Huumorin kukka on se kaunein kukka

Olin perjantai-iltana Verkatehtaalla mieheni kanssa katsomassa Niko Kivelän ja Sami Hedbergin stand-up esitystä. Pidin esitystä niin mitättömänä, että aloin jo pohtimaan omaa huumorintajuani. Mietin omaa suhdettani huumoriin ja epäilen jo onko minulla edes huumorintajua.

Huumori on ollut perheeni voimavara

Kyseenalaistaessani omaa huumorintajuani aloin miettimään mitä olen kotonani oppinut huumorista ja miten huumori yleensäkin on vaikuttanut elämääni. Huomaan kyllä, että huumori on näytellyt aina isoa osaa elämässäni. Lapsuuden perheessäni on aina naurettu todella paljon ja pidän yhteistä huumorintajua sukuni kantavana voimana. Muistan jo ihan lapsena miten suuresti meillä nautittiin Speden, Hanskin ja jonkun Bulttiboisin katsomisesta. Pappani nauru raikui aina ylimmäisenä ja hän oppi vanhoilla päivilläänkin tunnistamaan nuoret uudet näyttelijät joita tv:n huumoriohjelmissa oli. Eipä tuo kuusikymmentäluvun Speden huumori kovin kummoista ollut, mutta silloin se nauratti ja toi hyvää mieltä. Kotonani on aina sanailtu ja naljailtu paljon. Varsinkin isäni on ollut suunsoittaja jonka kanssa olen oppinut olemaan varuillani, että pystyn heti heittämään jotain nokkelaa takaisin. Yleensä kyse on ollut verbaalisesta sukkeluudesta ja tilanne komikaasta. Uskoisin, että olen kotonani oppinut pitämään huumoria tärkeänä asiana elämässä. 

Nauran mielelläni itselleni

En tykkää ilkeästä, tai toista pilkkaavasta huumorista, vaan mielelläni nauran itselleni ja omille 

mokilleni. Tiedän, että joidenkin mielestä olen vähän hölmö, kun vapaaehtoisesti kerron omista töppäilyistäni. Minusta se on helppo tapa tuottaa naurua ja en ainakaan vahingoita ketään muuta. Nykyisin puolisoni kanssa pidämme yhteistä huumorintajua erittäin tärkeänä ja meillä nauretaan nykyisinkin paljon. Mieheni on hyvä sanailemaan ja hän saa minut usein nauramaan. Samoin Marin kanssa työssä meillä on aina jutuissa huumori mukana ja Marin huumori on sarkastisen nokkelaa. Joskus asiakkaat ovat kommentoineet sitä, että he kuulevat naamion aikana ollessaan minun ja Marin naurua usein. Yleensä tämä otetaan positiivisenä asiana, että meillä on työpaikallamme hauskaa. Tietysti pyrimme olemaan Marin kanssa hiljaksiin, kun asiakkaat ovat puoliunessa ettemme vaan heitä häiritse. Kokonaisuutena olen siis omasta mielestäni erittäin huumorintajuinen ja arvostan huumorin korkealle ja tärkeäksi osaksi elämää ja ihmisten välistä kommunikaatiota.

Miksi stand-up ei naurata

Voi olla, että olen ikäni takia alkanut nauramaan toisille asioille, kuin näille pissa, kakka ja seksijutuille. Varsinkin Niko Kivilän osuus tuossa showssa oli aivan samaa hölinää mitä olen kuullut häneltä jo viisitoistavuotta sitten. Verkatehtaan yleisössä olimme selvästi vanhemmasta päästä ja paikalla oli paljon nuorten miesten porukoita. Ehkä olin väärää kohderyhmää ja jutut lähinnä kyllästytti. Mieheni kyllä nauroi kovasti, mutta hänkin myönsi olleensa pettynyt ja odottaneensa parempaa. Varmaan kyse oli jostain äijähuumorista, joka kuulosti korvissani tyhmältä eikä huvittanut yhtään. Sami Hedberg pelasti vähän tilannetta toisen puoliskon lopulla. Hänellä oli muutamia hyviä juttuja Länsimetrosta ja suomalaisesta lupaviidakosta. Ilmeisesti odotinkin enemmän hyvää sanailua politiikasta ja muusta sen kaltaisesta. Vaalejakaan ei kommentoitu sanallakaan. Loppuhuomio on, että  minua ei tippaakaan naurata rivo alapään huumori ja ellei suomalaisella stand-upilla ole muuta annettavaa harkitsen tosi tarkkaan viitsinkö enää iltaani kuluttaa noissa esityksissä.