Siirry pääsisältöön

Ahtaanpaikankammo voi iskeä kasvohoidossa

Uusi asiakas täyttää ensimmäistä kertaa meille tullessaan asiakaskortin, jossa on muutamia kysymyksiä sen hetkisestä ihon hoidosta ja ongelmista. Siellä kysytään myös onko asiakkaalla ahtaanpaikankammoa. Hyvin usein ihmiset naureskelevat tätä ja ihmettelevät hassua kysymystä. Se onkin varmaan hassua niiden mielestä, joka ei sitä ole koskaan kokenut, mutta sen kokeneille asia on kuoleman vakava juttu.

Kasvohoito on aika tyypillinen laukaisija ahtaanpaikakammolle, tai paniikille. Siinä ihminen kokee olevansa jotenkin avuton ja vielä, jos silmille laittaa pumpulit tilanne on entistä pahempi. Jotkut asiakkaat kertovat etteivät edes tienneet heillä olevan sellaista, mutta se oli ilmennyt edellisessä kauneushoitolassa. Pahin mahdollinen virhe kosmetologilta on nauraa sille. Suosittelen, että kannattaa jopa vaihtaa kosmetologia ellei hän ymmärrä miten vakavasta asiasta on kysymys. Itse olen joskus kokenut paniikin tunnetta pienessä hississä, tai muussa sellaisessa. Siksi en edes halua mennä ahtaisiin paikkoihin ellei ole pakko. Myös mieheni inhoaa pieniä hissejä ja äidilläni on todella voimakas ahtaanpaikankammo.

Olen itse kokenut niin karmean tilanteen hoidossa, että osaan kyllä asettua asiakkaan asemaan. Olin 1990-luvulla Helsingissä eräässä isossa kauneushoitolassa vartalohoidossa. En oikein tiennyt mitä hoitoon kuului, mutta olin menossa innolla rentoutumaan. Hoitotilat oli kellarikerroksessa ja siellä ei ollut ikkunoita. Kaikki oli tyylikkäästi kaakeloituja, mutta tunnelma oli hiukan kalsea. Ensiksi minulle valmistettiin yrttikylpy ja vesi oli aluksi aivan liian kuumaa. Jostain syystä inhoan kuumuutta ja peseydynkin aika viileällä vedellä. Yrttikylvyn jälkeen minut vietiin hierontapetille ja käärittiin lämpöfolioon. Tämä folio oli silloin uusi asia ja sitä käytettiin paljon vartalohoidoissa. Sillä tavalla saatiin hoitoaineita helpommin imeytymään ihoon. Minut käärittiin kaulaa myöden tähän folioon ja vielä peittoon. Käsiä ei saanut jättää pakkauksen ulkopuolelle, kun se vähensi kuulemma hoidon vaikutusta. Hoitaja ei sanonut mitään kuinka kauan paketissa pitää olla ja lähti itse pois. Melkein heti minulle tuli todella kuuma ja tajusin, että allaninkin oli sähkölämmitteinen peite. Hiki virtasi silmiin enkä voinnut niitä pyyhkiä ja lopuksi alkoi kirvely. Tunsin, että sydämeni hakkaa hirveästi ja olo oli erittäin epämiellyttävä. Yritin huutaa hoitajaa käymään, mutta kukaan ei kuullut ja ääneni, vain kaikui kaakeleista. Olin muutamaa viikkoa aiemmin käynyt Berliinissä Gestapon päämajassa ja mielessäni alkoi pyörimään kellareiden kidutussellit. Lopulta revin foliot ja huovat ympäriltäni ja jäin varmaan vielä vartiksi odottamaan hoitajaa takaisin. Hän oli todella närkästynyt, koska kuulemma pilasin koko hoitovaikutuksen. Loppuhoidon ajan hän mökötti minulle, kun olin ollut niin tottelematon.

Meillä ei kiusata asiakkaita missään paketeissa, mutta toivon, että ensimmäisellä käynti kerralla kerrotte tästä paniikista ja mikä sen ehkä aiheuttaa. Tietysti, kun nään sen asiakaskortissa ruksattuna kyselin miten se hänellä vaikuttaa. Silloin, kun tiedän mistä on kysymys, niin ne asiat ilman muuta vältetään. Joku ei halua, että hoitohuoneen ovi laitetaan kiinni. Aika monelle nuo silmäkompressit ovat ahdistavat ja pahinta on naamiot, jotka kuivuvat ja kiristyvät kasvoille. Ripsien kestovärjäys on joillekin hankalaa ja heitä auttaa, kun laitan hiukan ikkunaa auki. Tietenkään kestovärejä ei ole pakko laittaa, mutta joskus asiakas haluaa kokeilla kestäisikö hän sen. Näiden asiakkaiden kohdalla en jätä heitä koskaan yksin hoitohuoneeseen. Teen myös selväksi, että kaikki voidaan heti ottaa kasvoilta pois ja heti pääsee nousemaan istuma-asentoon, jos ahdistus tulee.

Kaikista tärkeintä on, että asiakas kertoo asian kosmetologille. Sitten voidaan yhdessä keskustella mitä voi tehdä ja mitä ei. Aina voi kehittää muita keinoja, jos joku ei toimi. Näillä konstein hoidot on aina menneet ihan hyvin. Asiakas rentoutuu untenmaille, niin kuin kuuluukin. Ei missään tapauksessa kannata kieltää itseltään niin tärkeä ja ihana asia, kuin kasvohoidot. 

Kommentit

  1. Anonyymi19:20

    Itselläni on kammottava kokemus suljetunpaikan kammosta ja kosmetologin huonosta palvelusta, tai ilkeydestä.
    Olin ihonpuhdistuksessa uudella kosmetologilla ja hän laittoi lopuksi jonkun naamion joka kuivui ja kiristyi iholla ja se oli kaulalla saakka. En ollut ikinä kokenut mitään ahtaanpaikanpelkoa, mutta tuolloin olin jo aivan paniikissa ja haukoin henkeäni. Kosmetologi oli häipännyt jonnekin ja kukaan ei reagoinut huuteluuni. nousin ihan paniikissa petistä ylös ja sitten ilmestyi jo kosmetologikin. Hän repesi nauramaan ja piti tilannetta hyvänä vitsinä. Kertoi vielä kassallakin minun kuulteni toiselle kosmetologille miten hassun näköinen olin seistessäni keskellä lattiaa.


    Menin toiselle kosmetologille ja kerroin heti tästä edellisestä kokemuksestani. Hän ei ymmärtänyt yhtään mistä oli kysymys ja ei ollut ahtaanpaikankammosta kuullutkaan. Kasvohoito meni kuitenkin ihan hyvin, mutta lopuksi hän sanoi käsiensä ihan tärisevän kun niin pelkäsi koska sekoan. Sekään ei asiakkaan korvissa kuulostanut kovin mairittelevalta.


    Vasta vuosien päästä muutin Hämeenlinnaan ja ystävieni suosituksesta menin Inkerin hoitolaan. Helpotus oli suuri, kun huomasin jo asiakaskorttia täyttäessäni kysymyksen ahtaanpaikan kammosta. Tiesin heti, että nämä ymmärtävät mistä on kysymys. Hoidon alussa Mari teki pari hyvin asiallista kysymystä ja sain luottamuksen siihen ettei minua jätetä mihinkään kiristyksiin yksin. Sen jälkeen en ole koko asiaa muistanutkaan, vaikka käyn lähes joka kuukausi Marin hoidossa. Nyt vasta tuo kirjoitus nosti mieleeni kauhukokemukseni.
    Olen tosi tyytyväinen, että löysin kosmetologin joka ymmärtää ihmistä syvällisemminkin.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi20:58

    Olipas kamala kokemus. Eikö kosmetologilla ollut mitään myötätuntoa toisen ahdistusta kohtaan? Onneksi olen ollut Inkerin hoidossa koko ikäni, niin olen säästynyt tuollaisilta kokemuksilta.

    Varsinaisesti minun piti kertoa tästä uudesta hydrablur pohjustusaineesta. Se on aivan ihmeellinen aine. Olen laittanut sitä kahtena aamuna ja vain hämmästelen tulosta. Ihohuokosia ei näy ja ihosta tulee ihan tasainen. Kiilto ja öljyisyys on ollut aina ongelmallista, mutta nyt iho pysyi mattapintaisena ja silkkimäisen sileänä. Paras Dermalogican aine mitä olen koskaan kokeillut. Se on paljosti sanottu, kun kaikki Dermalogican aineet ovat huippuja

    VastaaPoista
  3. Anonyymi21:33

    Pitääpä minunkin kehuskella omilla kokemuksillani. Ostin tuon Pure light voiteen noin kuukausi sitten ja tässä ajassa ihostani on tullut aivan eri värinen. Yleensä tähän aikaan vuodesta kirjavuus lisääntyy ja silmien ympärille tulee renkaat kun pandalla. Nyt renkaita ei ole ja kaikki maksaläiskät ovat pysyneet poissa, vaikka olin viikon Lapissakin kirkkailla hangilla. Mikään suojavoide ei ole aikaisemmin auttanut näin hyvin ja vielä sekin, että pure light on miellyttävä käyttää ja se imeytyy hyvin.

    K.l

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...