Näihin työvuosiini mahtuu monenlaista tapahtumaa toiset itkettää, toiset naurattaa. Tuli mieleeni oikein paha töppäys erään miesasiakkaan kohdalla ja se hävettää vieläkin. Tapaus sattui 90-luvulla, kun vielä tein jalkahoitoja.
Minulla kävi vakioasiakkaana naapurirapussa asuvan tuttuni aviomies. Hän kävi parin kuukauden välein ja työtä hän teki remonttimiehenä. Joskus, kun tarvitsin apua hän korjasi hoitolassa kaikkia pikkujuttuja. Taas kerran hän soitti ja varasi aikaa jalkahoitoon ja vähän ehkä ihmettelin, kun hän virallisesti esittäytyi koko nimeltään. En oikein etunimeä kuullut, mutta eihän se mitään. Yleensä hän tullessaan vaihtoi kattolamput, jos niitä oli rikki ettei minun tarvinnut itse katonrajaan kiivetä. Joten, kun jalkahoitopäivä tuli olin eteisessä lamppujen kanssa vastassa ja kerroin mikä piti vaihtaa. Hän oli tullessaan jotenkin hiljainen, mutta vaihtoi lampun ja minä kehuin, kuin helposti se pitkältä mieheltä käy. Hoitoa aloitellessani hän ei vieläkään juuri puhunut, vaan keskittyi lehden lukuun. Ihmettelin hänen vaisuuttaan ja ajattelin, että hän oli niin väsynyt, koska heillä oli puolivuotias tytär.
Hoidon loppupuolella kysyin, että miten Saara-vauva voi. Mies katsoi minua hetken ja kysyi minulta mistä tiesin, että hän oli Saaran setä. Meinasin pudota tuolilta, kun tajusin ettei hän ollutkaan naapurini mies, vaan miehen veli, josta olin joskus vaan kuullut. Olin niin hölmistynyt etten kehdannut sanoa, että olin luullut häntä veljekseen. Naama punaisena änkytin, että tunnistin hänet, kun hän oli niin veljensä näköinen. Tosin tarkemmin katsottuna ei ulkonäkö niin yhteneväinen ollut, että heitä yleisesti toisiinsa sekoitettiin. Vieläkin hävettää, että pyysin ventovierasta asiakasta vaihtamaan lamppua heti, kun hän tuli ovesta sisään. Jos siis kaupungilla kulkee juoru, että meillä miesasiakkaat joutuu heti töihin, niin on pakko tunnustaa sen olevan totta.
Kommentit
Lähetä kommentti