Siirry pääsisältöön

Miksi hoitovoiteet ei imeydy?

Tämä on aika yleinen kysymys, kun meille tulee uusi asiakas. Varsinkin talvella moni kokee ettei voiteista ole mitään hyötyä ja iho vaan kiristää ja hilseilee. Yleensä asiakas tulee ostamaan meiltä parempaa voidetta mikä imeytyisi kunnolla. Kyse ei kuitenkaan ole voiteesta, vaan iho tarvitsee kuorintaa.

Varsinkin vanhemmiten, kun estrogeenin tuotanto hidastuu ihon kuivuus lisääntyy ja ihosolujen elinaika lyhenee. Nuoremmalla iällä ihon tehokas solutoiminta työntää kuolleet solut tieltä pois ja ne hilseilee helpommin itsekseen irti. Meidän kuiva talvisää vielä lisää hilseen kerääntymistä ihon pintaan ja kerroksesta tulee, niin paksu ettei voide kunnolla imeydy. Kuollut solukko kerros voi olla niin tiukka, että voide jää pintaan lillumaan ja iho näyttää öljyisen kiiltävältä. Meikki ei tällaisella iholla levity kunnolla eikä myöskään pysy ja jo iltapäivästä kasvot ovat epäsiistin näköiset. Tämä tilanne korjaantuu nopeastikin kasvohoidossa jossa saadaan hilseily hoidettua kerralla pois. Ellei kuorintaa ole edelleenkään kotihoidossa mukana, niin tilanne palautuu ennalleen parissa kuukaudessa.

Kotikonstein paksua solukko kerrosta on aika vaikea saada pois, mutta kuorinta helpottaa tilannetta. Paras kuorinta tässä tapauksessa olisi Multivitamin Thermofoliant (82€), jota voisi käyttää joka kolmas päivä. Sen jälkeen Multivitamin Power Recovery Masque (69€), joka voi vaikuttaa yön yli olisi tehokkain hoito kotona. Muina päivinä kuoritaan Daily Microfoliantilla, niin näillä konsteilla hilseilykerros saadaan pikkuhiljaa vähenemään. Näiden hoitotoimenpiteiden jälkeen tuo sama voide mikä on ollut aiemminkin käytössä alkaa imeytymään kunnolla.

Sekin pitää huomioida, että jotkut voiteet ovat paksuja ja huonosti imeytyviä eikä sellaisia kannata käyttää. Yleensä ne sisältävät paljon vaseliinia, joka ei imeydy ihoon ollenkaan, mutta se on halpa raaka-aine.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...