Siirry pääsisältöön

Jouluruuat turvottaa

Nyt alkaa olla jouluruokien syönti loppusuoralla ja sen kyllä tuntee vatsassa ja kasvojen turvotuksessa. Joulunajan ruuat ja juomat eroaa niin paljon arjen syömisistä, että elimistö reagoi jo oudokseltaankin.

Suola tekee silmäpussit

Estrogeenin vähentyminen alkaa tuntua jo nelikymppisenä myös nestekierrossa. Hormoonitoiminta vaikuttaa todella paljon aineenvaihduntaan ja siksi naisilla turvotus lisääntyy iän myötä. Miehillä ei ole niin suurta turvotustaipumusta erilaisesta hormoonitoiminnasta johtuen. Ikääntymisen hidastamaan aineenvaihduntaan ei paljoa lisähidasteita tarvita, kun turvotus näkyy jo kasvoilla. Suolaiset ja mausteiset ruuat aiheuttaa helposti turvotusta ja niitähän joulun ajan ruuista löytyy. Myös alkoholia käytetään enemmän juhlapyhien yhteydessä ja se ainakin näkyy kasvoissa. Itse käytän alkoholia aika kohtuudella ja nytkin aattoaterioilla join vaan pari lasia viiniä. Se kyllä näkyy silmänympärillä ja kasvoissa aivan, kun olisin viettänyt joulunpyhät kapakassa. Hyvänä lisänä on suolainen kinkku mikä on joulun lempiruokani ja mussutan kinkkuleipää kuukauden verran joka päivä. Vielä, kun istun kaiken vapaa-ajan askartelemassa, tai lukemassa ei liikuntakaan pääse elintoimintoja vilkastuttamaan.

Nanolift poistaa turvotuksen

Aivan ilmiömäinen apu turvotukseen on Nanolift kasvohoito (118€). Tulosta ei uskoisi ellei sitä itse näe ja koe. Puolentoistatunnin hoidon aikana silmäpussit laskee ja nesteisyys koko kasvoilta silmän nähden vähenee. Kasvot tuntuvat myös kevyemmiltä, kun jähmettävä turvotuskertymä on poissa. Ennen juhlia Nanolift on loistava hoito ja säännöllisenä hoitona noin 4-8 viikon välein turvotus pysyy poissa pitkiä aikoja. Näin joulun jälkeen terveellisempi elämä olisi hyvä aloittaa Nanolift hoidolla. Se on hyvin kannustavaa, kun huomaa kasvojensa kaventuneen ja sen avulla jaksaa pitää tiukempaa ruokavaliota. Uusi kotikäyttöön tarkoitettu bt-Sonic ultraäänilaite (126€) vilkastuttaa myös ihon toimintoja ja säännöllisesti käytettynä poistaa turvotusta. Laitteen käyttöä suositellaan vähintään kerran päivässä 1,5-2 minuuttia, mutta sitä saa kyllä käyttää useammankin kerran. Silmänympärysturvotusta voi vähentää käyttämällä laitetta aamuin, illoin ja sillä voi vielä imeyttää silmänympärysnaamionkin.

Pika-apu silmäpusseihin

Dermalogican keväällä tullut uutuus Stress Positive Eye Lift (88€) on aivan loistava poistamaan silmäpusseja. Vain viidenminuutin vaikutusaika aamuisin ja silmät avautuu paljon paremmin. Nyt joulunpyhien aikana pääsin oikein testaamaan miten hyvin Stress Positive Eye Lift poistaa turvotusta ja kyllä se selvästi vaikuttaa. Se myös viilentää ihanasti ja tekee virkeämmän olon. Ensin kokeilin käyttää sitä joulupäivän aamuna, kun silmäpussit oli pahemmillaan ja ne laskivat viidenminuutin vaikutusaikana selvästi. Sitten kokeilin naamion ennalta ehkäisevää vaikutusta ja laitoin sen parina perättäisenä yönä vaikuttamaan. Mitään ylimääräistä turvotusta ei aamulla ollut, vaikka sen kertaisten syömisten tuloksena pussit olisi takuulla tulleet. Minulle tuntui mukavammalta tuo tapa, että jätetään naamio yöksi vaikuttamaan. Samalla naamio ehtii hyvin kosteuttamaan ja vähentämään silmänympäryksen tummuutta. Käytössä Stress Positive Eye Lift on edullinen vaihtoehto, koska tuosta tuubista saa 60-70 käyttökertaa. 

Stress Positive Eye Lift (88€) on pakattu tuubiin jonka kärki on muotoiltu 
hierontaa varten. Pakkauksen mukana on ohjeet hierontaliikkeistä joita voi tehdä. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...