torstai 30. maaliskuuta 2017

Elämme epävarmuuden aikaa

Noin vuodessa maailma on muuttunut turvattomaksi ja rauhan tila Euroopassa ja Yhdysvalloissa ei ole enää itsestään selvää. Tilanne on muuttunut yllättävän nopeasti. Olen koko ikäni seurannut yhteiskuntaa, politiikkaa ja maailman tapahtumia, mutta tällaisia monelta taholta tulevia turvallisuusuhkia en olisi osannut ennustaa.

Turvattomuus Euroopassa

Pariisin terrori-iskun jälkeen 2015 jokainen on tajunnut, että missä tahansa voi jo joutua pommi-iskun uhriksi. Vielä viitisenvuotta sitten pystyi takaamaan oman turvallisuutensa pysymällä pois rauhattomista paikoista. Sen lisäksi, että yksilön turvallisuustilanne on pettänyt myös valtiot elävät epävarmuuden aikaa. Monessa maassa on äärioikeisto saamassa suhteettoman paljon valtaa. Saksa ja Ranska elävät vaalivuottaan ja nyt näyttää siltä, että äärioikeisto voi saada vaalivoiton. Se on aivan pöyristyttävää ja ensimmäinen kerta toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa. Onneksi Itävallan ja Hollannin vaalit päätyivät lopputuloksessaan muuhun, kuin äärioikeiston voittoon. Suomessa äärioikeiston Vastarintaliike saa vahvistua ja kerätä joukkojaan aivan rauhassa. Se huolestuttaa minua kovasti, että Suomen lait mahdollistavat holokaustin kieltämisen ja sananvapauteen vedoten voi levittää mitä tahansa propagandaa. 

Trump toi  epävarmuuden

Yhdysvaltojen uusi presidentti on jo parissa kuukaudessa osoittautunut hyvin impulsiiviseksi henkilöksi mikä ei sovi vallanpitäjälle ollenkaan. Hänellä on neuvonantajana Steve Bannon jolla on menneisyydessään suoria kytköksiä antiseminismiin, fasismiin ja sovinismiin. Trumpin hallinto pudotti naisten tasa-arvon satavuotta taaksepäin. Hänen maahanmuuttopolitiikkansa voi saada aikaan liikehdintää maan sisälläkin ja se ei hyvää tiedä. Asiantuntijat ovat jopa sanoneet, että Yhdysvallat voi olla seuraava Turkki. 

Turkki vajoaa diktatuuriin

Turkin presidentti Erdogan on haalimassa itselleen kaiken vallan ja vie maataan diktatuurin suuntaan. Myös Turkissa naisen asema on heikentynyt roimasti ja ääriuskonnolisuus valtaa alaa. Turkin valtio systemaattisesti aktivoi Euroopan maissa eläviä kansalaisiaan ottamaan käyttöön islamin lait ja unohtamaan maallistumisen. Joka paikassa hunnutetut naiset lisääntyvät katukuvassa, mutta on tietysti hyvä, että he vielä pääsevät kodin ulkopuolelle. Sananvapaus on Turkissa lähes nolla ja sama tilanne on monessa muussa arabimaassa. Muslimit eivät hyväksy mitään arvostelua, tai toisin ajattelua. 

Venäjä herättää pelkoa

Suomen lähiympäristössä Venäjä tuo sodan uhkaa ja seuratessani Viron lehdistöä siellä kansa pelkää ihan todella paljon. Baltian maiden miehitys on niin lähellä, että se muistetaan vielä hyvin. Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi tuo epävarmuutta Naton toimiin. Enää Baltia ei pysty täysin luottamaan, että Nato pelastaisi heidät Venäjältä. Ruotsi ja Suomi hakee uutta turvallisuuspoliittista yhteistyötä mikä on lähes ennen kuulumatonta. Viimeksi vuonna 1935-38 käytiin samanlaisia neuvotteluja. Muutenkin tilanne on 1930-luvun kaltainen Ruotsiyhteistyön kohdalla ja samoin koko Euroopassa. En halua olla pahan ilman lintu, mutta elämme mielenkiintoisia aikoja ja nähtäväksi jää mihin päädytään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti