Siirry pääsisältöön

Neuvoja silmänympärysongelmiin

Meillä on nyt käynyt useampi asiakas joilla on ollut ärsytys, tai voimakasta kuivumista silmänympärysiholla. Tähän vuoden aikaan iho on kuivemmillaan ja ohut silmäluomen iho oireilee ensimmäisenä. Nyt on myös alkanut katupölykausi ja siitepölyjäkin on ilmassa. Katupöly on ollut muutamana tuulisena päivänä aivan mahdoton ja se hiertää silmäluomea. Se voi myös ärsyttää silmän limakalvoa ja kyyneleet alkaa valumaan. Kyynelneste on erittäin kuivattavaa ja kostealle silmäluomelle tuuli ja pöly vaikuttaa vielä pahemmin. Silmänkostutusaineista on useampi asiakas saanut herkkyysreaktioita. Varsinkin suihkemainen aine, jota suihkutetaan silmäluomen päälle muka silmää kosteuttamaan on ärsyttänyt monen silmänympärykset punoittamaan ja kutisemaan. Parille asiakkaalle on silmälääkäri sanonut ettei tuo kosteutussuihke edes voi vaikuttaa silmäluomen läpi ja itse olen aivan samaa mieltä.

Herkistyneelle silmänympärykselle paras apu on Dermalogican Ultra Calming Eye Serum (85€), joka on ohut rauhoittava ja kosteuttava geeli. Jos tuo silmänympärysongelma on ihan vaan kuivuutta ja atooppisuutta sitä helpottaa Nanolift kasvohoito ja sen jälkeen kotihoito Ultra Calming Eye Serumilla. Silloin, kun kyse on ihan rohtuneen kuivista luomista voi muutaman viikon käyttää Ultra Calming Eye Serumin päällä Intensive Eye Repairia (67€). Silmämeikin poistoon paras aine on Dermalogican Soothing Eye Make-up Remover (42€), joka on erittäin hoitava ja rauhoittava geeli. Suosittelen sitä aina meikin poistoon kaikille joilla on ohut ja kuivat silmäluomet. Precleansellahan lähtee myös silmämeikki hyvin pois, mutta silmäluomea hoitamaan tehokkaampi on tämä silmämeikin poistoaine.

Jos suurin ongelma tulee katupölystä ja siitepölyistä, tai kyynelnesteestä siihen hyvä suojaava silmänympärysvoide on Multivitamin Power Firm (70€). Se sulaa ihon rakenteeseen ja ei lähde pois kovin helposti kyynelnesteen myötä. Talvella kannattaa aina aktivoitua silmänympärysihon hoidossa, koska kuiva huoneilma rasittaa erityisen paljon silmäluomia. Muutenkin muistutan silmänympärysvoiteen tärkeydestä yli 25-vuotiailla. Silmänympärysiho rypistyy muuta ihoa aiemmin ja helpommin, koska siinä on yksi solukerros vähemmän, kun muualla ihossa. Hyvällä hoidolla pystyy huomattavan paljon hidastamaan ryppyjen syntymistä.

Kommentit

  1. Silmänympärysiho on minulla yleensä aina rikki tähän aikaan vuodesta. Mutta nyt dermalocigan voiteet ja seerumi on pitänyt sen kunnossa. Mulla oli testerit siitä missä on suojakerroin ja yöksi se age smart sarjan voide. Nyt kasvohoidon yhteydessä sain intensive eye repairia. Se on huippua kamaa! Tämä seerumi myös kiinnostaa:)
    T.mari

    VastaaPoista
  2. Tähän vuoden aikaan silmänympärysihon ongelmat kasaantuu. Jo muutenkin kuivunut luomen iho saa vielä päälleen hiekkaa, siitepölyä ja kyynelnestettä. Silloin, kun silmäluomet ovat ihan tulehtuneen kuivat paras hoito on Ultra Calming Eye Serum. Tuo Nanolift hoito auttaa tosi paljon silmänympäryksiin ja sen jälkeen kotihoito on paljon helpompaa.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Titi19:17

    Käytin helmikuussa silmätulehdukseen lääkettä, joka ärsytti tajuttomasti luomia. Ne olivat ihan tumman punaiset ja kutisevat. Lääkäri käski käyttää perusrasvaa ja sen jälkeen ne olivat vielä turvoksissakin. Onneksi kosmetologini hiffasi mistä oli kysymys ja neuvoi Ultra calming eye seruumin. Jo ensi sipaisu helpotti kirvelyä. Lääketippa oli pakko käyttää loppuun, mutta seerumi korjasi muut ongelmat.

    Titi

    VastaaPoista
  4. Nuo eri sairauksiin käytettävät silmätipat ovat yleensä tosi kuivattavia ja muutenkin ohutta silmänympärysihoa rasittavia. Kannattaa heti, kun saa tällaisen kuurin päivittää silmänympäryshoito sen kanssa sopivaksi. Silmänpaineeseen tarkoitetut tipat aiheuttaa tummuutta ja punakkuutta silmienympärille ja yleensähän sitä lääkitystä käytetään lopun ikää. Oikealla kotihoidolla on tummuus vähentynyt monella asiakkaalla. Tuo yöksi käytettävä Age Reversal Eye Complex yö käyttöön on paras tuote silmänpainelääkkeen aiheuttamiin ongelmiin. Ei kannata tyytyä pelkkään peittämiseen, vaan hoitoaineista on paljon apua.

    Voisin erikseen tehdä jutun näille silmänpainelääkkeiden ongelmiin, mutta kiinnostaako se lukijoita? Halutaanko siihen ohjeita?


    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...