torstai 7. tammikuuta 2016

Meikki on tärkeä asia

Selailin vanhoja blogikirjoituksiani ja huomasin, että kirjoitan meikistä ihan liian vähän. Toisaalta olen sitä hiukan varonnutkin, koska niin monella on käsitys, että kosmetologi vaan meikkaa. Ehkä se kertoo myös siitä, että meikki ei ole minulle ja Marille mikään suuri kiinnostuksen kohde. Me kumpikin olemme ensimmäiseksi hoitavia kosmetologeja ja meikkaaminen tulee kakkosena.

Teemme aina kasvohoidon jälkeen kevyen meikin, jos asiakas sitä haluaa. Siihen kuuluu meikkivoide, luomiväri, ripsiväri, poskipuna ja huulipuna ja aikaa sen tekemiseen menee korkeintaan viisiminuuttia. Mielestäni asiakkaan pitää olla meiltä lähtiessään sen näköinen, että voi lähteä, vaikka töihin. Toinen juttu on tietysti hiukset, koska mikään kampaus ei ole parhaimmillaan hiuspannan jäljiltä. Pelkkiä meikkejä teemme, jos asiakas tarvitsee meikin arkipäivänä. Emme pysty enää venymään juhlameikkeihin viikonloppuisin, koska meikki on meillä vain lisäpalvelu ja työtilanteemme on aika täynnä muutenkin. Kumpikaan meistä ei ole kovinkaan motivoitunut meikkaaja ja emme innostu siitä samalla tavoin, kun kasvohoidoista. Toisaalta olen saannut paljon kiitosta vakioasiakkailtamme tekemistäni meikeistä. Tutulle asiakkaalle onkin helppo tehdä meikki, kun tunnen heidän tyylinsä ja ehkä sen ansiosta niissä onnistunkin hyvin. Myös Marin tekemät meikit  näyttävät oikein tyylikkäiltä.

Meikkaajana en itseäni todellakaan pidä, mutta valitsen erittäin mielelläni asiakkaille meikkivärejä. Meikkaaminen on mielestäni erittäin tärkeää mitä vanhemmaksi tulee, koska se kohentaa paljon ulkonäköä. Työelämässä pitää olla hyvän näköinen ja virkeä, jotta pärjää nuoremmilleen ja meikki on siinä välttämätön apu. Itse en tulisi työhön koskaan ilman meikkiä, koska arvostan asiakkaitani ja haluan olla parhaimmillani heitä varten. Yli nelikymppiselle meikkituotteiden laatu on tärkein tekijä, vaikka sävyt olisi kuinka kauniita ja tyylikkäitäkin, mutta jos laatu on huono se vaan korostaa rypistymistä. Meikeissäkin hinta ja laatu kulkee käsikädessä. Joku nuorempi voi sanoa löytäneensä halvan ja hyvän meikkituotteen, mutta se on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Harva aikuinen viitsii kokeilla kaikkea mahdollista löytääkseen mieleisensä ja sekin tulee takuulla kalliiksi. Youngbloodin meikkituotteet ovat parhaita mitä olen koskaan käyttänyt. Ne sopii myös herkkäsilmäisille ja herkkäihoisille ja Youngblood on Suomen Astma-ja allergialiiton suosittelema.

Näin vuoden alussa teen lupauksen, että annan meikkineuvoja entistä useammin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti