Ihana olla vihdoinkin kotona. Tämä Las Vegasin reissu oli ehdottomasti raskain ja rasittavin kongressimatka minkä olen tehnyt. Ei edes Sydneyn matka ollut näin raskas tosin olin silloin kymmenisenvuotta nuorempi. Tällä hetkellä päälimmäinen mielikuva matkasta on hirveä kiire ja tuskallinen kuumuus. Sisätiloissa ilmastointi oli niin voimakas, että paleli ja ulkona oli neljäkymmentäastetta lämmintä.
Las Vegasista jäi mielikuva ettei se kaupunki ollut minua, tai Maria varten. En ole koskaan haaveillut pääseväni sinne ja mielikuvani isosta aikuisten huvipuistosta oli aika todenmukainen. Valtavia hotelleja ja kauppakeskuksia oli vuoron perään pääkadun varrella. Joka paikassa oli kasinotoimintaa pelipaikkoja oli varmaan sadoittain. Kauppakeskuksissa oli niin huippumerkkejä ettei meidän rahat olisi riittäneet edes avaimenperään. Myyjien palvelualttius teki taas vaikutuksen. Siinä meillä olisi todella paljon opittavaa. Tosin tippiä piti antaa joka paikassa, koska heidän palkkansa pääosa kostuu siitä. Kerjäläisiäkin näkyi kadunvarsilla yllättävän paljon. Meidän hotellin lähistöllä oli kolmella iäkkäällä naisella vakiopaikat. Yhdellä heistä oli kissa, yhdellä yksi koira ja toisella kaksi. Heille minun oli ihan pakko antaa rahaa.
Lentomatkat oli ehdottomasti rasittavin vaihe reissussa, niin kuin arvata saattaa. Meillä vaan oli monenlaisia ongelmia mitä ei osattu ennakoida. Menomatkalla vaihto oli Chicagossa ja jouduimme vaihtamaan terminaalia junalla. Vaihtoaika oli sen verran lyhyt, että piti pistää juoksuksi. Me ehdimme Marin kanssa koneeseen viisiminuuttia ennen portin sulkeutumista. Suurin ongelma oli, että eräälle meistä ei ollut Helsingissä annettu lentolippua Chicago Las Vegas välille. Minulle meinasi käydä samoin, mutta huomasin pyytää jatkolennon lipun virkailijalta. Hänen takiaan jännitys kesti viime sekuntteihin saakka ja onneksi hän ehti koneeseen. Takaisin tulo vasta hankala oli. Ehdin jo säikähtää etten pääse koko koneeseen.
Lähdimme Las Vegasin hotellista kello 5.30 ja meille jäi kaksi tuntia aikaa hoitaa itsemme koneeseen. Paluu tehtiin New Yorkin kautta ja tiesimme jo etukäteen, että vaihtoaika sillä kentällä oli tosi lyhyt. Kaikki alkoi tökkimään jo Las Vegasin kentällä. Meitä oli 27 henkeä ja menimme ryhmänä kirjautumaan sisään. Minä ja Mari olimme porukan loppupäässä ja tuo jono kulki todella hitaasti. Jonotimme lähes tunnin ja kun tuli minun vuoroni, niin virkailija sanoi ettei minulle ole lippua. Olin ihan järkyttynyt ja virkailija ei osannut selittää miksi minulle ei lippua ollut. Hän ei voinut asiaa korjata, vaan jouduin menemään ihan toiselle tiskille. Sielläkin oli jonoa ja pyysin anteeksi, että minun on pakko saada lippuasia hoidettua heti. Muille se sopi, mutta eräs turkkilainen mies sai niin hirveän raivokohtauksen, että pelkäsin hänen lyövän minua. En ole koskaan nähnyt sellaista raivoa, kun hän hakkasi nyrkillä tiskiä ja huusi suoraa huutoa hiki valuen minulle ja virkailijalle. Onneksi sain lipun siltä tiskiltä. Sitten, kun pääsimme turvatarkastusjonoon seisoimme siinä iät ja ajat. Siinä selvisi, että Marilta ja kahdelta muulta puuttui istumapaikan numero ja yhdelle oli vahingossa annettu ykkösluokan paikka. Muut pääsi jatkamaan koneelle, mutta tämä ykkösluokanlipun haltija neuvottiin toiselle tiskille ja hän lähti ystävättärensä kanssa selvittämään asiaa. Me muut siirryimme junalla lähtöterminaaliin ja olimme viime tipassa portilla setvimässä istumapaikkoja Marille ja parille muulle. Kun vihdoinkin taas viime tipassa istuimme koneessa ja eräs meistä sai puhelun näiltä jotka järjestelivät tätä ykkösluokan lippua. Juna jolla he tulivat lähtöterminaaliin oli rikkoutunut ja heillä meni vartti uutta junaa odottaessa. Meidän kone ei suostunut odottamaan yhtään ja he jäivät Las Vegasiin. Kuulimme Suomen päässä, että he saivat järjesteltyä uuden lennon New Yorkin ja Lontoon kautta ja olivat Suomessa puolivuorokautta meidän jälkeen. Tästä opin, että Amerikan kentillä pitää olla ruhtinaallisesti vaihtoaikaa, koska mitä tahansa saattaa tapahtua.
MUISTAKAA, että tänään sunnuntaina on viimeinen päivä, kun nuo maailmankongressitarjoukset ovat voimassa!
Las Vegasista jäi mielikuva ettei se kaupunki ollut minua, tai Maria varten. En ole koskaan haaveillut pääseväni sinne ja mielikuvani isosta aikuisten huvipuistosta oli aika todenmukainen. Valtavia hotelleja ja kauppakeskuksia oli vuoron perään pääkadun varrella. Joka paikassa oli kasinotoimintaa pelipaikkoja oli varmaan sadoittain. Kauppakeskuksissa oli niin huippumerkkejä ettei meidän rahat olisi riittäneet edes avaimenperään. Myyjien palvelualttius teki taas vaikutuksen. Siinä meillä olisi todella paljon opittavaa. Tosin tippiä piti antaa joka paikassa, koska heidän palkkansa pääosa kostuu siitä. Kerjäläisiäkin näkyi kadunvarsilla yllättävän paljon. Meidän hotellin lähistöllä oli kolmella iäkkäällä naisella vakiopaikat. Yhdellä heistä oli kissa, yhdellä yksi koira ja toisella kaksi. Heille minun oli ihan pakko antaa rahaa.
Lentomatkat oli ehdottomasti rasittavin vaihe reissussa, niin kuin arvata saattaa. Meillä vaan oli monenlaisia ongelmia mitä ei osattu ennakoida. Menomatkalla vaihto oli Chicagossa ja jouduimme vaihtamaan terminaalia junalla. Vaihtoaika oli sen verran lyhyt, että piti pistää juoksuksi. Me ehdimme Marin kanssa koneeseen viisiminuuttia ennen portin sulkeutumista. Suurin ongelma oli, että eräälle meistä ei ollut Helsingissä annettu lentolippua Chicago Las Vegas välille. Minulle meinasi käydä samoin, mutta huomasin pyytää jatkolennon lipun virkailijalta. Hänen takiaan jännitys kesti viime sekuntteihin saakka ja onneksi hän ehti koneeseen. Takaisin tulo vasta hankala oli. Ehdin jo säikähtää etten pääse koko koneeseen.
Lähdimme Las Vegasin hotellista kello 5.30 ja meille jäi kaksi tuntia aikaa hoitaa itsemme koneeseen. Paluu tehtiin New Yorkin kautta ja tiesimme jo etukäteen, että vaihtoaika sillä kentällä oli tosi lyhyt. Kaikki alkoi tökkimään jo Las Vegasin kentällä. Meitä oli 27 henkeä ja menimme ryhmänä kirjautumaan sisään. Minä ja Mari olimme porukan loppupäässä ja tuo jono kulki todella hitaasti. Jonotimme lähes tunnin ja kun tuli minun vuoroni, niin virkailija sanoi ettei minulle ole lippua. Olin ihan järkyttynyt ja virkailija ei osannut selittää miksi minulle ei lippua ollut. Hän ei voinut asiaa korjata, vaan jouduin menemään ihan toiselle tiskille. Sielläkin oli jonoa ja pyysin anteeksi, että minun on pakko saada lippuasia hoidettua heti. Muille se sopi, mutta eräs turkkilainen mies sai niin hirveän raivokohtauksen, että pelkäsin hänen lyövän minua. En ole koskaan nähnyt sellaista raivoa, kun hän hakkasi nyrkillä tiskiä ja huusi suoraa huutoa hiki valuen minulle ja virkailijalle. Onneksi sain lipun siltä tiskiltä. Sitten, kun pääsimme turvatarkastusjonoon seisoimme siinä iät ja ajat. Siinä selvisi, että Marilta ja kahdelta muulta puuttui istumapaikan numero ja yhdelle oli vahingossa annettu ykkösluokan paikka. Muut pääsi jatkamaan koneelle, mutta tämä ykkösluokanlipun haltija neuvottiin toiselle tiskille ja hän lähti ystävättärensä kanssa selvittämään asiaa. Me muut siirryimme junalla lähtöterminaaliin ja olimme viime tipassa portilla setvimässä istumapaikkoja Marille ja parille muulle. Kun vihdoinkin taas viime tipassa istuimme koneessa ja eräs meistä sai puhelun näiltä jotka järjestelivät tätä ykkösluokan lippua. Juna jolla he tulivat lähtöterminaaliin oli rikkoutunut ja heillä meni vartti uutta junaa odottaessa. Meidän kone ei suostunut odottamaan yhtään ja he jäivät Las Vegasiin. Kuulimme Suomen päässä, että he saivat järjesteltyä uuden lennon New Yorkin ja Lontoon kautta ja olivat Suomessa puolivuorokautta meidän jälkeen. Tästä opin, että Amerikan kentillä pitää olla ruhtinaallisesti vaihtoaikaa, koska mitä tahansa saattaa tapahtua.
MUISTAKAA, että tänään sunnuntaina on viimeinen päivä, kun nuo maailmankongressitarjoukset ovat voimassa!
Kommentit
Lähetä kommentti