torstai 16. maaliskuuta 2017

Yrittäjän pitää huolehtia jaksamisesta

Nykyisin on aivan eri käsitykset kauppojen ja kauneushoitoloidenkin aukioloajoista, kuin aloittaessani yritystoiminnan. Silloin, kun aloitin yritykseni 1980 olin kahdeksantoista ja valmis jaksamaan kahdentoistatunnin työpäiviä. Olen aina tehnyt vain viisipäiväistä työviikkoa ja se on varmaan pelastanut minut työväsymykseltä. Ensimmäisenä viitenä vuotena pidin yhteensä pariviikkoa lomaa ja enkä ollut edes suunnitellutkaan muuta. Nykyisin aloittavan yrittäjän tilanne on aivan sama ja alkuvuosina ei todellakaan ole varaa lomailuun.

Mieleisessä työssä jaksaa pitkätkin päivät

Vielä yhdeksänkymmentäluvulla, kun tein jalkahoitojakin oli työpäiväni kello 7.30-21.00, mutta pidin silloin jo kesälomaa pari viikkoa ja talvilomaakin vähintään viikon. Tiedän monen tutun yrittäjän ajaneen itsensä täysin piippuun liiallisella työnteolla. Nykyisinkin kaupungissamme näkee esimerkkejä, että yrityksen asiakaspalvelun taso laskee ja tiskin takana on kiukkuinen yrittäjä liiallisen väsymisen vuoksi. Itseäni on suojellut se, että olen luonteeltani hyvin laiska. Enkä myöskään pyri täydellisyyteen muussa, kuin tekemieni kasvohoitojen kohdalla. Moni viilaa ja viilaa jotain pikkujuttua olematta koskaan tulokseen tyytyväinen ja se syö ihmistä. Uskon myös, että yrittäjän on helpompi kestää pitkät ja täydet työpäivät, kuin se ettei töitä olisi riittävästi. Nykyisin pitää pystyä itse tiukasti rajaamaan oma työaikansa, koska ihmiset haluavat palvelua 24/7. Ellen olisi tehnyt itselleni selväksi, että työaikaani on ma-pe kello 10-22 huomaisin olevani työssä viikonloppuisinkin. Mari myös pitää työntekoani aisoissa, jos alan olemaan liian monena iltana kello 22 työmaalla hän kyllä ottaa asian puheeksi.

Harrastukset auttaa jaksamisessa

Pidän aivan välttämättömänä, että yrittäjällä pitää olla harrastus joka nollaa ajatukset täysin. Itselleni sotahistoriaharrastus on niin suuri intohimo, että käytän kaiken liikenevän aikani siihen. Uskotte varmaan, että se on myös riittävän kaukana omasta työstäni, että pääsen työajatuksista kokonaan irti. Jaksamisen takia on hyvin tärkeää, että kotiasiat ovat kunnossa. En oikein usko, että pelkkä työ uuvuttaisi ihmisen, vaan kokonaistilanne vie voimat. Rauhallinen ja kannustava kotielämä on tärkeä voimavara. Olen vahvasti sitä mieltä, että lemmikkieläimet parantaa elämän laatua ja poistaa stressiä. Itselleni parasta stressin hoitoa on katsoa mieheni kanssa sotadokumenttiä kaikki kolme kissakaverusta sylissäni. Se rauhallinen hurrutus ja pehmeä lämpö purkaa pahimmankin kiireen. 

Lyhyt loma kannattaa viettää kaukana kotoa

Suurin osa yrittäjistä lähtee lomallaan ulkomaille, tai jonnekin kauemmaksi kotoa. Itse olen tehnyt sen päätöksen jo aikaa sitten etten pidä lomaa ellen pysty matkustamaan. Viikon, tai kahden loma poissa kotoa nollaa stressin täysin. Harvalla yrittäjällä on pidempiä, kuin parin viikon lomia kerralla ja kotioloissa se menee hujauksessa pelkkään siivoamiseen. Nykyisin pyrin itse, että saisin jo pariviikkoa kerralla lomaa, koska se tuntuu enemmän lomalta ja jo fyysinenkin kunto ehtii hiukan kohentua. Koen myös, että yrittäjän työ on jatkuvaa uudistumista ja markkinointi ja kaupankäynti vaatii luovuutta. Lomailu ja laiskottelu antaa tilaa ideoille ja silloin voi pysähtyä pöllimään luutuneita työtapoja, tai ajatuksia. 

Yrittäjyys on elämän tapa

En usko, että kenelläkään pienyrittäjällä on nykyisin yhtään sen enempää varaa lomailuun, tai vapaapäiviin, kuin minullakaan. Kun yrittäjäksi lähtee ei takuulla elä kahdeksan tunnin työpäivällä. Itselleni tulee palkka juuri noista tunneista joita teen kahdeksan tunnin ylitse, kaikki muu menee yrityksen elättämiseen. Yrittäjyys on kuitenkin kivaa ja itselleni se sopii. Uskon, että joillekin ihmisille tämän tyyppinen elämän tapa sopii ja joillekin se olisi kauhistus. Itse rakastan työtäni ja yritykseni puolesta olen valmis mihin vaan. 

2 kommenttia:

  1. Anonyymi22:06

    Eikö yrittäjä saa mitään tukea, tai lomarahaa vuosilomaa varten? Eikö maatalousyrittäjät saa jonkun lomittajan.

    VastaaPoista
  2. Yrittäjä ei todellakaan saa mitään lomatukia mistään. Eikä ole mitään järjestelmää joka sellaisen edes maksaisi. Yrittäjän kokonaisvastuuseen kuuluu hoitaa itse ja omilla rahoilla kaikki mahdollinen. En missään tapauksessa kannatakkaan mitään tukija, koska ne vääristää helposti kilpailua.
    M
    Ymmärtääkseni maatalousyrittäjien kohdalla mahdollistetaan tämä lomittaja, mutta itse se ja loma muutenkin maksetaan. Ihan samassa veneessä on maatalousyrittäjä, kuin muutkin yrittäjät.

    Inkeri

    VastaaPoista