Siirry pääsisältöön

Ikuinen rasvapelko

Aika usein uuden asiakkaan tullessa hoitoon näen, että ihon on epätasapainossa ja syynä on kosteuden puute. Hyvin usein kosteuden puuttumisen syy on väärin valituissa kotihoitotuotteissa. Ihmiset jotka ovat kärsineet kolmekymppiseksi finneistä ja näpyistä pelkäävät vielä kuusikymppisenäkin ihon rasvoittumista. Joidenkin kanssa käyn vuosien ajan, joka kasvohoitokerralla keskustelun ettei vaan suosittelemani tuotteet rasvoita heidän ihoaan.

Olen oppinut ymmärtämään tätä tilannetta, kun puhun siitä usein tuttujen vakioasiakkaiden kanssa. Ihmiset joiden ihoa olen hoitanut vuosikaudet kertovat miten vaikea heidän on tottua siihen, että iho onkin muuttunut iän myötä kuivaksi. Kyse ei ole mitenkään siitä etteikö he luottaisi minun ammattitaitoon, vaan he itsekin ihmettelevät korvien välissä olevaa rasvapelkoa. Voin kuvitella tilanteen, kun ihminen kärsii herkimmän nuoruusaikansa tulehtuneista finneistä se ei unohdu koskaan. Nykyiset viisikymppiset olivat teini-iässä 70-80-luvuilla ja suhtautuminen acneen oli aivan erilaista, kuin nyt. Monet vanhemmat pilkkasivat ja vähättelivät tätä ongelmaa eivätkä ymmärtäneet miten traumatisoiva tilanne oli. Mitään kunnollisia hoitokeinoja ei ollut lääkäreillä saati sitten kosmetologeilla. Jotkut ihotautilääkäritkin suhtautuivat finnitulehduksen naureskellen ja vähättelevästi. Asiakkaitteni kertomuksista opin varoittamaan näistä ihotautilääkäreistä kenelle ei kannattanut acnen takia mennä. Sellaiset lääkärin tyhmät kommentit ihminen muistaa lopun ikänsä. Onneksi nämä ihotautilääkärit ovat jo eläkkeellä.

Usein käy niin, että teinivuosina finneistä kärsinyt käyttää samoja tuotteita aina vaan, vaikka ikää on yli kolmekymppiä. Silloin iho oireilee näpyillä ja tukkeutumilla pintakuivuuden takia. Se synnyttää kierteen jolloin ihminen yrittää entistä enemmän hoitaa rasvaisuutta kuivattavilla aineilla ja iho voi aina vaan huonommin. Tässä vaiheessa usein käännytään kosmetologin puoleen ja ammattitaitoinen kosmetologi saa muutoksia aikaan parissa kuukaudessa. Pitää vaan osata perustella hyvin mitä ihossa tapahtuu eikä lähteä mukaan siihen mitä asiakas haluaisi eli puhdistamiseen ja ihon puristeluun. Tietysti sitäkin on tehtävä, mutta ellei samalla hoideta perussyytä ja estetä ihon tukkeutuminen se on loputon suo. Eikä asiakas millään voi itse osata pyytää muuta, kuin sitä mustapäiden puristelua. Kosmetologin velvollisuus on suositella hoito mikä on asiakkaalle parasta ja kertoa selvästi ja ymmärrettävästi miksi mitäkin tehdään. Näillä konsteilla olen saanut monet unohtamaan rasvapelot ja  heistä on tullut ihoonsa tyytyväisiä vakioasiakkaita.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...