Siirry pääsisältöön

Onko Suomi hybridisodassa Venäjää vastaan?

Viime päivinä on uutisissa ollut monia juttuja joissa on käytetty hybridisodankäynti sanaa. Varsinkin kansanedustajille se on noussut mieleiseksi ilmaisuksi, mutta harva kuulija tietää mistä on kysymys. Hybridisota on tullut suomenkieleen vasta 2014 ja se on käsitteenä hyvin laaja.

Hybridisodalla tarkoitetaan sekä suoraa, että epäsuoraa sodan käyntiä. Suora sodan käynti on perinteistä aseellista sotaa, jossa on selvät rintamat ja sota on virallisesti julistettu. Epäsuora sodankäynti on hyvin moninaista ja siihen kuuluu esimerkiksi informaatio, pakotteet, psykologinen sodankäynti ja pyritään murentamaan vastapuolen instituutiot. Poliittiset, uskonnolliset ja kultuuri instituutiot ajetaan alas informaatiolla, joka saattaa olla valetta, tai tehty taitavasti vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin. Venäjän tekemä Krimin miehitys oli hyvä esimerkki hybridisodasta. Sotaa ei julistettu, laukaustakaan ei ammuttu, vaan vihreät miehet valloittivat nopeasti kaikki tärkeimmät toiminnot. Miehitystä vastustavat eivät saaneet ääntään kuuluville, vaan ilmeisesti heidät vangittiin heti. Samoin Venäjän ja Ukrainan välillä oleva sota on myös hybridisotaa missä toimitaan paljon valheellisella informaatioilla ja uhkailuilla.

Nyt olen lukenut, että politiikot spekuloivat Suomen olevan hybridisodassa Venäjää vastaan. Ehkä tämä ilmaisu on tullut mieleiseksi, koska maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Saara Jantunen on kirjoittanut erittäin hyvä kirjan nimeltään Informaatiosota. Siinä selkeytetään maallikoillekin mitä hybridisodan tärkein osa informaatiosota pitää sisällään. Jos hakemalla haetaan Suomen ja Venäjän välisiä hybridisodan merkkejä kyllä niintä löytyykin. Toisaalta, että hybridisota olisi todellista sen aloittamisesta pitää olla päätös ja sellaista päätöstä ei ole ainakaan kansalaisille kerrottu. Kaikki lausunnot, tai lausumatta jättämiset ovat informaatiota, mutta ei välttämättä informaatisotaa. Pidän meidän politiikkojen puheita hyvin varomattomina ja niistä voi naapurimaa tulkita mitä tahansa. Puolustusministeri Jussi Niinistö puhui Lännen Median haastattelussa todella varomattomasti. Hän sanoi, että vuosi sitten lähetetty reserviläisten kirje, joka kertoi mikä on henkilön sodan aikainen paikka oli informaatiosotaa. Sillä viestitettiin, että meillä on yhdeksänsataatuhatta (siis lähes miljoona) sotilasta ja rynkky. Jokaiselle kuulemma riittää vielä vararynnäkkökiväärikin ja vielä kalustoa jää varastoonkin. Mielestäni se on puolustusministeriltä hölmöä uhoamista ja hän on sentään sotatieteiden tohtori.

Hybridisota ei ole mikään uusi tapa toimia, vaan sitä on tapahtunut aina. Toisen maailman sodan alussa nousi uutisiin saksalaisten Blizkrieg oli salamasota ja se jo pelkkänä uutisena toimi pelotteena. Tällä hetkellä Suomi on osallisena EU:n määräämiin pakotteisiin ja kaupankäynti Venäjälle on tukossa. Tämä on varmaan Suomelle itselle huomattavasti suurempi vahinko, kuin Venäjälle ja siksi en pitäisi sitä osana hybridisotaa. Venäjä loukkaa meidän ilmatilaa yhtenään ja se taas on jotain Venäjän antamaa viestiä jota meillä ei oikein ymmärretä.

Toivoisin, että suomalaiset politiikot olisivat varovaisempia puheissaan eivätkä lietsoisi minkäänlaista sotaa. Meillä on nyt ihan tarpeeksi huolia pakolaistilanteen vuoksi ja lisää on ehkä tulossa emme sen lisäksi kaipaa vielä hybridisotaakin.

Kommentit

  1. Anonyymi20:48

    Mikä pakkomielle sinulla on sotiin? Mitä vähemmän ihmiset toistensa tappamista ajattelevat sitä parempi. Sori vaan...

    VastaaPoista
  2. Ei omaa mielipidettä tarvitse pyytää anteeksi. Olen aikaisemminkin kertonut, että tämä on minun tapani tehdä jotain maailman rauhan eteen. Historia on todistanut lukuisia kertoja, että siinä vaiheessa, kun ei enää muisteta edellistä sotaa alkaa uusi sota. Pahinta on sulkea silmänsä ympärillä tapahtuvista asioista ja leikkiä, että kaikilla on kaikki hyvin.
    Haluan olla osana kansakunnan muistia, jonka avulla tämän hetken nuoret saavat tietoa juuristaan ja Suomen käymistä sodista. Historian tutkimuksessa on kautta aikojen sanottu, että ellei ihminen tunne historiaansa hän ei pysty tuntemaan itseään.
    Käytän harrastuksestani nimitystä sotahistoria, mutta yhtä hyvin poliittinen historia kuuluu siihen. Historiaa ei valitettavasti voi harrastaa ilman sotiin perehtymistä, koska me ihmiset olemme menneisyydessäkin sotaisia.
    Tämä kirjoitus hybridisodasta oli selvennys siihen mitä nykyään puheisiin tullut hybridisota tarkoittaa, jos joku ei sitä tiedä. Jokainen voi itse päättää haluaako lukea näitä kirjoituksiani ja ne kannattaa jättää väliin, jos haluaa sulkea silmänsä kaikista ikävistä tapahtumista.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi03:14

    Jopas jotain, vai oikein rauhantyötä. Omituinen väite ja olisi kiva tietää kuka muka sanoo ettei voi tuntea itseään ellei tunne historiaa. Paljon parempi on ajatella positiivisesti ja hyviä asioita. Sotahulluja on jo muutenkin riittämiin ja ihmiset ahdistuu. Tätäkin blogia lukee moni teini, niin millainen maailmankuva heille tulee, kun törmääkin näin raakoihin asioihin. Minä en ole antanut omien poikieni leikkiä sotaa, tai ampumista ja ihan hyvin ne ovat kouluikään kasvaneet.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi08:55

    No sehän se onkin oikein näppärä elämänasenne, että kieltää kaiken pahan olemassaolon ja keskittyy vain ajattelemaan kivoja asioita :) - mikäpä ettei.

    Minua ei oikein meinaa jaksaa kiinnostaa nämä sotahistoriaan ja politiikkaan liittyvät jutut mutta kumminkin luen niitä välillä ja joka kerta opin jotain uutta ja totean, että oli ihan hyvä lukea. Tässäkin tuli nyt luettua tiivistetysti, että mitä hybridisota tarkoittaa. Se on kuitenkin tuttu sana uutisista mutta ei ihan tarkkaa mielikuvaa ollut, että mitä se oikein tarkoittaa.

    Ja ne Vietnamin sotaan liittyvät jutut olivat varsinaisia silmien avaajia. En todellakaan ollut tiennyt sitä kaikkea ja suorastaan hävetti.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi18:30

    Pidän erittäin ansiokkaina näitä lyhyitä tietoiskun tapaisia kirjoituksia. Kirjoittajalla tuntuu olevan tiedot hallussa ja jutut ovat selvästi tarkoin harkittuja. On hyvin harkitsematon yhteenveto, että kaikki sotahistoriasta kiinnostuneet olisivat sotahulluja. Silloin, kun tuntee asiansa perinpohjin osaa nimenomaan välttää sodan hehkuttamista.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi22:01

    Tiedän, että tämä blogi on naisväelle suunnattu, mutta käyn parin viikon välein lukemassa nämä historiaan ja yhteiskuntaan liittyvät kirjoitukset.


    Arvostan kirjoittaa, koska jutuista huomaa hänen perehtyneen aiheisiinsa erittäin perusteellisesti. Hänellä on myös kyky huomioida syy ja seuraus suhteet ja sitä kautta kirjoittaja voi arvioida myös nykyhetkeä. Näin monipuolinen ja laaja harrastuneisuus on vaatinut syvällistä mielenkiintoa aiheeseen ja sellaiseen ei pakkomielteinen ihminen pysty. On syytä varoa leimaamasta ihmisiä työn, tai harrastuksen takia. Jokaisessa koulussa on historian opetusta ja muutamassa yliopistossa tehdään jatkuvaa tutkimusta sotahistoriasta. Kirjoituksista huomaa senkin miten hyvin hän on selvillä nykytutkimuksesta. Hyvää kirjoitusintoa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...