lauantai 9. tammikuuta 2016

Siirrä meikkityylisi vuoteen 2016!

Suurimmalla osalla on varmaan laatikoissaan suuri määrä meikkituotteita joita ei koskaan käytä ja siksi epäröidään ostaa uutta. Ihonhoidossa olen aina sitä mieltä, että vanhat tuotteet käytetään loppuun ja niiden ei anneta turhaan pilaantua. Meikeistä on pakko sanoa, että harvaa tuotetta ehtii käyttämään loppuun saakka ennen, kuin se on joko pilaantunut, tai vanhanaikainen.

Suosittelenkin, että vanhat meikkivärit kylmästi hylätään. Ne voi laittaa kiertoon lähipiirissä, jos ne ovat vielä käyttökuntoisia, mutta pilaantuneet pitää heittää roskiin. Mielestäni jokaisen pitäisi sen verran seurata meikkimuotia, että hankkisi edes pari uutta värisävyä keväällä ja syksyllä. Kyllähän vaatteisiinkin hankitaan jotain sen hetken muotiin sopivaa. Meikissä ei pidä jämähtää menneeseen, koska vanhanaikaisella värityksellä meikillä ei ole ainakaan nuorentava vaikutus. Autan mielelläni meikkituotteiden valinnassa ja Youngbloodin meikkien laatu on erinomainen ja ne sopivat myös rypistyneelle iholle. Myös nuorille naisille Youngblood on hyvä valinta, koska mineraalimeikit ei tuki ihoa eikä aiheuta finnejä.

Vuoden 2016 meikkimuodissa kulmakarvat muutetaan uuteen uskoon. Kulmien pitää olla suorat ja tuuheat. Ihan päinvastoin, kuin suurin osa on tähän asti muotoillut kulmiaan. Monella kulmissa on jo pysyvästi kaarevuutta, koska niitä on nypitty vuosikausia siihen muotoon. Se ei haittaa, vaan otetaan kulmakynä avuksi. Olen ennenkin sanonut, että YB:n Brown Artiste Sculping Pen (39€) on paras kynä mitä olen koskaan käyttänyt ja myynnyt. Nyt tähän kulmien uudelleen muotoiluun se sopii erittäin hyvin. Tämän Sculping Pen on vinopäinen ja siksi sillä saa huomattavasti luonnollisemman jäljen, kuin terävällä kynällä. Sculping Penin toisessa päässä on napakka harja jolla pystyy väriä vielä tasoittamaan ja voi harjata jäykät karvat järjestykseen.

Youngbloodille on tullut myös sininen ripsiväri mikä ei ole vielä myynnissä, mutta olen saanut sen jo kokeiluun. En olisi uskonut, että joskus vielä ihastun siniseen ripsiväriin 80-luvun sähkönsinisten jälkeen, mutta tämä vaikuttaa hyvältä ja kerron heti jos otan sen myyntiin. En siis ota myyntiinkään mitään, joka on liian räikeää pintamuotia ja suomalaisten tyyliin sopimatonta. Keväällä on myös tulossa turkoosin sininen tussirajaus silmiin ja senkin otan kokeiluun heti, kun se Suomeen saadaan. Poskipunaa suomalaiset käyttää aika vähäisesti ja se on harmi, koska talvikalpealle iholle se toisi virkeyttä. Aurinkopuuteri sävy Sundance (71€) on erinomainen myös poskipunana ja hyvin luonnollinen. Samoin poskipunasävy Basful (42€) on neutraali ja sopii kaikille tuomaan elävyyttä kasvoille.

Uusi huulipuna, tai huulikiille on helpoin konsti päivittää arkimeikkiään tämän hetken muotiin. Kylmään talviseen valoon sopii hyvin napakka Coral Beach (31€), joka on lämmin mattakoralli, tai Rosewood joka on perinteinen mattaroosa. Huultenrajaus on erittäin tärkeä ikääntyessä, että huulipuna ei näyttäisi tuhruiselta. Näin alkuvuodesta ei ole vielä montaa uutta kevään väriä, mutta kerron niistä sitä mukaan, kun niitä tulee.

6 kommenttia:

  1. Anonyymi10:46

    Hei!
    Kommentti ei kyllä nyt liity tuohon tekstiin mutta tarvitsisin apua yhdessä asiassa. Miten voin varmistaa, että meikkivoide ei sisällä mineraaliöljyjä yms. huokosia tukkivia ainesosia? Osaisitteko luetella huonoja aineita?

    VastaaPoista
  2. Anonyymi10:26

    Mineral oil, paraffin oil, liquid paraffin, liquid petrolatum... tällaisia nimiä muun muassa.

    Leena

    VastaaPoista
  3. Anonyymi22:19

    Erikoista on se että mineraaliöljy itse asiassa luokitellaan non-comedogeeniseksi eli se ei jämähdä huokoseen. Itse olen asista täysin eri mieltä. Joka kerta kun olen mineraaliöljypohjaista voidetta käyttänyt niin olen saanut todella pahan kystisen aknen. Lisäksi se myös kuivataa ihoa. Kamalaa moskaa... Se on raaka-aineena niin halpa että kai sen takia sitä edelleen käytetään niin runsaasti. Mineraaliöljy ei ravtise ihoa kuten kasvipohjaiset öljyt tekevät. Onneksi Dermalogica ei ole tuotteitaan tällä pilannut. Huonoa on myös alkoholi,mutta ei pidä sotkea "rasva-alkoholeihin" jotka ovat iholle hyödyllisiä, Inkeri tietää varmaan paremmin:)

    VastaaPoista
  4. Anteeksi, että ehdin nyt vasta vastaamaan näihin kysymyksiin. Tämä alkuvuosi on aina aika työntäyteinen.
    Tuossa edellisissä vastauksissa on lueteltu ne aineet mitkä ovat haitallisimpia iholle. Meikeissä myös synteettiset väriaineet saattaa tukkia ja ärsyttää. Varmasti hyvälaatuinen meikki löytyy Youngbloodilta, tai Dermalogican Sheer Tint värillinen päivävoide. Ne ei takuulla tuki, tai kuivata ihoa.

    Suurin syy miksi aikanaan kiinnostuin Dermalogicasta on se ettei siinä ole mineraalirasvoja. Silloin, kun Dermalogica tuli Suomeen vuonna 1999 kosmetiikan mineraaliöljyt oli vielä paksumpia, kuin nykyisin. Vielä 80-luvulla opetettiin, että mineraalirasvat tukkii ihoa ja aiheuttavat mustapäitä. Nykyisin niitä ei pidetä enää tukkivina aineosina. Hyvin vaikea on löytää varmaa totuutta. Riippuu paljon mineraalirasvan laadusta, määrästä ja muista raaka-aineista miten tukkiva se on. Suurin haittapuoli on ettei mineraalirasva ole vesiliukoinen eli se on vaikea pestä pois. Siihen tarvitaan alkoholipitoisia kasvovesiä. Vaikka itse mineraalirasva ei olisikaan haitallista, niin sen pesuvaihe aiheuttaa monia ongelmia.
    Itse en koskaan käyttäisi ksvoilleni tuotetta missä on mineraalirasvoja.

    Inkeri

    VastaaPoista
  5. Anonyymi21:09

    Onko Youngbloodilla jotain sellaista puuteria, joka sopisi myös miehelle (lähinnä peittämään aknearpia jne)? Entä mistä tiedän mikä sävy on oikea, olen hyvin vaalea ihon sävyltäni, mutta en halua mitään valkoista jauhetta?

    VastaaPoista
  6. Kyllä Youngbloodin minraalimeikkiä, joka on puuterimainen käyttää myös miehet. Se riippuu siitä miten monta kerrosta meikkiä laittaa näyttääkö iho meikatulta, vai vaan kevyesti tasoitetulta. Meikkivärin valinta mineraalimeikissä on helppoa, koska se sopeutuu aina ihon omaan väriin ja näyttää luonnolliselta. Suosittelen Cool Beige sävyä. Tarvitaan myös tuuhea, hyvä laatuinen sivellin millä meikki levitetään. Youngbloodilla on siihen tarkoitukseen oma kabukisivellin, jonka hinta on 58€.

    Myös SkinPerfect Primer sk 30 (77€)sopii miehille ja se on voidemainen tuote, joka kevyesti tasoittaa ihon väriä.

    Inkeri

    VastaaPoista