tiistai 2. tammikuuta 2018

Vuoden ensimmäinen työpäivä

Taas on yksi vuosi takana päin eikä voi kuin päivitellä miten vauhdilla vuodet vaihtuvat. Minulla on aina hyvä mieli tässä vaiheessa, kun aloitan vuoden ensimmäiset työpäivät. Tuntuu, että pääsen taas aloittamaan tyhjältä pöydältä ja kaikki mahdollisuudet ovat avoinna edessäni. Nyt minulla alkaa kolmaskymmeneskahdeksas työvuosi ja odotan mielenkiinnolla mitä se tuo tullessaan.  Olen siitä onnellinen, että voin vieläkin sanoa rakastavani työtäni ja yritystäni.

Yritys vaatii paljon

Viimeisen kymmenenvuoden aikana yrittäjyyteen on tullut huomattavasti haasteita ja enemmän tekemistä. Syy siihen on tietotekniikka ja sosiaalinen media. Tietysti tietoliikenne helpottaa ja nopeuttaa monia asioita, mutta aikaa vieviä vaatimuksia on tullut rutkasti lisää. Sosiaalinen media on yritykselle loistava markkinointikanava ja sen käyttö pitää opetella kunnolla. Itse olen halunut olla aina ajan hermolla ja opettelen mielelläni uutta. Sen olen päättänyt jo kymmeniä vuosia sitten etten käytä energiaani muutosvastarintaan ja urputa kaikkea uudistumista vastaan. Valitettavan moni ikäiseni yrittäjä käyttää voimiaan siihen, että he selittävät itselleen ja muille miksi eivät hyödynnä sosiaalista mediaa tai miksi eivät uudistu muutenkaan.  Toivottavasti en itse ikinä lähde sille tielle etten innostuisi uusista asioista. Minulla on vielä todella paljon oppimista ja tekemistä, että hyödyntäisin somen kaikilla mahdollisilla tavoilla. Se onkin vuoden 2018 suurin haaste ja jo tällä viikolla suunnittelemme strategia Marin ja nettiapulaiseni Annukka Leppäsen kanssa. Olen todella iloinen, että olen löytänyt Annukassa ihmisen joka osaa työnsä ja on idearikas ja kannustava. 

Pimeän Kaupan ilta 23.2

Suomeenkin on tullut entistä enemmän amerikkalainen markkinointikulttuuri johon kuuluvat jatkuvat tapahtumat ja erikoispäivät. Dermalogica ja Youngblood ovat kumpikin amerikkalaisia sarjoja ja heiltä saa paljon tukea ja ideoita erilaisiin tapahtumiin. Nykyisin kuuluu hyvään asiakas palveluun, että asiat uudistuvat eikä pienikään firma saa polkea paikallaan. Hämeenlinnassa Pimeän Kaupan ilta on erinomainen tapahtuma josta tykkää sekä kauppiaat, että kuluttajat. Seuraava on pe 23.2 ja tottakai osallistumme siihen. Sitten tuleekin pitkä väli, kun seuraava Pimeän Kaupan ilta on vasta syys-lokakuussa. Tuosta helmikuun tapahtumasta kannattaa hankkia tuotteet koko kesänkin varalle. Dermalogica lanseeraa tänäkin vuonna ainakin pari kolme uutuustuotetta ja ensimmäinen tulee tammi-helmikuun vaihteessa, mutta vielä emme tiedä mikä tuote se on. Muutenkin panostamme tänä vuonna uusiin tuotteisiin ja testailen millaisia vartalohoitouutuuksia, tai muuta kivaa voisin asiakkaillemme tarjota. 

Yrittäjän pitää huolehtia itsestään

Pahinta mitä yrittäjä voi tehdä on laiminlyödä itsensä ja väheksyä omaa hyvinvointiaan. Itselleni kaikista tärkeintä on hyvät harrastukset joiden avulla pystyn täysin nollaamaan yrittäjyyden aiheuttaman stressin. Minulla näitä harrastuksia riittää niin paljon etten aina ehtisi töitäkään tekemään. Onneksi pistän työn vielä toistaiseksi etusijalle. Sotahistoria, taide, teatteri, askartelu ja matkustaminen pitää minut virkeänä ja elämään muutakin kuin työtä. Kissat ja onnellinen kotielämä vähentää myös stressiä ja auttaa rentoutumaan. Tämä kissajuttu tuleekin näkymään tänä vuonna enemmän, koska olen päättänyt panostaa entistä enemmän Kissakoti Kattilan avustamiseen. Joulukuun keräystapahtuma onnistui todella hyvin ja Kattilan keräyslippaaseen kertyi 190€ ja siitä kiitän teitä. 
Odotan innolla mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Toivotan myös kaikille lukijoille onnellista uutta vuotta!

2 kommenttia:

  1. Anonyymi20:15

    Mahtava keräystulos Kattilan lippaseen, hienoa työtä Inkeri!

    VastaaPoista
  2. Kiittää pitää antelijaita asiakkaita. Avoimien Ovien tapahtumassa moni osti arpoja ja pitkin syksyä ihmiset ovat pudottaneet useammankin euron lippaaseen.
    Täytyy ideoida joku arvanmyyntitapahtuma kesällä, vaikka torille. Minusta olisi tosi kiva jutella ihmisten kanssa ja kertoa Kattilan toiminnasta ja samalla kerätä rahaa. Täytyypä seurailla millaisia tapahtumia kesällä on. Aurinkoisena lauantaina olisi ihan kiva seisoskella torilla muutama tunti hyvän asian puolesta. Minulla on myös hiukan ” helppoheikin” vikaa ja tykkäisin jutustella ihmisten kanssa.

    Inkeri

    VastaaPoista