keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Hyvä Päivä Hämeenlinnassa

Perjantaina 15.1-16 on Hämeenlinnassa hyvinvointialojen yhteistapahtuma Hyvä Päivä. Tapahtuma järjestetään Wetterin auditoriossa kello 17-20 Wetterillä on luentoja, tietoiskuja ja yritysesittelyjä ja tapahtuma on ilmainen. Luennoimassa on esimerkiksi kirurgian erikoislääkäri Mauri Iivonen aiheenaan vatsavaivat ja niiden hoito. Professori Ari Palomäki kertoo valtimotaudeista ja osteopaatti Markku Keränen ja fysioterapeutti Tero Heikkilä puhuvat liikunnan merkityksestä sekä selkä-ja nivelongelmista.

Meidän hoitola on harmittavan pienellä panoksella tapahtumassa mukana, koska emme voineet enää muuttaa sovittuja aikatauluja. Idea tähän Hyvä Päivä tapahtumaan tuli vasta marraskuussa ja kuten tiedätte meidän perjantaipäivät ovat täynnä pari kuukautta etukäteen. Se on tosi hieno juttu, että tällainen yhteistyöverkosto on muodostunut ja tätä pitää ehdottomasti jatkaa. Kaupunkikeskusta ry:n toiminnanjohtaja Sari Hagemeier on tehnyt suurimman työn verkostoitumisen vetäjänä. Yhteistyöstä on puhuttu kymmeniä vuosia, mutta se on jäänyt vaan puheen tasolle. Ehkä hitaat hämäläiset olivat nyt pohtineet asiaa tarpeeksi ja aloitettiin tekemäänkin jotain. Ajankohta on ilmeisen otollinen ja nuoret yrittäjät lähtevät yhteistyöhön ilman ennakkoluuloja. Itselleni on todella tärkeää, että verkosto on syntynyt, koska sitä kohti olen ponnistellut luottamustehtävissäni. Saman alan yrittäjät tukevat toisiaan ja kateus ei auta ketään. Viisainta on pienten yritysten kerätä voimavarat yhteen ja sillä tavoin tuoda esiin omaa osaamistaan.

Meidän kauneushoitola lahjoittaa Dermalogican näytepakkauksen kaikille Wetterin auditorioon tuleville. Itse olisin halunnut pitää tietoiskun Nanolift kasvohoidosta, mutta se jää nyt toiseen kertaan. Emme edes Marin kanssa pysty käymään Wetterillä perjantaina, koska teemme normaalin työpäivän hoitolassa. Tuossa Dermalogican näytepakkauksessa on kolmesta tuotteesta näytepussit. Siinä on Intensive Moisture Balance kosteusvoide, Essentiel Cleansing  Solution puhdistusmaito ja Daily Microfoliant kuorinta. Niistä saa pienen kokemuksen Dermalogican tuotteiden vaikutuksista nekin asiakkaat ketkä eivät ole sarjaa vielä käyttänyt.

Menkää sankoin joukoin Wetterille hakemaan alkupotkua hyvinvoinnille heti vuoden alussa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti