Siirry pääsisältöön

Sähköiset kasvoharjat kotikäytössä

Olen naistenlehdistä huomannut, että erilaisia pienkoneita on myynnissä kotihoitoa varten. Sähköinen kasvoharja on varmaan eniten mainostettu ja jouduikin perehtymään asiaan kunnolla, kun Kauneus ja Terveys lehden toimittaja pyysi aiheesta haastattelua.

Oma kantani on kielteinen näitä harjoja kohtaan ja itse en iholleni niitä käyttäisi. Kosmetologien käytössä sähköisiä harjoja on ollut jo vuosikymmeniä, mutta niidenkään idea ei perustu harjaan, vaan sen kanssa käytettävään hoitoaineeseen. Suomalaisten iho joutuu muutenkin niin kovalle koetukselle ilmaston takia niin ei kannata rasitusta lisätä. Harja irroittaa mekaanisesti raapimalla kuollutta solukkoa ja ihotalia. Mielestäni on paljon järkevämpää sulattaa sitä miedoilla kuorinta-aineilla, vaikka päivittäin. Daily Microfoliant (71€) on tähän tarkoitukseen aivan erinomainen ja ei varmasti tee mitään haittaa iholle.

Näillä sähköisillä harjoilla yleensä aluksi innostutaan liikaa ja harjataan liian voimakkaasti ja pitkään. Sitten ne koneet unohtuu ihan, kuin soutulaitteet ja kuntopyörät. Tuossa samassa lehtihaastattelussa on ihotautilääkärin ja helsinkiläisen kosmetologin mielipiteet harjoista. Se he suhtautuvat myönteisemmin asiaan, kuin minä. Sen jälkeen he luettelevat mille ihotyypeille harjat ei sovi. Itse olen sen verran suoraviivainen mielipiteissäni etten halua olla harhaan johtava, vain ollakseni positiivinen. Lopputulema oli meillä kaikilla sama. Ohut vanheneva, kuiva ja couperoottinen iho ei missään tapauksessa kestä näitä harjoja. Ainoastaan paksu rasvainen iho voi niistä hyötyä näin kesäaikaan pari kertaa viikossa käytettynä. Mutta miksi ostaa joku kone, kun parempaan tulokseen päästään hyvällä kuorinta-aineella.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...