Siirry pääsisältöön

Aina kannattaa kysyä

Tässä blogissa on ollut useampaan kertaan kommentteja, joita voi helposti pitää provokaatioina, tai muuteen vaan ärsykkeenä. Itse olen ottanut sen kannan, että vastaan kaikkiin ihan asiallisesti. Kosmetologilla käynti ja ihonhoitotuotteiden käyttö on Suomessa vielä niin pienen ryhmän rutiineissa, että tiedon määrä kosmetologin työstä on aivan lapsen kengissä. Uskoisin, että siitä syystä kommentit voi jonkun mielestä olla pilajuttuja, vaikka kirjoittaja on ihan tosissaan. Minä erotan nämä oikeat kommentit sillä, että samoja asioita on kysytty minulta muutenkin. Tietysti osa näistä kommenteista on ollut typerää kiusantekoa, mutta se on kirjoittajan häpeä. En ole vielä poistanut yhtäkään kommenttia, koska mitään rivouksia, tai suoria ilkeyksiä ei ole tullut. Toivon kuitenkin, että kommenteissa pysyttäisiin asialinjalla koska ei ole mukavaa viedä minun työaikaani turhanpäiten, kun yritän löytää vastauksia feikkikysymyksiin.

Ihmiset ajattelevat asioita hyvin erilailla ja ihonhoito on monelle täysin vieras asia. Törmään työssäni niin monenlaisiin kysymyksiin etten hämmästy enää mistään. Toivon myös, että kaikki kysymykset uskalletaan tehdä, koska tyhmiä kysymyksiä ei olekaan. Väärin käsityksiä voi tulla jo erilaisista puhetavoista, tai eri murteista. Muistan kerran erään asiakkaan jonka kanssa neuvoni meni ihan pieleen erilaisen sananvalintojen takia. Asiakas tuli minulle ensimmäistä kertaa kasvohoitoon ja hoidon lopuksi kerroin kotihoitotuotteista. Olin ruksaillut suosittelemani tuotteet kotihoitolistaan ja kävin sen vielä läpi asiakkaan kanssa. Kerroin tuotteiden merkityksestä ja käytöstä ja viimeiseksi annoin ohjeita ihon puhdistamisesta. Suosittelin puhdistusmaidoksi Ultra Calming Cleanseria ja kerroin miten sitä käytetään, että iho varmasti saadaan puhdistettua kunnolla.  Lopuksi asiakas katsoi minua hiukan hämmentyneenä ja kysyi, että eikö ihoa pitäisi pestäkin joskus ja onko meillä myytävänä mitään pesuainetta.

Tässä tapauksessa asiakkaalle pesu ja puhdistus eivät olleet sama asia. Onneksi hän kysyi, koska koko kotihoiton kannalta pesu, tai puhdistus on ihonhoidon perusta. Yritän suhtautua aina mahdollisimman myönteisesti kaikkiin kysymyksiin, että asiakkaat varmasti saavat kaiken mahdollisen opastuksen. 

Kommentit

  1. Anonyymi23:09

    Minun piti jo aikaa sitten kertoa ihovahingosta, jonka minä itse huolimattomuuttani aiheutin. Ehkä kertomus opettaa tarkkuutta, mitä hyvienkin hoitotuotteitten käyttö tarvitsee. Ja vaikka on saanut käyttö-opastuksen, niin käyttö voi mennä toisin.

    Olin ostanut Pure Bright sarjaa ainakin yövoiteen ja C-12 Pure Bright serumin. Samalla kerralla kotiin tuli myös uusi puhdistusvoide Skin resurfacing cleanser.

    C-12 serumin panin kylpyhuoneessa avohyllylle, koska käyttäisin sitä päivittäin. Puhdistusaineen panin ovikaappiin, koska sitä käyttäisin vain joka kolmas päivä.

    Kuinka sitten kävikään, sotkin nämä kaksi korkeanmallista kapeaa putkiloa. Tai niin päättelin, sen jälkeen kun kasvojen pinta-iho alkoi kuoriutua pois. Olin ilmeisesti "puhdistanut" serumilla ja jättänyt kasvoilleni yövoiteen alle Skin resurfacing cleanserin! Tämä ehkä kahtena päivänä.

    Uudet tuotteet oli iltaväsyneen helppo sotkea. Varsinkin kun pesupuuhissa ei silmälaseitta nähnyt purkkien pieniä tekstejä.

    Ensiapuun Multivitamin power recovery masque. Se oli hyvä rauhoittaja. Viikon verran kesti ennen kuin iho alkoi toipua.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa aika pahalta vahingolta. Onneksi et tehnyt sitä, kun pari päivää. Ilmeisesti myös laitoit ihan pienen määrän Skin Resurfacing Cleanseria, kun luulit sitä tehoseerumiksi. Useamman viikon käyttö olisi varmaan aiheuttanut pitempiaikaisen hilseilyn ja kuivumisen.
    Hyvä, kun keksit laittaa multivitamiininaamion, koska se on nopea apu ongelmatilanteissa.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...