keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Asiakkaalla on valinnan vapaus

Me olemme Marin kanssa tehneet niin kauan työtä yhdessä, että moni asia on lutviutunut kohdalleen ilman eri keskustelua. Eräs asiakas kysyi miten me päätämme kummalle uusi asiakas saa hoitoajan. Emme kai muistaakseni ole Marin kanssa siitä edes keskusteltu, vaan se on alkanut rytmittymään tilanteen mukaan.

Sellainen periaate meillä on, että asiakas saa aina käydä samalla kosmetologilla ellei sitten itse halua jostain syystä vaihtaa. Yleensä, jos vakioasiakas tilaa aikaa puhelimitse hän automaattisesti mainitsee kummalle haluaa tulla. Suurin osa asiakkaista varaa uuden ajan aina edellisen kasvohoidon yhteydessä ja siksi tulee harvoin edes keskustelua kummalle aika varataan. Kuitenkin asiakas saa ilman muuta valita kummalle meistä tulee, me emme mitenkään siitä loukkaannu, tai asiaa ihmettele. Eikä se myöskään ole kummankaan palkasta pois.

Tuo palkka-asia on sellainen mitä moni asiakas pohtii, koska nykyään kauneushoitoloissa ja kampaamoissa on niin monia systeemeitä. Aika usein kampaamossa ollaan tuolinvuokralaisena ja silloin on hyvin tärkeää kenelle asiakas haluaa mennä. Tiedän, että se tuo moneen hoitolaan ja kampaamoon paljon ristiriitoja, kun väki kilpailee keskenään asiakkaista. Meillä ei tätä ongelmaa ole. Mari on minulla työntekijänä ja me tienaamme samaan pussiin. Meille on aivan sama kummalle asiakas haluaa hoitoon, tai kummalta hoitotuotteet ostaa. Välttämättä tuo tuolinvuokrasysteemi ei ole joka paikassa hyvä ja oikeuden mukainen. Heillä on todella tarkkaa miten asiakkaat jakautuu ja se tuo  ristiriitoja ja keskenäistä vihanpitoa. Kaikki työntekijöiden väliset skismat ja ristiriidat näkyy helposti asiakkaille ja heikentää asiakaspalvelun tasoa.

Olen aina yrittänyt olla hyvä työnantaja ja ajatella Marin parasta. Mari taas puolestaan on niin yrittäjämäinen toimintatavoiltaan ettei se voisi paremmaksi muuttua. Kun keskenäiset välit ovat hyvät voimme ihan rauhassa keskittyä asiakaspalveluun ja omaan työhön. 

7 kommenttia:

  1. Anonyymi21:43

    Ihmettelen kirjoittajan juttuja yrittämisestä. Hän kirjoittaa, kuin luulisi oikeasti olevansa yrittäjä, tai työnantaja. Kyllä yrittäjäyhdistykset nauraisi, jos joku pikku kosmetologi sanoisi pitävänsä yritystä. Työntekijöitä pitäisi olla kymmenittäin ennen, kuin voi tituleerata itseään työnantajaksi. Käyn itse oman paikkakuntani kosmetologilla eikä hän koskaan puhu mistään yrityksestä, tai kuvittele olevansa yrittäjä. Ei asiakkaille voi mitä tahansa uskotella, vaikka oltaisiinkin toisella töissä.
    Muuten tämä blogi on ihan kiva ja ihonhoitovinkit hyviä, mutta yrittäjäjutut pitää jättää oikeille yrityksille.

    VastaaPoista
  2. Mikäs kosmetologi on ellei yrittäjä, pitäessään kauneushoitolaa? Kyllä kaikki yrittäjän velvollisuudet ainakin lankeavat tälle "pikku kosmetologille", maksetaan yrittäjäeläketta, tilitetään ALV:t jne. Kummallinen taitaa olla kuvitelmasi yrittäjyydestä! Ja jos sinulla parempaa tietoa olisi, niin tietäisit, että pienyritykset ovat erittäin tärkeitä työllistäjiä Suomessa.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi23:21

    Kyllä minäkin olen samaan kiinnittänyt huomiota. Tuo on oman itsensä korostamista, kun pitää nostaa yritys koko ajan esille. Se olisi tosiaan eri asia, jos olisikin yrittäjä jolla on kymmeniä työntekijöitä. Ei kai yleisestikään käytetä yrittäjä nimitystä, jos pitää jotain pikkuliikettä. En ole koskaan kuullut, että yksin työtä tekevä kampaajakaan tituleeraa itseään yrittäjäksi.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi13:45

    Piti oikein kaivaa tilastoja yrittäjyydestä Suomessa.

    Alle 10 työntekijän yritykset ovat mikroyrityksiä, ja niitä on Suomessa 247 785 eli 93,1 prosenttia yrityksistä (Tilastokeskuksen laskelma vuoden 2011 lopussa).

    Vaikka työntekijöitä ei olisi yhtään, henkilö on yrittäjä, jos kerran ei ole palkansaaja ja maksaa itse muun muassa eläkkeensä ja kerää veroja valtiolle tilittämällä arvonlisäverot.

    Itsensä työllistäminenkin on hieno juttu tällaisessa taloustilanteessa ja henkisesti ankeassa Suomessa. Jos kykenee tarjoamaan työtä yhdellekin, se on upea juttu.

    Mikroyrittäjyys ansaitsee sille kuuluvan arvon, ehdottomasti. Naureskelu sille on osoitus tietämättömyydestä.

    Leena



    VastaaPoista
  5. Anonyymi11:50

    Kyllä se yksintoimiva on myös yrittäjä kaikkinen yrittäjän velvollisuuksineen. Ja myös moni yksin yrittäjä kuuluu yrittäjäyhdistykseen. Ja myös se vuokratuolilla toimiva kampaaja on yrittäjä.
    Osoittaa vaan suurta tietämyyttä moinen pienyrittäjin mollaaminen!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi10:05

    Aina silloin tällöin tällä Inkerin blogilla piipahtaa anonyymi, joka tavalla tai toisella pyrkii vähättelemään Inkerin ja siinä sivussa Marinkin toimintaa, ja aina kommentoija on palautettu maan kamaralle välittömästi. Hyvä niin, tietämättömyyteen ja kateuteen perustuvat kommentit on syytä oikaista.
    Olen joskus kuullut aloittelevan yksityisyrittäjän vertaavan itseään työttömään työnhakijaan, ainoa ero on ettei hän saa työttömyyskorvausta niiltä päiviltä, kun ei olekaan asiakasta, seuraavaa työtä, urakkaa, tms. tiedossa. Markkinointi on yrittäjyyden ydintä, miten ihmeessä siihen suhtaudutaan negatiivisesti puhumalla itsensä kehumisesta?

    VastaaPoista
  7. Kiitos hyvistä kommenteista. Keskustelu yrittäjyydestä on ihan järkevää tällaisena aikana, kun Suomi tarvitsee entistä enemmän pienyrittäjiäkin. On myös hyvä muistuttaa minua välillä etten kerro asioita liian yrittäjäkeskeisesti. Olen ollut yli kolmekymmentävuotta yrittäjä ja lähes koko ajan työnantajana. Näen varmaan asiat ihan liikaa yrittäjän näkökantilta. Otan opikseni ja yritän ajatella avarammin.
    Selvästikkään tuo ensimmäinen kommentoija ei ollut kovinkaan hyvin perehtynyt yrittäjyyteen. Olen ihan varmasti yrittäjä, vaikka firmassani ei olekaan, kuin yksi työntekijä. Siinä ei ole mitään kyseenalaista. Olen ollut kahteen otteeseen H:linnan Seudun Yrittäjänaiset ry:n puheenjohtaja ja hallituksen jäsen lähes parikymmentävuotta. Valtakunnallisessa Yrittäjänaisten Keskusliitossa eli nykyisessä Suomen Yrittäjänaisissa olen ollut hallituksen jäsenenä kaksitoista vuotta ja osan niistä vuosista yhdistyksen varapuheenjohtajana. Edustin myös Naisjärjestöjen Keskusliitossa yrittäjänaisia vuosikaudet. Olen tehnyt tosi paljon työtä yrittäjyyden puolesta eri luottamustehtävissä ja yksi tavoitteeni on ollut lisätä pienyrittäjän arvostusta ja yleistä tietämystä yrittäjyydestä. Kiitos hyvästä keskustelusta.

    Inkeri

    VastaaPoista