lauantai 30. marraskuuta 2013

Stressi näkyy aina ihossa

Stressi on asia mikä ei tee kenenkään iholle hyvää, mutta ei sitä voi kokonaan välttää. Olen pitkän työkokemukseni aikana nähnyt miten voimakkaasti iho reagoi ihmisen mielialaan ja olotilaan. Vaikutus on todellisuudessa huomattavasti suurempi, kun kirjaviisauden mukaan tiedetään. Mitään kunnollisia suomalaisia tutkimuksia asiasta ei ole, mutta omaan kokemukseeni perustuen pidän stressiä hyvin merkittävänä tekijänä ihonhoidossa.

Ihmiset ovat myös hyvin yksilöllisiä siinä miten nopeasti iho stressiin reagoi. Joillakin ihmisillä mielialat näkyy ihossa todella helposti ja mieltä vaivaava asia tuo iho-ongelmia yhdessä yössä. Stressin tuoma ongelma voi olla lähes mitä vaan, se ei ole kaikilla samanlaista. Yleensä kuivaihoiset reagoi kuivilla, punoittavilla läiskillä ja ne lähes aina myös kutisee. Joillekin kuivaihoiselle tulee aina ihottumaa silmäluomille, tai kaulalle ja ne ihottumat paranee talvella todella hitaasti. Rasvaisella ja sekaiholla reaktiot ovat yleensä finnejä ja punoittavia näppyjä. Kumpaakaan iho-ongelmaa ei oikein voi ennalta ehkäistä, jos on sen tyyppinen ihminen, että reagoi ihollaan niin se on sitten niin.

Silloin, kun iho on hyvässä tasapainossa kaikki nuo stressin ongelmat paranee kuitenkin huomattavasti nopeammin. Hyväkuntoisella iholla finnireaktio, tai kuivat läiskät paranee pian ja iho normalisoituu. Jokaiselle iholle löytyy myös omia konsteja miten selvitä stressireaktioista ja niistä kannattaa jutella kasvohoidon yhteydessä. Jokaiselle ihmiselle pitää löytää yksilölliset konstit, koska tapa reakoida on niin yksilöllinen. Yleispätevänä ohjeena neuvon ottamaan avuksi Multivitamin Power Recovery Masquen ( 75ml, 69€). Amerikkalaiset sanovatkin sitä leikkimielisesti "ambulanssi tuubissa" tuotteeksi, koska se yleensä auttaa on iho-ongelma mikä tahansa. Naamio levitetään puhtaalle iholle ja annetaan vaikuttaa 15min. Sen jälkeen pyyhitään imeytymätön osa pois ja loppu saa vaikuttaa yön yli.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi21:21

    Onko sinulla jotain kokemusta vatsavaivojen, tai mahakatarin vaikutuksesta ihon rasvoittumiseen. Huomaan selvästi, että vatsani toiminta vaikuttaa finneihin ja näppyihin lähinnä leuassa. Syön Nexiumia mahakatariin ja kun välillä lopetan sen huomaan, että ensin tulee finnit ja sitten vasta vatsakivut palaa. Onko näihin finneihin mitään apua?

    VastaaPoista
  2. Jonkin verran on lääketieteen puolella ollut havaintoja, että vatsavaivat ja acne kulkisi käsikädessä. Mitään varsinaista luotettavaa tutkimusta ei aiheesta ole tehty. Oma kokemukseni kertoo, että monella jolla on aikuisiän acne on myös vatsavaivoja.
    Sinun tapauksessasi en osaa sanoa, että aiheuttako stressi, vai vatsavaivat finnireaktion. Toisaalta hoidon kannalta sillä ei ole merkitystä. Kun iho on tasapainossa ja hyvässä kunnossa, niin nuo finnireaktiot vähenee, tai ainakin ne paranee nopeammin. Kannattaa aloittaa kasvohoidolla ja sitten neuvotella kosmetologin kanssa kotihoidosta.

    Inkeri

    VastaaPoista