Siirry pääsisältöön

Pigmenttiläiskät ovat yleistyneet huomattavasti 2000-luvulla

Asiakkaiden ihossa ja ihonhoidossa on tapahtunut suuria muutoksia työvuosieni aikana. monet iho-ongelmat ovat lisääntyneet ja taas toiset ovat kokonaan poistuneet parempien hoitokonstien vuoksi. Pigmenttiläiskät ovat yksi ongelma, joka koko ajan lisääntyy. Perimmäinen syy siihen löytyy ymmärtääkseni ilmastonmuutoksesta ja saastemääristä. Saasteiden aiheuttamat otsoniaukot ovat lisääntyneet ja UV-säteily pääsee paljon voimakkaammin maan pintaan. UV-säteilyn lisääntyminen ja halu olla ruskettunut tuottaa yhdessä myös lisääntyvää pigmenttimuutosta. Hormonitoiminnalla on myös suuri osa näissä pigmenttimuutoksissa. Vielä 1980-luvulla pigmenttiläiskät liittyivät raskauteen, imetykseen ja vaihdevuosiin. E-pillereiden ja hormonikierukoiden yleistyminen alkoi näkymään 1990-luvulla ja nykyään jokainen nainen on jossain elämänsä vaiheessa käyttänyt jotain hormonivalmistetta. Nykyisin on myös tiedostettu, että monen lääkkeen sivuvaikutus on UV-säteilylle herkistyminen. Lähes kaikki antibiootit vaikuttaa näin ja monet mieliala- ja kipulääkkeet.

Minä en automaattisesti ala puhumaan asiakkaalle pigmenttiläiskistä ellei hän itse ota niitä puheeksi. Minusta on turha nostaa esiin asiaa, joka ei ole iholle vaarallista ja jos asiakas itse ei niistä kärsi. Pigmenttiläiskät eivät siis ole ihosyövän esiastetta, niin kuin jossain naistenlehdessä väitettiin. Silloin, jos iholla on vakavia solumuutoksia kerron sen aina asiakkaalle. En ole niinkään huolissani tavallisista pigmenttiläiskistä, kuin siitä miten yleistä ihon voimakas kirjavuus on. Se kertoo vaarallisen suuresta säteilymäärästä, mutta moni asiakas pitää sitä rusketuksena. Pigmenttiläiskät hyvinkin tummina ja isoina voi tulla aika pienestäkin aurinkomäärästä, joka ei välttämättä ole muuten ihosolukkoa vaurioittanut. Ihon kirjavuus kertoo jo solujen pysyvistä vaurioista ja pitkäaikaisesta altistuksesta UV-säteilylle. 

Uusi Dermalogican PowerBright-hoitolinja sopii pigmenttiläiskien ja ihon kirjavuuden hoitoon. Tuotteet toimii hyvin ihan kaikilla ihotyypeillä vähentämään UV-säteilyn tuomaa solutuhoa ja ihon vanhenemista. Juuri ilmestyneessä Kauneus ja Terveys lehdessä on minun haastatteluni pigmenttiläiskistä ja muutenkin yleistä tietoa ja ihotautilääkärin neuvoja UV-säteilystä.


Kommentit

  1. Anonyymi13:24

    Pisamaihoisena punapäänä haussa on hyvä meikkipuuteri. Pohdin tuota YB-jauhetta. Ihoni vaalea, kesällä pisamat lisääntyy. Harmikseni suurin osa meikeistä tekee pisamani harmaaksi tai sit tarvitaan pakkeli, joka peittää pisamat. Pakkelista en pidä.
    Pitäisikö peiteaine (puuteri?) valita ihon vai pisamien värin mukaan?

    Nestemäisitä tuotteista en pidä (en edes aurinkovoiteissa...).

    VastaaPoista
  2. Meikkin sävy pitää valita kokonaisuuden mukaan. YB:n sävy Neutral on paras punatukkaiselle ja pisamaiselle. Pisamat ovat kauniita ja korostavat persoonallista ulkonäköä eikä niitä pidä meikata piiloon. YB: n mineraalimeikki tekee luonnollisen näköisen ihon ja paksuna peittävänäkin kerroksena se ei näytä pahalta.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...