja päälle vielä YB: mineraalimeikin, niissä kaikissahan on aurinkosuoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä blogissa ei ole tyhmiä kysymyksiä. Kaikki pitää kysyä mikä mieltä ihonhoidossa askarruttaa.
      Kasvovesistä varoitetaan sen takia, että alkoholipitoiset kasvovedet saattavat aiheuttaa UV-säteilyn kanssa yhdessä pigmenttiläiskiä. Dermalogican hoitosuihkeissa ei ole tätä vaaraa, eikä muissakaan tuotteissa.
      Tuo ehdottamasi yhdistelmä on riittävä suoja auringolta.

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi21:42

    Olen erittäin tykästynyt näihin ChromaWhite linjan aineisiin ja olen käyttänyt Pure Night voidetta yö-ja päivävoiteena syyskuusta lähtien. Onkohan siitä jotain haittaa, koska pigmenttiläiskiä minulla ei oikeastaan ole, ne vaan muuten on niin miellyttäviä? Ainoa mikä ei tunnu hyvältä on päivävoide Pure Light se on jotenkin kuivan tuntuinen. Käytän myös jatkuvasti Tri-active cleansea Precleansen kanssa yhdessä ja mielestäni se on vähentänyt hilseilyä ja kuivuutta. Kesällä käytin C-12 Concentratea yksinään ja laitoin sen päälle suoraan primerin, meikki pysyi ihanan mattapintaisena koko päivän. Hikipuuskissakaan iho ei kiiltänyt. Mitä mieltä olet hoitoaine yhdistelmistäni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitoaineesi kuulostaa oikein hyviltä. ChromaWhiten tuotteita voi ihan hyvin käyttää, vaikka ei ole pigmenttiläiskiä. Pure Night on monen asiakkaan "perusvoide", koska se on niin miellyttävä.
      Tuo C-12 Concentrate yhdessä primerin kanssa voi olla kesällä ihan hyvä yhdistelmä ellei iho ole tosi kuiva. Talvella lisäisi tuon Pure Night voiteen primerin alle.

      Inkeri

      Poista
  3. Anonyymi21:48

    Kysyit ehdotuksia pimeän kaupan iltaan. Mun toiveeni olisi hyvä tarjous näistä Chromawhiten jutuista.
    Titta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten huomaat tuosta tämän päiväisestä tekstistä eli 12.2, niin kaikista meidän tuotteista saa 20% eli nyt kannattaa ostaa Chromawhiten tuotteetkin.'
      Inkeri

      Poista
  4. Anonyymi22:21

    Ihmettelen omien maksaläiskien väriä. Muutamana keväänä on silmien ympärille tullut läiskää, joka on lähinnä keltaisen vihertävää. Ihan, kuin paranemassa oleva mustelma ja se on todella ikävän näköistä. Onko se kuitenkin pigmenttiläiskää, vaikka väri on outo. Vasta loppusyksyllä se alkaa muuttua vaalean ruskeaksi. Joudun koko kevään laittamaan kunnon peittävän meikin, että saan värin piiloon, muuten kaikki ihmettelee mustelmiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on ihan tuota samaa pigmenttiläiskää, kun tummemmatkin. Ihmisen ihon omasta väristä riippuu millainen väritys pigmenttiläiskään tulee. Hyvin kalpealle ja vaalealle henkilölle se saattaa olla kellertävän vihertävää.
      Läiskän väristä riippumatta sitä hajoittaa ChromaWhiten tuotteet. Kokeile Extreme-C:tä paikallisesti niihin läiskiin aamulla ja illalla.

      Inkeri

      Poista
  5. Anonyymi22:48

    Tässä onkin jo monta kysymystä, mutta viitsitkö vastata vielä tähänkin? Voiko hormonikierukka aiheuttaa pigmenttiläiskiä? Olen 41v ja minulle laitettiin kierukka helmikuussa -12 ja kahtena keväänä pigmenttiläiskät ovat ollet tosi voimakkaat. Raskaus aikoina ei tätä ongelmaa ollut ja näinä kahtena keväänä en edes ole paljoa aurinkoiseen aikaan ulkoillut. Jo huhtikuun lopulla on ollut silmän alla ja leukaperissä näkyvät ruskeat läiskät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti hormonikierukka on käytännössä osoittautunut pigmenttiä lisääväksi. Se tekee noin 10%:lle näitä läiskiä, mutta yleensä ne vähenee, kun kierukka on ollut pidempään. ChoraWhiten tuotteet tehoaa niihinkin.

      Inkeri

      Poista