Siirry pääsisältöön

Meikistä on paljon hyötyä iholle

Törmään vielä aika usein käsitykseen, että meikki jotenkin rasittaisi, tai vaurioittaisi ihoa. Se ei pidä paikkaansa eikä ole kai koskaankaan pitänyt. Tietysti 50-luvun meikit oli laadultaa paljon huonompia, kuin nykyisin. Nuoria naisia hiukan turhaan varoiteltiin meikin vaaroista etteivät he olisi käyttäneet meikkiä. Ihmetyttää miten 1900-luvulla meikki on saanut syntisen leiman, vaikka kautta historian on meikkiä käytetty. Jo roomalaisnaiset käyttivät meikkejä ja ihonhoitotuotteita. Muistan omaa työuraani aloittaessani miten moni nainen valuutteli minulle ettei ole koskaan käyttänyt meikkiä aivan, kuin se olisi tehnyt heistä parempia ihmisiä.

Meikki on erinomainen suoja iholle ja nimenomaan Suomen ilmastossa sitä suojaa tarvitaan. Herkkä ja ohut ihoisen kannattaisi käyttää hyvälaatuista meikkiä päivittäin ihan hoidollisista syistä. Yleensä näen couperosaa vähemmän niillä asiakkailla jotka käyttävät meikkiä päivittäin. Voisi jopa sanoa, että meikin käyttö on terveydelle hyväksi, koska se suojaa UV-säteilyltä. Ainoat haittapuolet on halvat huonolaatuiset meikkivoiteet, jotka sisältävät paljon vaseliinia ja synteettisiä väriaineita, jotka tukkivat ihoa ja aiheuttavat mustapäitä. Tietysti huono meikin poisto aiheuttaa ihoon ongelmia, mutta sehän ei ole itse meikkituotteen vika, vaan johtuu käyttäjästä.

Joskus tuntuu, että meikkiä käyttävät hoitavat ihoaa säännöllisemmin ja paremmin, kuin meikkaamattomat. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa kaikkien kohdalla, koska moni vakioasiakkaani ei meikkaa ollenkaan, mutta hoitaa ihonsa erinomaisesti. Monen asiakkaan kanssa olen kuitenkin jutellut siitä miten paljon paremmin tulee iho puhdistettua ja kosteutettua niinä iltoina, kun pesee meikkiä pois. Tämän huomaan ihan itsessänikin. Välillä iltaisin tulee luistettua ihon puhdistuksesta, jos ei ole tarvetta poistaa meikkiä.

Haluan korostaa sitä, että meille on aivan sama käyttääkö asiakkaamme meikkiä, vai ei. Se on jokaisen oma valinta emmekä ala suosittelemaan meikkituotteita ellei asiakas itse osoita kiinnostusta niihin. On myös muita konsteja suojata ihoa hyvin, kuin meikki. Moni ei kuitenkaan ole koskaan edes ajatellut ihon suojaamisen tarvetta ja heillä meikki on tavallaan hoitanut senkin puolen ihan vahingossa. Erittäin hyvä suojaava meikki on tämä Youngbloodin mineraalimeikki. En lakkaa kehumasta sen hyviä puolia ja monia vaikutuksia. Esimerkiksi couperosaiholla se vähentää oleellisesti uusien pintaverisuonten laajentumista, koska se jättää iholle niin suojaavan pinnan.

Kommentit

  1. Kesäkettunen15:24

    Allekirjoitan tuon jutun. Ellei meikkiä ole ei paljo viitsi iltaisin puhdistaa ihoa. Pikainen vesihuuhtelu riittää. Ellen aamuisin ala tekemään meikkiä työpäivää varten pesu unohtuu kokonaan ja samalla myös voiteet sun muut tipat. Meikkaus aamuina kyllä puhdistan ja yleensä kuorinkin vielä ihon ennen hoitoaineita.

    Onneksi näitä meikkiaamuja on suurin osa taas, kun lomalta palaan työhön.

    K.K

    VastaaPoista
  2. Anonyymi15:51

    Meikki on auttanut minun ihoni ongelmissa oleellisesti. Olin nuorempana kilpahiihtäjä ja vielä nykyisinkin talviurheilu ja laskettelu kuuluu elämääni. Menin Inkerin hoitoon muutama vuosi sitten nelikymppislahjaksi saadulla lahjakortilla. Itse olin jo alistunut siihen, että naama punoitti ja couperosa paheni vuosi vuodelta. Inkeri perusteli hoitojen ja voiteiden vaikutukset niin perusteellisesti, että rohkenin kokeilla. Puolen vuoden päästä naama ei ollut enää kirjava eikä kukkinut punaisia läiskiä. Nykyisin en enää nanoliftistä luopuisi ja rasvatkin laitan neuvojen mukaisesti. Selkein vaikutus on ollut primer+mineraalimeikkijauhe (yb) yhdistelmällä. Laitan huolellisesti meikin aina, kun lähden ulkoilemaan ja iho ei juurikaan punota sisään tullessa. Ellen laita meikkiä posket hehkuu ja kuumottaa koko illan. Ennen en juurikaan meikkejä käyttänyt, mutta nyt ymmärrän niiden hoitavan puolenkin.


    Kirsi P

    VastaaPoista
  3. Anonyymi16:08

    Joo, kyl Youngblodin mineraalimeikki on paras suoja laskettelurinteessä.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi00:07

    Kärsin aina kesäisin kirjavasta ihosta. Varsinaisia pigmenttiläiskiä nämä ei ole, mut iho on muuten epämääräisen laikukas. Käytän yöksi ja päiväksi tätä uusittua pure night yövoidetta ja sen päällä skinperfect primeriä. Tuo primer tasoittaa värin, muttei ole mikään paksu naamari. Kai näin voi tehdä, kun ihoni selvästi voi paremmin?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...