perjantai 22. marraskuuta 2013

Kuivuus suurin syy ihon herkistymiseen

Kuulen tosi usein uusilta asiakkailta, että heidän iho on hyvin herkkä ja allerginen. Sitten, kun käsittelen ihoa ja kyselen taustatietoja en huomaa herkkyyttä ollenkaan. Olemme Marin kanssa usein ihmetelleet tätä asiakkaan kokemusta herkästä ihosta. Asiakashan on omien ihotuntemustensa asiantuntija ja meillä ei ole oikeutta, eikä syytä vähätellä niitä.

Oikeastaan vasta viime vuosina olen ymmärtänyt, että yleensä onkin kysymys ihon kuivuuden aiheuttamista tuntemuksista ja oireista. Rutikuiva iho saattaa oireilla ihan samalla tavoin, kuin herkistynytkin iho. Toisaalta myös iho saatttaa herkistyä jollekin aineelle, vain siksi että se on niin kuiva ja suojaton. Oikein kuivalla iholla jo pelkkä vesi aiheuttaa ärsyyntymistä ja kaikki voiteet kirvelee, vaikka ne olisi iholle hyväksikin. Meidän talvi-ilmastossa iho kuivuu hyvin helposti ihan sairastumiseen asti. Ihmiset, jotka eivät koskaan ole kokeneet ihottumia voivat ihmetellä, että iho yleensä sairastaa jotain. Ne kenellä ihottumat ovat yleisiä tietävät ettei pirullisempaa vaivaa ole, kuin kutiseva ja kirvelevä  ihottuma.

Silloin, kun iho kuivuu liikaa sen oma rasva/kosteusvaippa pettää eli ihon oma suojabarriääri ei toimi. Tavallaan ihon vastustuskyky pettää ja iho on altis sairastumaan. Ilman suojapintaa oleva iho ärsyyntyy pienimmästäkin. Tavallinen pesu saa aikaan punoitusta ja kaikki aineet ja voiteet kirvelee. Tähän tilanteeseen, jos laitetaan vielä ihan väärän ihotyypin voidetta saattaa syntyä allerginen reaktio. Kuiva iho tuntuu myös kirvelevältä, kireältä ja kutisevalta. Nämä tuntemukset asiakas saattaa mieltää herkistymisenä. Joskus myös kuivaihoiset asiakkaat saattavat kertoa, että iho alkaa jo iltapäivästä tuntua kuivalta ja kiristävältä. Sekin kertoo ettei kotihoito ole kunnossa. Hyvin hoidettu kuivaiho ei tunnu miltään ja siihen pitää pyrkiä.

Helpoin apu ja kaikille sopiva on Skin Hydrating Booster ( 30ml, 93€) sen kanssa ihotyypin mukainen kosteusvoide ja päälle Barrier Repair ( 40ml, 62€ NYT TARJOUS 49€). Tämä korjaa aivan varmasti kuivuuden ja herkistymisen oireet. Tietysti kasvohoito ennen uusiin aineisiin siirtymistä olisi oikein hyvä asia.


2 kommenttia:

  1. Anonyymi16:12

    Kysymykseni ei koske tätä juttua, vaan se tuli mieleeni tuolta yskäjutusta. Miten tarkkoja te olette näiden "infektioiden"kanssa? En ole teidän asiakas, vaan ihan toiselta paikkakunnalta. Olin suorastaan pahoillani, kun oma kosmetologini kieltäytyi tekemästä minulle hoitoa yskänrokon eli herpeksen takia. Kosmetologilleni on vaikea saada aikoja, koska hänkin käyttää Dermalogicaa ja siksi ehkä on hyvin varattu. Kun menin hänelle olin juuri sairastanut flunsan, mutta se oli ollut jo pari päivää ohitse. Huulessa ja nenän alla oli herpesrakkula, mikä on minulle hyvin tyypillistä flunssan yhteydessä. Olin suojannut rakkulat hoitolaastarilla. Hän kieltäytyi tekemästä kasvohoitoa. Ihmettelin sitä kovasti, kun flunssa oli jo ihan ohitse ja rakkulat suojattu. Hän jopa väitti, että herpes voisi tarttua hänen käsiinsä, eikö silloin kannattaisi käyttää suojahanskoja?
    Oletteko te näin tiukkoja asiakkaillenne? Sekin harmitti, että sitten hänellä ei ollut kuitenkaan antaa uutta aikaa, kun parin kuukauden päähän.

    Suivaantunut

    VastaaPoista
  2. Nyt täytyy sanoa, että meillä ollaan ihan samoilla linjoilla, kuin sinunkin kosmetologisi. Häneltä ehkä jäi selittämättä, että hoitamatta jättäminen tehtiin sinun, eli asiakkaan parasta ajatellen. Herpes on vakava asia, koska se on hyvin helposti tarttuva virus. Suurimmassa vaarassa on asiakas itse, koska kasvohoidossa tartunta levittäytyy pitkin kasvoja ja voi siirtyä vaikka silmään. Varsinkin, jos herpes on vielä rakkula vaiheessa se on erityisen tarttuva. Seuraavaksi suurin vaara on, että viirus leviää välineiden, tai käsien kautta muihin asiakkaisiin. Se olisi ihan kauhuskenaario. Tietysti kaikki välineet ja kädet desinfioidaan, mutta parempi on välttää koko hoidon tekemistä. Vasta viimeisin vaara on tuo tartunta kosmetologin omiin käsiin. Siitä minulla on sen verran kokemusta, että eräs hammaslääkäriasiakkaani oli saanut näin herpeksen käsiinsä. Sekin olisi katastrofi yrittäjälle.
    Ikävää tietysti on, jos ajanvarauksesi siirtyi niin pitkälle, mutta kokonaisuutena kosmetologisi toimi erittäin vastuullisesti ja asiakkaan parasta ajatellen.

    Inkeri

    VastaaPoista