keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Hydrablur Primer on nyt meillä!

Tiistaina saimme uuden Hyrablur Primerin (77€) myyntiin. Omasta puolestani sanon, että vihdoinkin. Näin hartaasti en muistaakseni ole mitään tuotetta odottanut. Tämä uutuustuote esiteltiin meille elokuussa 2015 Las Vegasin maailmankongressissa ja saimme sen jo silloin kokeiltavaksi. Se piti lanseerata Eurooppaan jo ennen joulua, mutta käytännössä suurin osa Euroopasta sai sen vasta maaliskuussa.

Hydrablur Primer on meikinpohjustustuote, joka on kosteuttava, tasoittava ja jättää silkkimäisen sileän pinnan. Se on siitä mielenkiintoinen tuote, että se on tavallisen valkoisen voiteen näköinen, mutta iholle levitettäessä se tasoittaa, kuin värillinen voide. Hydrablur Primer on meikitön meikki, joka tekee kauniin ihon ilman meikkituotteita. Hydrablur Primer sopii kaikille ihotyypeille ja sillä on suojaava ja kosteuttava vaikutus, mutta aurinkosuojaa siinä ei ole. Se supistaa huokosia ja tekee ihosta mattapintaisen, joten se on vaihtoehto niille jotka kokevat SkinPerfect Primerin kiiltäväksi. Pintakuivalla rasvoittuvalla iholla Hydrablur Primer on erityisen hyvä, koska se kosteuttaa, mutta samalla sitoon öljyisyyttä eikä päästä kiiltoa ihon pintaan.

Käytin Hydrablur Primeriä yhden tuubin jo ennen joulua ja olen todella odottanut saavani sitä lisää. Mielestäni Hydrablur Primer teki erityisen tasaisen pinnan ja jätti napakan tunteen iholle. Käytin itse näitä kahta primeriä päällekäin eli kosteusvoiteen päälle laitoin Hydrablur Primerin ja sen päälle SkinPerfect Primer sk 30 ja näiden päälle voi laittaa vielä meikkivoidetta jos haluaa. Tuo Hydrablur Primerin kosteuttava vaikutus tuntuu erityisen hyvältä superkuivalla ihollani, koska SkinPerfect Primer sk 30 ei sisällä niin paljon kosteutta, vaan suojaa enemmän. Kannattaa muistaa, että meikatessa on sama juttu, kun seiniä maalatessa, mitä paremmin olet pohjatyöt ja pohjustusaineet laittanut, niin sitä parempi jälki tulee. Silloin, kun iho on hyvin hoidettu ja pohjustus on kunnossa itse meikkiä tarvitaan enää hyvin vähän. 

5 kommenttia:

  1. Pitää vielä kehua lisää tätä Hydrablur Primeriä. En enää edes muistanut miten upea tuote se oli ennen, kuin otin sen taas aamulla käyttöön. Siitä jää ihana sileys ja tasavärisyys, vaikka se ei ole värillinen voide. Se sisältää mirkrokapseloitua mineraalipigmenttiä, joka ei ole meikkiaine ja sen voi jättää vaikka yöksi. Tämä tuote on kyllä nykyteknologian huippukeksintö.


    Inkeri

    VastaaPoista
  2. Anonyymi02:59

    Olet aivan oikeassa hämmästyttävä aine. Ostin oman tuubini jo alkuvuodesta lontoosta ja nyt se on tärkein meikkiaineeni. En ole koskaan käyttänyt meikkiä kovin paljoa ja meikkivoiteet olen jättänyt kokonaan. Nyt tämä hydrablur toimii meikkinä, koska se jättää ihan hyvän ihon värin ja ihanan pinnan. Mielenkiintoinen aine. Mitään vastaavaa en ole ennen nähnyt. Tästä tuli minulle ehdoton must tuote daily mikrofoliantin ja hydra boosterin rinnalle.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi08:50

    Sain Marilta näytteen tuosta Hydrablurista ja olen kahtena aamuna laittanut sitä. Minäkin laitoin SkinPerfect Primerin vielä päälle, koska tarvitsen aurinkosuojan. Ja näiden päälle vielä ihan kevyt kerros mineraalimeikkiä. Aivan mielettömän samettinen ja tasainen iho tulee! Ihohuokoset ei näy yhtään tuosta nenän vierestä poskilta. Hankintalistalla ehdottomasti.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi13:46

    Oo...onneksi pääsen teille kasvohoitoon pian, niin pyydän että testataan näitä molempia primeriä tähänkin nassuun. Ja muutenkin odotan mitä tuotesuosituksia saan. T.mari

    VastaaPoista
  5. Vielä, kun jaksat pääsiäisen yli odotella niin pääset hoitoon. Testataan ja katsotaan mikä parasta sinun ihollesi on. Tervetuloa!

    Inkeri

    VastaaPoista