Siirry pääsisältöön

Nanolift on ihana kasvohoito!

Mari teki minulle eilen Nanoliftin ja olen taas ihan ihmeissäni sen vaikutuksesta. Me olemme taas joutuneet siirtämään omia hoitojamme ja edellinen Nanolift tehtiin minulle tammikuun alussa. Hoitoväli oli siis aivan liian pitkä näin kuivalle ja iäkkäälle iholle. Meillä oli vaan sen verran kiireinen helmikuu ettei aika riittänyt omiin hoitoihin, kun haluamme asiakkaat laittaa etusijalle. Nyt päätimme, että seuraavaksi tulemme tekemään hoidot, vaikka aamu kuudelta ettei hoitoväli veny näin pahasti.

Toisaalta oli taas hyvä kokea miltä Nanolift hoito tuntuu, kun iho on ollut huonossa kunnossa. Tämä ero on aivan huikea. Kyllähän olen tuntenut jo monta viikkoa, että ihoni kiristelee ja kuivuu. Meikki ei näyttänyt enää kivalta ja olin muutenkin tyytymätön omaan ulkonäkööni. Tein kaikki mahdolliset kotihoitotoimenpiteet, mutta joskus vaan tulee hetki ettei nekään enää auta. Näin talvella kokemus on paljon voimakkaampi ettei mikään kotihoito enää riitä. On vaikeaa edes sanoin kuvailla millainen olotila ja ero Nanolift hoidon jälkeen tulee. Se pitäisi jokaisen kokea itse. Eilen illalla, kun pesin meikit pois kaikki lähti aivan eri tavalla, kuin aikaisemmin. Hoitamaton iho on epätasainen ja meikki ja lika imeytyy joka lokoseen ja huokoseen ja niiden poistaminen on vaikeampaa. Nyt kaikki irtosi iholta helposti ja iho tuntui sileältä.

Jo tuo kirkkaampi ulkonäkö on ilahduttavaa, kun aamulla meikkasin. Hoitovoiteet imeytyi ihan eri tavalla, kun iho ei enää ollut kuolleen solukon peitossa. Nyt siis kotihoitokin auttaa aivan erilailla. Laitoin aamulla Skin Hydrating Boosterin (94€) ja sen päälle Intensive Moisture Balancen (50 ml 59€, 100 ml 85€) ja niitä riitti paljon pienempi määrä, kuin ennen. Kotihoitotuotteet riittävät paljon pidemmälle, kun ihossa on hyvä peruskunto. Hoitotuotteiden päälle laitoin tämän uuden Hydrablur Primerin (77€), josta tuli heti lempituotteeni. Sen päälle laitoin vielä SkinPerfect Primerin sk 30 (77€)  ja mineraalimeikin. Mikään pakko ei ole käyttää kahta primeriä päällekäin, vaan jompi kumpi riittää. Itse kuitenkin haluan meikin olevan todella hyvä ja sen pitää kestää vähintään kaksitoistatuntia korjaamatta.

Toivoisin, että jokainen voisi kokea tämän tunteen. On todella vaikeaa kuvailla miten iho voi tuntua, niin hyvältä, mutta se vaan tuntuu. Mikään ei kiristä, tai kinnaa ja velttous on vähentynyt eikä hilseily himmennä ihon väriä. Olen ollut tosi monissa hoidoissa ulkomailla ja Suomessa joten minulla on kyllä kokemuksia kasvohoidoista. Mikään ei ole aikaisemmin jättänyt näin selvää tunnetta iholle, kuin tämä Nanolift. Näin monipuolinen hoito lisää monella tapaa ihon ja ihmisen hyvinvointia. Varatkaa ihmeessä oma hoitoaika tämä pitää jokaisen tuntea itse. 

Kommentit

  1. Anonyymi11:03

    Itsensä hoitaminen on niin tärkeää. Oon laiminlyönyt tämän ja kyllä on kaikin puolin huono ol. Eilen pääsin jo kampaajalle ja teille olen tulossa. Vielä hierojan kun saisin varattua ja stressi sais kyytiä.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi20:43

    Kiva, kun saat itsekin hoitoa. Nanolift on kyllä niin ihana hoito, että sen kokemuksen soisi kaikille. Iho tuntuu niin sileältä hoidon jälkeen, että tekee mieli taputella poskiaan koko ajan:)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi21:17

    Ostin alkuviikosta tuon uuden primerin ja pure light voiteen ja kumpikin on aivan ihana. Tämä uusi pure light on paljon parempi, kuin se entinen. Imeytyy tosi hyvin ja tuntuu kosteuttavan tarpeeksi. Tuo primer vasta ihmeellinen tuote on. Se tekee käsittämättömän nätin pinnan iholle.
    Pure light voiteen mukana tuli pikkupullo renewal boosteria ja nyt en muista käytetäänkö sitä, vaan iltaisin ja entäs silmänympärykset? Siitäkin jää kivan raikas tunne naamalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skin Renewal Boosteria käytetään vaan iltaisin koko kasvoille, mutta ei silmien ympärille. Kumpikin tuote Skin Resurfacing Cleanser puhdistusmaito ja Skin Renewal Booster tehotippa sisältää uudistavaa ja kosteuttavaa maitohappoa ja niistä tulee iholle nipistelevä tunne. Se kuuluu asiaan ja menee ohi parissa minuutissa.

      Inkeri

      Poista
  4. Anonyymi22:55

    Nanolift on ehdottomasti paras kasvohoito mitä minulle on ikinä tehty. Kiitos Marille hyvästä työstä.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi00:34

    Nanolift ja dermalogican aineet on ollut ihoni pelastus. Aikaisemmin iski joka kevät rähäkkä ruusufinni ja kesä menikin antibiootteja syödessä. Nyt näillä hoitokonsteilla tämä on viides kevät, kun iho on ihan rauhallinen.

    Parhaana päivävoiteena pidän tätä pure lightia, koska se on niin ohut. Meikki ei yhtään kiillä päivän mittaan. Sen lisäksi se on vielä riittoisakin (tosin niin on kaikki muutkin dermalogican aineet) yksi puteli riittää lähes kolmekuukautta.

    M.M

    VastaaPoista
  6. Anonyymi08:43

    Minäkin kehun Naonoliftiä. Iho todellakin on sen jälkeen kauan niin pehmeä ja sileä, että sitä tekee mieli kosketella koko ajan, niin kuin toinenkin kommentoija kirjoittaa.

    Minulla ei ole minkäänlaista ihon kuivuusongelmaa, joten omalla kohdallani katson parhaimmaksi eduksi sen, että kasvot ovat erittäin kiinteät sen jälkeen. Ikään kuin olisi monta kiloa laihtunut, ja kasvotkin pienentyneet. Vaikka ei minulla tietääkseni mitään mainittavaa turvotustakaan ole.

    Pure lightia on nyt kehuttu niin kovasti, että ostankin sen suojakertoimelliseksi päivävoiteeksi. Olen kyllä näytteiden perusteella tykännyt siitä aiemminkin.

    Aiemmin olen aurinkoaikaan käyttänyt Dynamic Skin Recoverya, joka sekin on hyvä napakoittavuudessaan.

    Leena

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...