tiistai 5. marraskuuta 2013

Kasvohoidossa käytetään aina tuotteita, jotka ovat tarkoitettu vain ammattikäyttöön

Välillä havahdun siihen, että en ehkä aina muista kertoa uudelle asiakkaalle kaikkea oleellista. Minulle tulee aika harvakseltaan uusia asiakkaita ja omalle työlleen helposti sokeutuu. Siksi koulutamme itseämme Marin kanssa usein, että kaikki tiedot pysyisi tuoreina ja mielessä.

Törmäsin konkreettisesti laiminlyöntiini, kun uusi asiakas palasi viikon kuluttua hoidosta ostoksille. Hän halusi ostaa saman kuorinta-aineen jota käytin Nanolift hoidossa. Harmistuneena hän kertoi ettei löytänyt tuoteoppaasta, tai netistäkään mikä kuorinta-aine se oli. Minkään kohdalla ei ollut sellaisia vaikutuksia ja raaka-aineita, kuin hoidossa kerroin. Siinä kohtaa havahduin, että uudelle asiakkaalle pitää kertoa aina, ettei hoitolakäytössä olevia tuotteita ole tarkoitettu kotihoitoon. Asiat mitkä itselleni ovat täysin selviä ei välttämättä ole sitä asiakkaalle. Jokaisella laadukkaalla ammattikosmetiikkasarjalla on aivan eri tuotteet hoitoloihin ja kasvohoitoihin, kuin kotihoitoon. Niiden vaikutukset ovat huomattavasti tehokkaampia ja tuotteet tukevat toinen toistensa vaikutusta. Ei olisi mitään järkeä käyttää kasvohoidossa samoja tuotteita, kuin asiakas voi kotona käyttää. Se olisi suorastaan kuluttajan huijausta.

Dermalogican ammattituotteet eroavat muista kosmeettisista sarjoissa siinä, että monia hoitoaineita voi kosmetologi sekoittaa itse raaka-aineista. Tämä on yksi syy miksi itse olen päätynyt Dermalogican käyttöön. Millään muulla kosmetiikkasarjalla ei voi tehdä itse hoitoaineita asiakkaan sen hetkisen tarpeen mukaan. Siksi meidän kasvohoidot ovat niin yksilöllisiä, koska kaikki käytettävät aineet sekoitetaan asiakkaan tilanteen mukaan. Jotkut kosmetologit kokevat tämän rasitukseksi, koska on pakko käyttää koko ajan omaa harkintakykyään ja hoitoon on pakko keskittyä täysillä. Minulle ja Marille tämä taas on innostava haaste, joka tekee työhön vaihtelua.

Asiakkaalle on erittäin suuri hyöty siitä, että kasvohoitotuotteet ovat tehty juuri häntä varten. Tällöin pystytään yhdellä hoitokerralla auttamaan moneen ongelmaan, kun tehdään yksilöllinen täsmähoito. Näitä ammattituotteita ei esitellä missään Dermalogican nettisivuilla, vaan ne ovat ihan salasanan takana  kosmetologien käytettävissä. Dermalogicalla myös kotihoitotuotteet täydentävät ja pidentävät kasvohoidon vaikutusta. Käyttämällä kotihoidossa aineita, jotka ovat suunniteltu jatkamaan kasvohoitoa, niin kasvohoidon vaikutus pitenee useamman viikon. Ei ole järkevää käydä Dermalogican kasvohoidossa ja jatkaa sitten kotihoitoa ihan jollain muulla kosmetiikalla. Näin menetetään paljon tehoa, joka tulisi aineiden yhteisvaikutuksista. Dermalogica tarjoaa kuluttujalle täydellisen ihonhoito-ohjelman jonka ammattitaitoinen ja kokenut kosmetologi taas räätälöi yksilöllisesti jokaiselle ihmiselle sopivaksi.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi16:15

    Käyttääkö kaikki kosmetologit eri tuotteita kasvohoidoissa, kuin mitä myyvät? En ole teidän asiakas, koska asun Pohjanmaalla, mutta kosmetologini käyttää kyllä Dermalogicaa ja muitakin sarjoja hänellä on. Aina, kun ole kysynyt mitä tuotetta hän käyttää, niin hän kertoo sen olevan sama mitä kotonakin käytän. Tuntuu myös ettei hoitojen teho ole oikeastaan yhtään mitään. Miksi kosmetologi käyttää samoja aineita hoitoon joita voisin ostaa kotiin?

    VastaaPoista
  2. Nyt en pysty vastaamaan toisten kosmetologien hoidoista ja käytännöistä. En näe mitään järkeä siinä, että ei käytettäisi ammattituotteita. Luulisin kyllä, että ainakin Dermalogican käyttäjät päätyisivät ammattituotteisiin. Se ei ainakaan ole Dermalogican hoitoidean mukaista ja varmaan tehdään maahantuojan tietämättä ellei ammattituotteet ole käytössä.

    Inkeri

    VastaaPoista