Sain juuri loppuun kirjan jonka oli kirjoittanut Anders Breivikin puolustusasianajaja Geir Lippestad. Kaikkihan varmaan muistaa tämän norjalaisen Breivikin, joka murhasi heinäkuussa 2011 seitsemänkymmentäseitsemän ihmistä. Utoyan saarella hän ampui kuusikymmentäyhdeksän nuorta ja kahdeksan kuoli Oslon keskustaan asetetun pommin räjähdyksessä.
Joillekin voi herätä kysymys tarvitseeko tällainen peto puolustusasianajajaa. Pohjoismaalainen demokratia vaatii kaikille samat oikeudet ja jokaisella pitää olla puolustusasianajaja. Gert Lippestad joutui todella vaikeaan tehtävään itse sitä haluamatta. Heti, kun Breivik vangittiin häntä ei voitu kuulustella ilman puolustusasianajajaa. Breivik itse vaati Gert Lippestadin asianajajakseen ja hänelle ei oikeastaan annettu mahdollisuutta kieltäytyä. Poliiseilla oli kiire päästä kuulustelemaan Breivikiä, koska pelättiin pommeja, tai tekijöitä olevan enemmänkin. Breivik oli ollut vuosia aikaisemmin työssä samassa talossa, kun Lippestadin asianajotoimisto oli. Hänellä oli Lippestadin käyntikortti mukana joten oli jo etukäteen mietittynä kuka häntä puolustaa.
Kirjan perusteella Geir Lippestad on hyvin älykäs ja arvomaailmaltaan terve ihminen. Hän teki heti Breivikille selväksi ettei hyväksy hänen tekojaan, mutta antaa lainmukaisen oikeusavun päämiehelleen. Media antoi osittain myös sitä kuvaa, että Lippestadkin olisi uusnatsi, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Lippestad oli hyvin järkyttynyt, koska Breivik tunnusti kaikki eikä tuntenut mitään katumusta. Hän oli tehnyt velvollisuutensa, että norjalaiset heräävät näkemään vääränlaisen puoluepolitiikan. Breivik vastusti monikansallisuutta ja kuvitteli olevansa jonkun ison sotajoukon päällikkö. Hän odotti kuolemanrangaistusta, koska piti itseään sotilaana ja se olisi ollut kunniallinen kuolema ja hänestä olisi tullut tunnettu marttyyri. Ihmettelen miten Lippestadin ja hänen kolme avustajaansa kestivät puolitoistavuotta Breivikiä, joka eli ihan omassa todellisuudessaan. Hänen mielestä teosta piti tuomita norjalaiset politiikot ja virkamiehet, jotka olivat luoneet sen hetken puoluepolitiikan.
Geir Lippestadin kirja ei missään tapauksessa ole juorukirja, vaan kertomus nykypäivän pahuudesta ja pahasta ihmisestä. Pitäisi kai sanoa monikossa pahoista ihmisistä, koska Breivik saa suuren määrän kannatusta ja ihailua. Joka maasta löytyy ääriryhmiä, jotka ihailevat Breivikiä ja pitävät häntä esikuvanaan. Kirja tuki vahvasti omaa käsitystäni uusnatsismin voimakkaasta noususta. Prosentuaalisesti näitä ihmisiä ei ole montaa, mutta internet on antanut heille mahdollisuuden olla yhteydessä toisiinsa ja levittää sairaita ajatuksiaan eteenpäin. Sotahistoria harrastukseni vuoksi liikun paljon netissä sivustoilla, joissa on juttuja natseista ja fasismista. Vielä pari kolme vuotta sitten googlettamalla esimerkiksi holokaustin löytyi noin kymmenkunta sivustoa mikä kieltää koko juutalaisten kansanmurhan tapahtuneenkaan. Nyt sen kaltaisia sivuja löytyy useita kymmeniä, jotka hyvin tehokkaasti tarjoavat rasistisia näkökantoja ja keräävät ihmisiä natsiaatteen piiriin. Tämä Breivikin teko oli ääripää siitä mitä ihminen voi tehdä, kun vääränlainen aate muuttuu pakkomielteeksi.
Joillekin voi herätä kysymys tarvitseeko tällainen peto puolustusasianajajaa. Pohjoismaalainen demokratia vaatii kaikille samat oikeudet ja jokaisella pitää olla puolustusasianajaja. Gert Lippestad joutui todella vaikeaan tehtävään itse sitä haluamatta. Heti, kun Breivik vangittiin häntä ei voitu kuulustella ilman puolustusasianajajaa. Breivik itse vaati Gert Lippestadin asianajajakseen ja hänelle ei oikeastaan annettu mahdollisuutta kieltäytyä. Poliiseilla oli kiire päästä kuulustelemaan Breivikiä, koska pelättiin pommeja, tai tekijöitä olevan enemmänkin. Breivik oli ollut vuosia aikaisemmin työssä samassa talossa, kun Lippestadin asianajotoimisto oli. Hänellä oli Lippestadin käyntikortti mukana joten oli jo etukäteen mietittynä kuka häntä puolustaa.
Kirjan perusteella Geir Lippestad on hyvin älykäs ja arvomaailmaltaan terve ihminen. Hän teki heti Breivikille selväksi ettei hyväksy hänen tekojaan, mutta antaa lainmukaisen oikeusavun päämiehelleen. Media antoi osittain myös sitä kuvaa, että Lippestadkin olisi uusnatsi, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Lippestad oli hyvin järkyttynyt, koska Breivik tunnusti kaikki eikä tuntenut mitään katumusta. Hän oli tehnyt velvollisuutensa, että norjalaiset heräävät näkemään vääränlaisen puoluepolitiikan. Breivik vastusti monikansallisuutta ja kuvitteli olevansa jonkun ison sotajoukon päällikkö. Hän odotti kuolemanrangaistusta, koska piti itseään sotilaana ja se olisi ollut kunniallinen kuolema ja hänestä olisi tullut tunnettu marttyyri. Ihmettelen miten Lippestadin ja hänen kolme avustajaansa kestivät puolitoistavuotta Breivikiä, joka eli ihan omassa todellisuudessaan. Hänen mielestä teosta piti tuomita norjalaiset politiikot ja virkamiehet, jotka olivat luoneet sen hetken puoluepolitiikan.
Geir Lippestadin kirja ei missään tapauksessa ole juorukirja, vaan kertomus nykypäivän pahuudesta ja pahasta ihmisestä. Pitäisi kai sanoa monikossa pahoista ihmisistä, koska Breivik saa suuren määrän kannatusta ja ihailua. Joka maasta löytyy ääriryhmiä, jotka ihailevat Breivikiä ja pitävät häntä esikuvanaan. Kirja tuki vahvasti omaa käsitystäni uusnatsismin voimakkaasta noususta. Prosentuaalisesti näitä ihmisiä ei ole montaa, mutta internet on antanut heille mahdollisuuden olla yhteydessä toisiinsa ja levittää sairaita ajatuksiaan eteenpäin. Sotahistoria harrastukseni vuoksi liikun paljon netissä sivustoilla, joissa on juttuja natseista ja fasismista. Vielä pari kolme vuotta sitten googlettamalla esimerkiksi holokaustin löytyi noin kymmenkunta sivustoa mikä kieltää koko juutalaisten kansanmurhan tapahtuneenkaan. Nyt sen kaltaisia sivuja löytyy useita kymmeniä, jotka hyvin tehokkaasti tarjoavat rasistisia näkökantoja ja keräävät ihmisiä natsiaatteen piiriin. Tämä Breivikin teko oli ääripää siitä mitä ihminen voi tehdä, kun vääränlainen aate muuttuu pakkomielteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti