Siirry pääsisältöön

Tyylikäs ja helppo meikki yli kahdeksankymppiselle

Tapasin kaupungilla sisarukset, jotka ovat olleet asiakkainani yli kolmekymmentävuotta. Vanhempi heistä on 84v ja pikkusisko täyttää kesällä kahdeksankymmentä. Heidän äitinsä eli yli satavuotiaaksi ja hänkin oli asiakkaani1980-luvulla. Olin tosi ilahtunut, kun nämä sisarukset näyttivät niin hehkeiltä ja tyylikkäiltä ja olivat iloisen reippaita.

Kummallakin oli kevyt meikki ja he näyttivät huomattavasti ikäänsä nuoremmilta. Näin käytännössä miten pienellä vaivalla heidänkin ikäisensä saa huolitellun ulkonäön. Oli myös kiva huomioida, että omat neuvoni oli otettu käyttöön ja toimivat hyvin. Ikä-ihmisellä on ongelmana huono näkökyky mikä alkaa vaivaamaan jo tässä viisissäkymmenissä. Silmämeikin tekeminen on hankalaa ja kulmia ei näe itse nyppiä. Monella kahdeksankymppisellä on jo kulumia sormissa ja se vähentää sorminäppäryyttä ja myös käsien vapina estää tarkan työn. Toisilla tulee silmämeikin kanssa se vaikeus, että silmät vuotaa niin paljon ettei mikään ripsiväri pysy siistinä. Yleensä onkin parempi jättää koko ripsiväri pois ja käyttää vaan kevyesti luomiväriä. Kestovärit ovat myös hyvä apu ja kulmakarvojen muotoiluhan kuuluu aina kasvohoitojemme hintaan.

Helpoin kokonaisuus tulee, kun laittaa hoitotuotteiden päälle SkinPerfect Primerin sk 30 (77€).Se siloittaa pikkuryppyjä ja tasoittaa ihon värin ja poistaa kalpeuden. Poskipunaksi voi käyttää aurinkopuuteria väri Sundance (71€) ja sitä voi kevyesti tupsauttaa koko kasvoillekin. Poskipunan on hyvä olla lämpimän sävyinen koralli, tai pehmeä ruskea, koska kylmät sävyt ovat liian kovia vanhan ihmisen omiin väreihin verrattuna. Youngbloodin poskipuna (42€) Tangier, tai Petal ovat sopivan neutraaleja, mutta vähentävät kalpeutta. Ellei kulmakarvoja ole kestovärjätty ne ehdottomasti kannattaa korostaa kulmakynällä. Helppokäyttöisin ja paras väri on YB:n uusi EyeBrown Pencil (39€). Luomiväriksi sopii hyvin YB:n opaalihohteinen jauhemainen luomiväri (33€) sävy Cashmere on neutraali ruskea ja Granite on harmaan ruskea. Opaalihohdelaatu ei tarkoita helmiäistä, tai kimalletta, vaan valontaittavuutta, joka tekee väristä neutraalimman ja elävämmän. Huulille sopii uusi huulipunasävy Mimosa (32€), tai suosittu Sorbet. Huulikiilteet ovat ikänaisilla hyvin suosittuja, koska ne ovat hoitavia ja niissä sävy Coral Kiss (37€) ja Promiscous ovat kesäksi sopivia.

Tähän meikkiin ei mene montaa minuuttia ja ei tarvitse olla kahdeksaakymppiä, kun ottaa vinkit käyttöön, vaan nämä värit sopii nuoremmillekin. 

Kommentit

  1. Anonyymi09:42

    Kuulostaa ihanalta. Tosi kiva lukea näistä ikääntyvistä asiakkaistasi. Näin eläkkeelle jäädessä tulee vielä toivoa, että elämää on edessä.

    Kirsti

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...