lauantai 23. tammikuuta 2016

Tarkista aurinkolomalle lähtiessäsi ettei viime kesän aurinkovoiteet ole vanhentuneita

Dermalogican aurinkovoiteet Suomen parhaimpia, koska amerikkalaiset suhtautuvat suurella tarkkuudella aurinkosuoja-aineisiin. Amerikassa aurinkosuojatuotteet katsotaan lääkeaineisiin verrattaviin aineisiin ja niillä on yhtä tarkat kriteerit, kuin lääkkeillä. Koska Dermalogicassa ei ole hajusteita, väriaineita eikä mineraalirasvoja aurinkovoiteetkin ovat hyvin siedettyjä ja sopivat hyvinkin herkkäihoisille. Moni asiakkaani on myös kertonut miten heidän miehensä ovat tykästyneet näihin aurinkosuojavoiteisiin. Monet miehet ei halua käyttää aurinkosuojavoiteita, koska ne ovat heidän mielestään paksuja ja rasvaisia. Niinhän se ennen olikin, mutta Dermalogica on muuttanut niiden koostumukset täysin ja nyt voiteet ovat ohuita ja hyvin imeytyviä.

Dermalogican aurinkosuojatuotteissa ja rasvoittuvan ihon Medibac linjan tuotteissa on merkitty viimeinen käyttöönottopäivä. Tästä päiväyksestä tuote on vielä käyttökelpoista sen aikaa, kun tuote jatkuvassa käytössä riittää siis yleensä kolmisen kuukautta. Kosmetiikka ei ole mitenkään herkkää pilaantumaan ja varsinkin, kun Dermalogican pakkaukset ovat hygieenisiä. Tuubeissa ja pumppupulloissa voiteet ei pääse kosketuksiin ihon kanssa ja bakteerien määrä pysyy alhaisena. Päivämäärä tarkoittaa sitä, että Dermalogica takaa tuotteen aurinkosuojan olevan varmasti luvattu päiväyksestä noin kolmekuukautta eteenpäin. Medibac hoitolinjassa on salisyylihappoa ja se on haihtuva aine ja sen kohdalla pitoisuus pysyy luvatussa tuon päiväyksen jälkeen kolmekuukautta.

Meidän hyllyissä ei tuotteet seiso, vaan pisimmilläänkin ne ovat hyllyssä noin pariviikkoa. Aurinkosuojatuotteiden säilyvyys on huomattavasti vähäisempi, kuin muulla kosmetiikalla. Meiltä asiakkaalle lähtevissä aurinkosuojatuotteissa päiväykseen on aikaa 4-8 kuukautta. Käyttöaikaa jää ainakin puolivuotta ja siinä ajassa tuote kyllä kuluu loppuun. Tällä päiväyksellä tarkoitetaan lähinnä tätä aurinkosuojakertoimen säilyvyyttä. Dermalogica takaa, että tuotteessa on määrätty suojakerroin tuosta päiväyksestä kolmen kuukauden päähän. Itse voide on yleensä käyttökelpoista parikin vuotta päiväyksestä eteenpäin. Jos olette laittaneet syrjää viime kesäisiä aurinkosuojavoiteita odottamaan seuraava kesää, tai hiihtolomaa auringossa niin tuo päiväys kannattaa tarkistaa.

Käytännössä tuon aurinkosuojan haihtuvuus ei ole kovin merkittävä, mutta se pitää huomioida. Kolmenkympin suojalla olevassa viime kesän tuotteessa on jäljellä ehkä kahdenkympin suojakerroin tällä hetkellä. Siihen ei kannata luottaa missään Thaimaan, tai Kanarian auringossa, mutta kosteusvoiteena voide kyllä toimii ellei se haise jo huonolle. Ei ole hyvä idea jättää aurinkosuojavoiteita puolikkaissa purkeissa, tai tuubeissa odottamaan seuraavaa kesää. Ne kannattaa käyttää loppuun, koska ei suojakerroin iholle pahaa tee, vaikka kesäaurinko olisi jo kadonnut. Näin keskellä talvea, kun matkustetaan aurinkolomalle kannattaa käyttää ainoastaan viisikymppistä suojakerrointa. Iho on täysin suojaton pitkän talven jälkeen ja palaa alle vartissa ilman suojaa. Erinomainen tuote koko perheelle on Sport Protection sk50 (200 ml 53€), joka käy kasvoille ja vartalolle. Se on laadultaan todella ohutta ja hyvin imeytyvää ja helppoa, koska yksi tuote riittää kaikkeen suojaamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti