Siirry pääsisältöön

Kasvohoidossa asiakas nukahtaa lähes aina

Palaan taas tähän rentoutumiseen kasvohoidoissa. Kesällä meillä käy eniten aivan uusia asiakkaita ja tuntuu, että jokainen kysyy jossain hoidon vaiheessa onko tähän kukaan koskaan nukahtanut. Vastaus on, että harvemmin kukaan on hereillä koko hoidon ajan. Näin kesäloma-aikaan asiakkaat ovat virkeimmillään ja eivät nukahda heti, mutta marraskuun pimeydessä taju lähtee yleensä vartissa.

Rentoutuminen ja olotila unen rajamailla on erittäin tärkeää stressin poistamiseen. Mielestäni kasvohoidon yksi tärkeä osa on tämä henkinen puoli. Hoidon pitää tuottaa mielihyvää ja rauhoittaa mieltä ja ruumista. Haluaisin pitää hoitolani hyvänä keitaana pahassa maailmassa johon voi tulla pakoon tosi elämää ja sulkea oven takanaan. Jokainen tarvitsee pysähtymistä ja aivojen nollaamista. Voisin nimittää kasvohoitoa miniretriitiksi, jossa ihminen voi sulkeutua omaan maailmaansa puoleksitoistatunniksi. Silloin, kun ei ole hiljentymistarvetta juttelen ihan mielelläni ja tuossa ajassa ehtii jutella sekä rentoutuakin. Yritän mukautua aina asiakkaan tilanteeseen ja kuulostelen millä mielellä ihminen on. Itse ärsyynnyn, kun hieroja, tai kampaaja papattaa omia asioitaan koko ajan, kun itse haluaisin rentoutua ja olla hiljaa.

Joskus asiakkaat pahoittelee, että kuormittavat minua liikaa omilla suruillaan. Se ei pidä paikkaansa, vaan osaan asennoitua jo niin etten jää suremaan toisten huolia. Pidän tarkkaan huolen vaitiolovelvollisuudesta ja ikinä ei tarvitse pelätä, että kertoisin jonkun asioita eteenpäin. Joskus voi helpottaa, kun saa purkaa huolensa jollekin ulkopuoliselle ja minä kuuntelen mielelläni. Ikinä en ole kokenut rasittuneeni asiakkaan kuuntelemisesta. Olen todella kiinnostunut ihmisistä ja eri ihmisten tavoista ajatella. Koen aina suurta mielenkiintoa asiakkaiden tekemisiä kohtaan. En halua olla utelias enkä ilkeämielisesti kiinnostunut, mutta olen oppinut paljon elämästä pysyhtymällä kuuntelemaan eri ihmisten kokemuksia.

Voitte siis itse valita miten rentoudutte kasvohoidossa. Kertokaa aina, jos haluatte lisää peittoa, tai on liian kuuma, tai pitää päästä vessaan. Te maksatte siitä hoidosta ja teidän pitää saada kaikkein parasta. Älkää kainostelko ilmaista mikä lisäisi hoidon mukavuutta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...