perjantai 1. huhtikuuta 2016

Stalinin tyttären tarina

Luin pääsiäisen pyhinä Rosemary Sullivanin kirjoittaman kirjan Stalinin tytär, joka oli Svetlana Stalinin elämäkerta. Svetlana syntyi Neuvostoliitossa 1926 ja kuoli Yhdysvalloissa 2011. Stalinilla oli kolme lasta, poika Jakov oli ensimmäisestä avioliitosta, joka päättyi parissa vuodessa vaimon kuolemaan. Svetlana ja Vasili olivat toisesta avioliitosta Nadja Allilujevan kanssa ja se avioliitto päättyi vaimon itsemurhaan 1932. Stalin oli yli neljänkymmenen, kun hän solmi avioliiton kuusitoistavuotiaan Nadjan kanssa ja pian syntyi poika Vasili ja 1926 tytär Svetlana.

Olen tuntenut suurta uteliaisuutta tätä Svetlanaa kohtaan ja olen lukenut hänestä kaiken mitä löydän. Hänen itse kirjoittamansa kirja 20 kirjettä ystävälle ilmestyi suomeksikin jo 1980-luvulla ja luin sen ensimmäistä kertaa jo silloin. Svetlana on hyvin erikoinen persoona ja hänen elämänsä vaiheet ovat niin ihmeellisiä ettei tuo uusi elämäkertakaan oikein tuonut valaistusta asioihin. Hän syntyi, niin outoon perheeseen, että ei tarvita paljoakaan mielikuvitusta todeta ettei kenenkään psyyke kestä terveenä sellaista elämää. Svetlana oli kuuden ikäinen, kun hänen äitinsä Nadja Allilujeva kuoli ja aluksi hänelle kerrottiin kuoleman syy olleen vatsakalvon tulehdus ja vasta parikymppisenä hän sai tietää äidin itsemurhasta. Stalinilla ei ollut muita sukulaisia, kuin äiti, joka ei suostunut muuttamaan Georgiasta Moskovaan. Vaimon puoleiset sukulaiset Allilujevat asuivat lähellä Stalinin perhettä ja Svetlana oli hyvin kiintynyt heihin. Stalinin vainoissa 1937-38 lähes nuo kaikki sukulaiset katosivat kuka vankileireille, kuka joukkohautoihin. Svetlana menetti nuorena kaikki läheisensä ja myös suuri osa koulukavereista ja heidän vanhemmistaan vain katosi tuohon Stalinin suureen ihmisjahtiin.

Merkittävä piirre Svetlanan persoonassa oli hänen nopeat rakastumisensa ja äkkinäisesti tehdyt ratkaisut. Hänen ensimmäinen suuri rakkautensa tuomittiin vankileireille, mutta seuraavan kanssa hän jo ehti naimisiin ja sai vanhimman poikansa Josifin 1946. Avioliitto päättyi nopeasti ja sitä seurasi toinen, josta syntyi tytär Jekaterina 1950. Svetlana opiskeli Moskovan yliopistossa kirjallisuutta ja historiaa ja hän päätyi myös opettamaan niitä samaiseen yliopistoon. Koko 1950-luvun hän oli yksinhuoltaja ja rakkausjuttuja tuli ja meni. 1960-luvulla hän rakastui intialaiseen mieheen, joka kuoli vaikeaan sairauteen parissa vuodessa. Svetlana haki lupaa matkustaa Intiaan ripottelemaan rakkaansa tuhkat Gangesiin ja lupa ihme kyllä myönnettiin hänelle. Vuonna 1967 hän matkusti Intiaan ja jätti kaksikymmentäyksivuotiaan poikansa Josifin ja seitsemäntoistavuotiaan tyttärensä Jekaterinan Neuvostoliittoon. Intiassa hän asui Neuvostoliiton suurlähetystössä joka oli lähellä Yhdysvaltojen lähetystöä. Eräänä päivänä Svetlana marssi Yhdysvaltojen suurlähetystöön ja pyysi turvapaikkaa. Ilmeisesti hän ei erityisesti asiaa harkinnut, vaan toimi hetken mielijohteesta.

Hän sai turvapaikan ja Yhdysvallat otti hänet avosylin vastaan. Tuosta kirjastaan 20 kirjettä ystävälle ja lukuisista haastatteluista hän tienasi sen verran mukavasti, että hän oli aika varakas nainen. Muutaman vuoden kuluttua hän tapasi kuuluisan arkkitehdin Wesley Petersin ja he avioituivat kolmen viikon tuttavuuden jälkeen. Peters oli armoton tuhlari, joka oli veloissa korviaan myöden ja Svetlanan rahat käytettiin näihin velkoihin. Heti avioliiton alussa Svetlana tuli raskaaksi 45-vuotiaana ja synnytti 1970 tyttärensä Olgan. Avioliitto loppui samoihin aikoihin ja nyt Svetlana oli yksinhuoltaja Yhdysvalloissa ilman kunnollista toimeentuloa. Hän sinnitteli kirjoista ja käännöksistä saaduilla tuloilla ja panosti kaiken tyttärensä Olgan koulutukseen. Hänellä oli vaikeuksia pysyä paikallaan ja muuttoja tapahtuikin vuosittain.

Neuvostoliittoon hän palasi 1984 ja ilmeisesti hän oletti jatkavansa elämää siitä mihin se jäi hänen loikatessaan parikymmentävuotta aikaisemmin. Lapsiaan Svetlana ei ollut koko tänä aikana nähnyt ja hän oli pahoillaan, kun häntä ei otettukaan avosylin vastaan. Loikkaus oli kuitenkin suuri rikos vielä 60-luvulla ja hänen lapsensa ja läheisensä kärsivät siitä ja joutuivat jatkuvaan KGB:n tarkkailuun. Vuonna 1986 Svetlana päätyi siihen ettei muutto Neuvostoliittoon ollutkaan oikea ratkaisu ja palasi tyttärensä Olgan kanssa Yhdysvaltoihin ja muutti myöhemmin Englantiin. Myöhemmät vuodet hän asui vuoroin Englannissa ja vuoroin Yhdysvalloissa ihan hyväntekeväisyyden turvin. Hän kuoli 2011 ja hänen nuorempi tyttärensä Olga muutti nimensä Chrese Petersiksi ja elää USA:ssa edelleen. Toinen tytär Jekaterina on tulivuoritutkijana Siperiassa ja poika Josif kuoli jo ennen äitiänsä.

Kaikissa Svetlanan elämäkerroissa kuvaillaan epätasapainoista naista, joka ihastuu helposti, niin miehiin, kuin naisystäviinkin. Ystävyyssuhteet hän katkaisi yhtä nopeasti haukkumakirjeiden saatteleman. Hän oli hyvin teräväkielinen ja riitaantui helposti. Koko elämänsä hän etsi suurta rakkautta ja hänen elämäänsä mahtui useita rakkaustarinoita. Svetlana toimi hyvin äkkinäisesti ja harkitsematta ja vaikutti teoillaan jopa suurvalta suhteisiin kylmän sodan aikana. Hän kärsi koko elämänsä siitä, että hänet tunnettiin vaan Stalinin tyttärenä. Tosin hän ei tehnyt mitään sen eteen, että olisi luonut oman elämän ja itse unohtanut vuodet Kremlin prinsessana.

9 kommenttia:

  1. Anonyymi22:50

    Pidän todella outona harrastuksena tutkia vuosikausia jonkun yksittäisen ihmisen elämää. Harrastus on sen verran erikoinen etten itse haluaisi tavata tätä kosmetologia. Onneksi asun ihan muualla ettei valinnan tarvetta tule. Kummallinen pakkomielle kaivaa pahojen ihmisten elämää.....mitä se kertoo itse ihmisestä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi11:24

      Oliko kommenttisi aprillipila?

      Jos ei ollut, voin vakuuttaa, että Inkerillä ei ole neuvostonomenklatuuran kyseenalaisia otteita.

      Lukeminen sitä paitsi kannattaa aina.

      Poista
  2. Anonyymi15:42

    Sekin kertoo jotain ihmisestä, että pitää hämmästellä lukuharrastusta. Kuulostaa mielenkiintoiseltä immeiseltä tuo Svetlana ja taidan itsekin sen kirjan lukaista.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi17:29

    Onkos tämä elämäkertafobiaa poteva sama nettihörhö, joka on kiusannut Inkeriä jo pitkään? Aikaisemmin meinas kyllästyä hajustejankkauksiin kommenteissa ja muihin sekaviin juttuihin. Nyt tuntuu ettei kaikki ole ihan kotona tälläkään kommentoijalla, joka jaksaa paheksua Inkerin harrastuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi19:39

      Minä en ole täällä kyllä mitään kiusaamista havainnut??

      Poista
    2. Sinäpä sen sanoit. Kiusaaminen on juuri oikea sana. Miten sen keksitkin?


      Inkeri

      Poista
  4. Jenni Tiili18:29

    Olen itsekin kiinnostunut elämäkerroista ja luin tuon 20 kirjettä ystävälle jo vuosia sitten. En tiedä mitä se minusta kertoo, mutta minun ihmiskavaa se avarsi. Suosittelen avarampaa katsantoa myös muille:)

    Jenni T.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi02:43

    Blogin pitäjä taitaa kirjoittaa nuo kommentit itse saadakseen lukijoita. Tuollainen provosoiva kommentti saa lukijat kiinostumaan.

    VastaaPoista
  6. Olen julkaissut nämä hiukan erikoisetkin kommentit, koska ne eivät tule vakituislta nettihäiriköltä. Paitsi tuo jossa hämmästeltiin kiusaamista. Julkaisen kyllä negatiivisetkin mielipiteet kunhan ne eivät tule jatkuvasti samalta anonyymiltä. Ihmisillä on monenlaisia ajatuksia ja kyllä mielipiteensä saa sanoa. Minua tosin hämmästyttää kovasti nämä paheksumiset lukemisestani ja harrastuksistani. Ne ilmentää mielestäni suurta suvaitsemattomuutta ja maailman kuvan kapeutta. Se on suorastaan huolestuttavaa, että osa ihmisistä ovat näin suvaitsemattomia.


    Inkeri

    VastaaPoista