tiistai 1. huhtikuuta 2014

Varo auringolle herkistäviä asioita

Moneen kertaan olen tässä blogissakin todennut, että UV-säteily on huomattavasti voimistunut viime vuosien aikana. Otsonikerroksen heikentymisen myötä ihon palaminen nopeutuu ja auringon haitat ovat entistä pahempia. Pigmenttiläiskät ovat aivan selvästi lisääntyneet asiakkailla. Näen myös joka kevät miten asiakas on polttanut kasvonsa todella pahasti ihan huomaamattaan.

Sen lisäksi, että UV-säteily on voimistunut ihmisen saattaa muista tekijöistä johtuen herkistyä palamiselle. Eniten olen huolissani oman alani entistä voimakkaammista hoitotoimenpiteistä. Kosmetologeille tarjotaan jatkuvasti mitä kummallisempia laitteita ja aineita kasvohoitojen tehostamiseen ja mitä heikompi koulutus kosmetologilla on sitä suuremmat riskit näissä hoidoissa otetaan. Mikroneulaus on menetelmä jota en ymmärrä ollenkaan. Pyydänkin taas kerran, että jos lukijoissa on joku mikroneulauksen asiantuntija kertokaa minulle mitä hyötyä siitä on. Tiedän, että asiakkaille jotka ovat mikroneulauksessa käyneet on perusteltu hoitoa sillä, että hoitoaineet imeytyy syvemmälle, kun ihon pintaa rikotaan. Siinä ei ole mitään tolkkua, koska kosmeettinen aine ei saa imeytyä verinahkaan eikä sitä kautta elimistöön. Tuolla mikroneulauksella rikotaan ihoa juuri siltä syvyydeltä missä syntyy melanosyyttisolut eli pigmenttiä muodostava solukko. Tätä kerrosta ärsyttämällä tuloksena yleensä on pigmenttiläiskä. Näin kävi aikanaan mikrohionnan kanssa ja sehän on jäänyt kokonaan pois kauneushoitoloista. Tuon mikroneulauksen jälkeen pitäisi olla täydellinen aurinkosuoja ettei UV-säteily pääsisi rikkoutuneelle iholle, tai sitä ei pitäisi aurinkoiseen aikaan tehdä. Tosin aika kamalalta se kuulostaa pakkasaikaankin tehtynä.

Erilaiset vahvat kuorintahoidot herkistää myös auringolle ja sitä kautta palamiselle ja pigmenttiläiskille. Vahvoja kuorintahoitoja ei pitäisi missään tapauksessa tehdä aurinkoiseen aikaan. Mehän emme tämän tyyppisiä hoitoja tee ollenkaan. Tiedän myös, että netissä myydään paljonkin todella vahvoilla pitoisuuksilla olevia kuorintahappoja kotikäyttöön ja herkistävät ihon auringolle aivan varmasti. Jotkut lääkärin määräämät reseptivoiteet voivat herkistää ihon säteilylle ja se kannattaa aina apteekista tarkistaa. Moni acnehoitoon tarkoitettu reseptivoide lisää ihon palamisherkkyyttä. Suun kautta otettavista lääkkeistä löytyy tämä sivuvaikutus hyvin usein. Monet antibiootit ja mielialalääkkeet altistaa ihoa palamiselle. Acnehoitoon tarkoitettu Roaccutane on ihan pahimmasta päästä ja sitä ei yleensä määrätäkkään kesän ajaksi. Nämä asiat kannattaa huomioida ettei käy vahinkoja ja huomaakin, että ihosta tuli muutamassa tunnissa kirjava, tai kirkuvan punainen. Kun alkukesästä pigmenttiläiskät alkaa syntyä niitä on hyvin vaikea enää välttää myöhemmin kesällä. Samoin pahasti palannut iho oireilee useita viikkoja.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi12:35

    Kävin teillä mikrohionnassa viitisenvuotta sitten ja silloin olin oikein tyytyväinen hoidon tulokseen. Asun nykyään Vaasassa joten en pääse enää teille hoitoon. Oletko nyt sitä mieltä ettei enää pitäisi mikrohiontoja tehdä?

    VastaaPoista
  2. Tässä on nyt varmaan tapahtunut jokin erehdys. Me emme ole koskaan tehneetkään mikrohiontaa, koska olin jo alunperinkin sitä mieltä, että se vaan vahingoittaa ihoa. Olemme aina tehneet kuorinnan kemiallisella aineella eikä millään koneella. Toivottavasti hoidon aikana meillä ei ole tullut väärinkäsitystä, tai olisiko kyse jostain muusta Hämeenlinnan hoitolasta. meidän osoitteemme on Raatihuoneenk. 33

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi15:57

    Hei!
    Voisitteko laittaa ajantasalla olevan hoitohinnaston tänne sivuille? Hinnasto on vuodelta 2011.

    VastaaPoista
  4. Nettisivuilla oleva hinnasto on vanhentunut, koska hinnat nousi muutaman euron 1.2-14. Meillä on todella suuri ongelma nettisivujen ja verkkokaupan päivityksessä. Uudet sivut ovat olleet työnalla heinäkuusta 2013 lähtien ja näyttää olevan mahdottomuus saada luotettavaa ja toimeliasta yrittäjää hoitamaan nettiasioita. Olen nyt antanut viimeisen takarajan, että ne pitää olla valmiina 1.5-14 mennessä.

    Kiitos loistavasta ideasta, että voin laittaa hinnaston tänne blogiin, kun en itse pääse käsiksi nettisivuihin. Teen sen heti keskiviikona.
    Kertokaa aina, kun huomaatte jonkun puutteen ja idean miten se hoidetaan. Itse, kun ei aina kaikkia huomaa.

    Inkeri

    VastaaPoista