Siirry pääsisältöön

Verkkokaupassa vielä tänään tuotteet -20%!

Vielä sunnuntain ajan teillä mahdollisuus hyödyntää 20% alennus kaikista normaalihintaisista tuotteista. Se kannattaa käyttää, koska alennus on jo tuntuva ja se tuskin toistuu ennen joulua. Joten käykääpä vielä verkkokaupan puolella. Sielä on myös sama tarjous, kun perjantaina hoitolassakin. Jokaisesta 100€ ylittäneestä ostoksesta saa lahjaksi Hydration Trio pakkauksen jonka arvo on 57€. Niin, kuin eilen kirjoitin niin muutama tuote loppui perjantaina, mutta saamme ne tiistai,tai viimeistään keskiviikkona. Verkkokauppapaketit lähtee heti eteenpäin, kun olemme saaneet kaikki tuotteet.

Jos vielä palaan tuohon perjantain Pimeän Kaupan Iltaan, niin siitä jäi todella hyvä mieli. Olen jo ehtinyt jutella muiden hämeenlinnalaisten yrittäjien kanssa ja kaikki oli tyytyväisiä. Esimerkiksi Tavastilan kauppakeskuksessa oli ollut väkeä ruuhkaksi asti. Jo perjantaina kuulin asiakkailta, että ravintolat oli aivan täynnä ja pöytä olisi pitänyt varata etukäteen jo viikolla. Hieno juttu, koska olen ymmärtänyt, että ravintolat ovat aika heikoilla tällä hetkellä. Mekin hiukan suunnittelimme Marin kanssa, että olisimme lähteneet vielä yhdessä syömään, kun suljimme klo 21.00. Päätimme lykätä sen tulevaisuuteen, kun pelkäsimme, että emme mahdu mihinkään lähiravintolaan.

Meillähän kävi perjantai-iltana asiakkaita tasaisena virtana. Ei olisi voinut enää onnistuneenpaa tilannetta olla. Heti klo 14 tuli ensimmäiset, jotka olivat soittaneet, että voiko tulla ennen klo 15. Sen jälkeen asiakkaat tuli tasaiseen tahtiin, eikä ruuhkaksi asti. Mielestämme ehdimme palvella kaikkia ihan hyvin, koska sisällä ei ollut kerralla, kuin 1-3 asiakasta. Yksi kymmenen minuutin tauko oli klo 20 tienoilla ja vähän pelkäsimme, että asiakkaat loppui siihen. Kyllä heitä onneksi riitti ihan tasan  klo 21 saakka. Suurin osa asiakkaista oli ihan vanhoja tuttuja joita on aina tosi kiva tavata. Ilta meni siksikin todella mukavasti, koska asiakkaat ovat niin mukavia. Ihan uusia asiakkaita kävi alle 10% mikä on aika pieni määrä, mutta toivottavasti saamme heistäkin uskollisia vakioasiakkaita.

Keskusteluun nousi ehkä eniten Power Rich, koska se on ollut melkein kaikilla asiakkailla käytössä tässä joulun jälkeen. Sehän kerää aina pelkkiä kehuja ja onhan se upea tuote. Daily Resurfaceria kehui jokainen erikseen, joka sen osti. Niille jotka kokeilee sitä ensimmäistä kertaa sen vaikutukset aina hämmästyttää. Se myös toimii ihan kaikilla ihotyypeillä. Näppyläisellä iholla kuoriva vaikutus poistaa näpyt ja kuivalla iholla kosteusvaikutus rauhoittaa kuivuuden. Helppo ja tehokas aine. Lip Renewal Complexia kehui jokainen ja siihen tuotteeseen jää kyllä koukkuun. Mikään ei ole niin hyvä huulihoito. Ehkä sitä ei kesäaikaan niin huomaisikaan, mutta näin talvella ilman sitä ei voi olla.

Pitää vielä kertoa tästä verkkokauppajutusta, että opin ihan uutta, kun terveystarkastaja kävi meillä tammikuussa. Kun esittelin hoitolaa selittelin takahuoneen pakkaustarvikkeita, että ne ovat verkkokauppaa varten. Terveystarkastaja kävi heti tähän kiinni ja kyseli missä meillä on verkkokauppatavaroiden varasto. Olin ihan ihmeissäni ettei niitä sen enempää missään varastoida, vaan tavara otetaan hoitolan hyllystä, niin kuin muillekin ostajille. Terveystarkastaja selitti, että heillä on suuri ongelma näissä verkkokaupoissa, kun tavaraa varastoidaan ties missä. Niitä on autotalleissa, vaatehuoneissa, tai saunan pesuhuoneessa ja lämpötilat ja hygienia on mitä on. Minulle ei tullut tuo edes mieleeni ja ihan vahingossa kerroin tuosta meidän verkkokaupasta. En ollenkaan tienyt, että terveystarkasta voisi olla siitä kiinnostunut. Onneksi tulin sanoneeksi ja saimme siitä kehuja. Nyt verkkokauppa-asiakkaat tietävät, että saatte ihan yhtä hyvää ja tuoretta tavaraa, kuin muutkin asiakkaat. Tällä hetkellä myytävä tavara tuli meille torstaina eli sen tuoreempaa ei kosmetiikka enää voi olla. Joten käykääpä vielä verkkokaupan puolella.

Kommentit

  1. Anonyymi16:59

    Miten usein Hämeenlinnassa tämä Pimeän kaupan tapahtuma on? Onko se teidän yrittäjänaisten järjestämä, vai kuka sitä vetää? Sellainenhan voi onnistua meillä Seinäjoellakin. Tiedätkö onko muilla paikkakunnilla jotain vastaava?

    VastaaPoista
  2. Tässä tapahtumassa on mukana kaikki keskustan alueen yritykset ja vetäjänä on Kupunkikeskustayhdistys ry. Tuota Kaupunkikeskustayhdistystä vetää Sari Hagemeier ja hän on myös Hml: n Seudun yrittäjänaisten puhjeenjohtaja.
    Varmaan tämä tapahtuma onnistuisi muussakin saman kokoisessa kaupungissa. Ideanahan on se, että kaupat ovat myöhään auki, jotta kaikki ehtii ostoksille ja tarjoukset ovat reiluja.
    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...