torstai 14. marraskuuta 2013

Voiteita on monenlaisia

Hoitovoide, kosteusvoide, yövoide, päivävoide, 24-tunnin voide, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ymmärrän hyvin, että kuluttaja on näistä ihan sekaisin. Sitten tulee uusiakin juttuja BB-voide, värillinen päivävoide, meikin pohjustusvoide, kuka enää pysyy perässä.

Myönnän, että itsekin saatan joskus puhua asiakkaalle hiukan sekavasti ja käyttää samasta voiteesta nimeä hoitovoide ja kosteusvoide. Se johtuu siitä, että kyse on lähes samasta asiasta. Kerron nyt näistä voiteista Dermalogican kannalta, muilla kosmetiikkasarjoilla voi olla ihan toisenlainen voidekoostumus. Dermalogica on kokonaan luopunut ajatuksesta yövoide ja päivävoide. Kaikki Dermalogican voiteet käy sekä yöllä, että päivällä. Ainoastaan aurinkosuojan sisältävät voiteet kannattaa pitää pelkästään päiväkäytössä. Esimerkiksi Dynamic Skin Recovery sk 30 ( 50ml, 106€) on pelkästään päivävoide. Siksi käytän yleensä ilmaisua hoitovoide, tai kosteusvoide, koska meillä ei ole pelkkiä yö-,tai päivävoiteita. Ennen vanhaan yövoide oli aina paksumpi, ja rasvaisempi ja päivävoide ohut ja hyvin imeytyvä, koska sen piti käydä meikinkin alle. Nykyään voidepohjat ja varsinkin Dermalogican voidepohjat ja raaka-aineet ovat niin ohuita ja kevyitä, että kaikki sopii meikin alle.

Nythän meillä on nämä tarjouspakkaukset voiteista ja niissä on kaupan päälisinä Precleanse ja puhdistusmaito. Ne kaikki voiteet ovat hoitovoiteita, jotka käyvät 24-tuntia. Täyteläisin ja rasvaisin Dermalogican voiteista on Super Rich Repair (50 ml, 127€) jota kuitenkin suurin osa asiakkaistamme käyttää myös meikin alla, koska se imeytyy niin hyvin. Ennen ajateltiin, että öisin iho pystyy paremmin käyttämään hyödyksi ravintoaineita. Siinä onkin perää, koska öisin ihon pintalämpötila nousee. Dermalogica on hyödyntänyt tätä Overnigh Repair Serumin (98€)kohdalla, jota käytetään vaan öisin. Se imeytyy tietyssä korkeammassa ihon lämpötilassa erittäin hyvin, iho ei siis pysty hyödyntämään sitä parhaalla mahdollisella tavalla päivisin.

Dermalogican kaikissa voiteissa on hoitavia raaka-aineita ja kosteutta ja voiteet valitaan ihon tilanteen mukaan. Enää ei ole väliä käytätkö voidetta yöllä, vai päivällä. Minusta tämä on myös paljon helpompaa, kun ei tarvitse muistaa mikä purkki on yöksi ja mikä päiväksi. Eräs asiakas kysyi onko tehokkaampaa käyttää erilaista voidetta yöllä, kuin päivällä, jääkö hän jostain paitsi, kun käyttää 24-tunnin voidetta. Jonkun muun kosmetiikkasarjan kohdalla näin ehkä olisikin, mutta ei Dermalogican. Voitte aivan huoletta luottaa siihen, että käytätte parhaita mahdollisia vaikutusaineita, vaikka käytössänne on sama voide 24-tuntia.


7 kommenttia:

  1. Anonyymi23:39

    Vieläkö noita Active Moistin tarjouspaketteja on jäljellä? Onko muista voiteista tuota tarjousta, tarvitsisin Dynamic Skin Recoverynkin? Olen lähdössä pariksi viikoksi Madridiin työreissulle ja ajattelin, että sinne riittäisi aurinkosuojaksi tuo Dynamic Skin Recoveryn kolmenkympinsuoja. Tuskin ehdin paljoakaan päivällä ulkona olemaan. Riittääkö nuo tarjouspakkauksen putsarin sen pariviikkoa ettei tarvii ottaa isompia pulloja mukaan?

    VastaaPoista
  2. Active Moist tarjouspakkauksia on vielä jäljellä samoin Skin Smoothing Cream ja Super Rich Repair pakettejakin. Niitä ei kuitenkaan ole montaa enää, kannattaa olla nopea. Pakkauksissa olevat ilmaiset puhdistustuotteet ovat noin 2-3 viikon käyttöön tarkoitettuja eli pärjäät niillä parin viikon matkan. Muista voiteista ei ole nyt tarjouksia.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi21:28

    Juuri se onkin ihanaa Dermalogicassa ettei tarvitse miettiä mitä laittaa yöksi, mitä päiväksi. Itse olen käyttänyt Super Rich Repairia joka talvi ja kesäksi siirryn Intensive balanceen. Välillä hankin tehotippoja tilanteen ja rahavarojen mukaan, mutta yhtään vikaostosta en ole sen jälkeen tehnyt, kun teidän asiakkaaksi olen tullut. Uskon säästäneeni useita satasia, kun haksahda ostamaan lentokentän kalliita purkkeja ja sitten niitä ei voikaan käyttää. Olen suositellut tyttärilleni ja ystävilleni samaa menetelmää, kun jättää voidevalinnat ammattilaiselle tulee selvästi säästöä. Kiitos.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi22:11

    En yleensä netissä kirjoittele, mutta nyt pitää yhtyä tuohon edelliseen kommenttiin. Minä olen sen verran laiska ihonhoitaja etten monia purkkeja halua hankkia. Siirryttyäni Dermalogicaan Inkerin suositusten mukaan ei ihonhoito ole ikinä ollut näin helppoa. Nyt on yksi tuubi voidetta ja silmänympärysvoiteet, sekä puhdistusaineet eikä yksikään purkki mene hukkaan. Senkin voin allekirjoittaa, että kosmetiikkaan menee huomattavasti vähemmän rahaa, kuin ennen. Ensin hiukan nikottelin voidetuubin hintaa, mutta kun huomasin käyttäväni sitä 3-4 kertaa pidempään, kuin kaupan aineita niin hämmästely loppui.

    T.P

    VastaaPoista
  5. Anonyymi23:07

    Yhdyn edellisiin kommentteihin, ihan asiaa kirjoitatte. Hoitelen ihoani Marin ohjeiden mukaan ja olen tosi tyytyväinen ihonhoitooni, näin helppoa se ei ole koskaan ollut. En ole koskaan kokenut myöskään niin hyvää ja huolellista hoitoa, kun Mari tekee.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi23:49

    Nyt puhutte (kirjoitatte) asiaa :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi00:08

    Löysin tämän blogin vasta muutama viikko sitten ja uskaltaudun kirjoittamaan ensimmäisen kommenttini. Suorastaan tuli kehumisen ja kirjoittamisen tarve, koska olen nyt kokeillut Dermalogicaan ensimmäisen kerran ja tulokset ovat hämmästyttävät. Siskoni on Inkerin yrityksen asiakas ja olen usein kuullut hänen neuvojaan sisareni kautta. Nyt sain viisikymppislahjaksi paketin jossa oli Super Rich Repair voide ja pienet pullot Precleansea ja Skin Res.cleanseria. Olen käyttänyt tuota yhdistelmää kolmisen viikkoa ja ihoni ei ole koskaan ollut näin hyvän näköinen ja tuntuinen. Olen aina hoitanut ihoani hyvillä kosmetologilta ostetuilla aineilla, mutta mitään tämän kaltaistakaan en ole kokenut. Olen sekaihoinen ja saan vieläkin joskus näppyjä siksi hiukan epäröin käyttää näin tuhtia voidetta ja ihan öljymäistä puhdistusta. Ihoni on todella tasainen ja voide imeytyy niin hyvin ettei ihoni ole koskaan pysynyt näin mattapintaisena koko päivää. En voi, kun hämmästellä tulosta.
    Minusta tuli kertaheitolla Dermalogican käyttäjä ja tämän blogin lukija. Olen nyt parissa viikossa lukenut kaikki jutut ja tietomäärää voisi verrata useaan oppikirjaan. Luulin tietäväni ihonhoidosta paljon, mutta nyt huomaan miten taitava todellinen ammattilainen on. Näitä tekstejä voisi julkaista, vaikka kirjana. Tietysti kissajututkin hivelee mieltä, kun itselläkin on kaksi karvakorvaa.

    VastaaPoista