Siirry pääsisältöön

Neuvoja nuorille naisille ehkäisemään ihon rypistymistä

Ihon vanheneminen alkaa heti teini-iän jälkeen, mutta alkaa näkymään vasta nelikymppisenä. Mitään vanhenevan ihon ryppyvoiteita en suosittele, kuin vasta kolmenkympin jälkeen ja silloinkin harkiten. On kuitenkin asioita mitä kannattaa ottaa huomioon jo parikymppisenä, että säästyisi rypyiltä mahdollisimman pitkään.

Suurin syy ihon vanhenemiseen ja rypistymiseen on uv-säteily. Juuri nuorena saatu uv-säteily on pahin mahdollinen ihon vanhentaja. Tämä kannattaa muistaa ja suojata ihoa kaikin keinoin. Kyse on pitkän aikavälin ennalta ehkäisystä. Parikymppisenä ei takuulla ajattele joskus olevansa yli nelikymppinen, mutta nyt kannattaisi noudattaa neuvojani. Mitä vähemmän iho saa säteilyä sitä hitaammin se veltostuu ja rypistyy. Ihon palaminen altistaa myös ihosyövälle eli ihan terveyden hoidollisista syistä iho kannattaa suojata. Tutkimusten mukaan uv-säteilyn määrä lisääntyy koko ajan, kun ympäristösaasteet rikkovat otsonikerrosta. Eräällä luennolla kuulin, että nykypäivän parikymppinen on jo kolmekymppisenä saanut saman säteilymäärän, kuin minun ikäpolveni viisikymppisenä. Näiden tietojen mukaan tämän hetken nuoret naiset rypistyvät paljon aikaisemmin, kuin äitiensä ikäluokka.

Tuon uv-säteilyn määrän voi kuitenkin ennalta ehkäistä aika vaivattomasti. Nyt tarjouksessa oleva Pure Light sk 50 (85€, norm. 107€) sopii aurinkosuojaksi kaiken ikäisille ja kaikille ihotyypeille. Tätä uv-säteilyn määrää pitää kaikin keinoin vähentää. Kannattaa pysyä poissa suorasta auringosta, käyttää lippalakkia suojaamaan kasvoja ja käyttää aina viisikymppistä suojavoidetta.

Toinen vakava haitta iholle on tupakointi. Nikotiini ja terva tuhoaa pintaverisuonistoa ja vähentää ihon omia suojamekanismeja. Nämä vaikutukset ei näy vielä parin vuoden tupakoinnin jälkeen, mutta parikymmentävuotta tupakointia täydellinen ihon surma. Jotenkin tuntuu siltä, että kannattaako ihoa edes hoitaa, kun myrkky tekee tehtäväänsä kaiken aikaa. Tupakoinnin vaikutuksia ei voi millään hoidolla vähentää, tai poistaa ja ainoaksi konstiksi jää tupakoinnin lopettaminen. Sen olen nähnyt työssäni, että alle kolmekymppisellä pystyy vielä hoitamaan pois tupakan aiheuttamat vauriot, jos tupakointi lopetetaan. Tupakka on suuri terveysriski, mutta syövät iskee vain harvoihin. Ihon ennen aikainen vanheneminen koskettaa aivan varmasti kaikkia tupakoitsijoita.

Tee suuri palvelus itsellesi ja lopeta tupakointi ja käytä aina aurinkosuojallista päivävoidetta. Sillä tulee olemaan suuri vaikutus kolmenkymmenenvuoden kulutta ja mikään katuminen ei siihen auta. Kehoittaisin myös nuorten naisten äitejä valistamaan näistä kahdesta haitasta, jos nuoren itsensä on vaikea kuvitella olevansa joskus viisikymppinen. Dermalogican aurinkotuotteet ovat Suomen parhaita, koska USA:ssa katsotaan aurinkosuojatuotteiden olevan lääkeaineita ja ne tutkitaan sen mukaan. Tuo Pure Light sk 50 sopii myös rasvoittuvalle ja näppyläisellekin iholle, koska se on ohutta ja hyvin imeytyvää.

Kommentit

  1. Anonyymi11:04

    Olen kanssasi hieman eri mieltä. Ikä ei ole ihotyyppi ja kaikille eri vuosikymmenille tarkoitetut voiteet ovat hölönpölöä. Kuten kirjoitit riippuu ihon kunto aikuisiällä hyvin paljon uv-säteilyn määrästä. Iho on kuiva ja veltostunut. Kuitenkin on paljon aineosia joita kaiken ikäisten tulisi käyttää, kuten antioksidantit ja uv-suoja. Mitä nuorempana alkaa näitä kahta käyttämään päivittäin tekee suuren palveluksen myöhemmille vuosille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi23:19

      Ompas käsitys. Hölynpölyä koko juttu. Ei parikymppinen tarvii samoja aineita, kun viiskymppinen akka.

      Poista
  2. Ikä ei todellakaan ole ihotyyppi, mutta ikä vaikuttaa siihen millaisia hoitoaineita iho tarvitsee. Ei ole todellakaan hölynpölyä jakaa tuotteitta eri ikäisille. Uv-suojaa ja antioxidantteja tarvitsee kaiken ikäiset. Antioxidantit korjaa uv-säteilyn tekemiä soluvaurioita.
    On lukuisia muita raaka-aineita joita ei kannata käyttää nuorelle iholle. Esimerkiksi peptidit jotka vaikuttavat ihon kimmosäikeisiin ei ole tarpeellinen parikymppiselle. Iho vanhenee jatkuvasti, mutta pidän kolmeakymppiä ikärajana, jonka jälkeen kannattaa käyttää vanhenevan ihon tuotteita ja Dermalogicassa ne ovat Age Smart linjan tuotteet. Esimerkiksi Super Rich Repair (127€) voide on ihanteellinen yli kolmikymppiselle kuivalle iholle, mutta parikymppiselle se on liian täyteläinen ja elvyttävä. Se saattaa jopa lisätä rasvoittumista liian nuorella epäpuhtaalla iholla.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi14:18

    Olipas kummallinen käsitys ettei muka eri ikäisille tarkoitettu kosmetiikka merkkaisi mitään. Miksi ihmeessä sitten jokainen kosmetiikkasarja jaottelee tuotteensa ikäkausien mukaan? Nyt yli nelikymppisenä käytin muutaman päivän tyttäreni Clear start voidetta, kun omani loppui ja se ei riittänyt minulle ollenkaan. Laitoin sitä kolmeenkin kertaan, mutta siitä huolimatta kiristi. Samoin olen aina neuvonut tyttäriäni etteivät ota minun voiteita, koska ne eivät sovi nuorelle iholle.

    Itse luotan age smart linjaan ja olen ihastunut niihin tuotteisiin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...