Siirry pääsisältöön

Talvimatkailu etelään alkaa

Vuodenvaihteen pyhistä päästyä alkaa talvilomien odotus ja moni suuntaakin etelään ja aurinkoon. Aurinko ja ilmaston vaihdos tekee ihmiselle todella hyvää ja lomalla valo on suuri nautinto. Ihon kannalta etelän matkailussa on hyviä ja huonoja puolia.

Atopia paranee auringossa

Atooppisen kuivalle iholle pari viikkoa etelässä keskitalvella on suorastaan lääke ihon ongelmiin. Merivesi ja kostea ilma rauhoittaa ihon kuivumista. Uv-säteilyä pitää atoopikonkin välttää, koska yhtä hyvin heillä on vaarana sairastua ihosyöpään. Atooppista ihoa ei etelässä niinkään paranna aurinko vaan yleinen ilman kosteus ja meriveden suolat ja mineraalit. Parasta kuivuusihottumaan olisi kaukoidän ilman ala jolloin ilman kosteus on todella suuri. Myös atoopikkojen kannattaa pysyä poissa suorasta auringosta ja välttää keskipäivän voimakasta säteilyä sekä suojata iho hyvin tarpeeksi suurella suojakertoimella. 

Talven kalpea iho palaa helposti

Tähän aikaan vuodesta aurinko on todella suuri rasite iholle. Epäilen, että monen asiakkaani solumuutokset ovat saaneet alkunsa juuri menneiden vuosien etelän matkailusta. Tässä vaiheessa vuotta ihossa ei ole enää yhtään kesäauringon antamaa suojaa. Vaalea suomalainen iho palaa jopa vartissa, jos on suojaamatta etelän auringossa. Missään tapauksessa ei kannata ensimmäisinä päivinä olla suorassa keskipäivän auringossa, koska se vaurioittaa ihoa monella tavalla. Kaikki eivät saa ihosyöpää, mutta kaikkien ihot rypistyy ja ohenee uv-säteilyn vaikutuksista. Hyvä suojaus on erittäin tärkeää etelän lomareissulle. Kasvoille meidän suosituin tuote on Dynamic Skin Recovery sk 50 (119€) mitä moni käyttää läpi talven päivävoiteena. Se on helppo ja miellyttävä voide joka sopii hyvin myös meikin alle. Dynamic Skin Recovery sk 50 on suojaavuuden lisäksi kosteuttava ja kiinteyttävä. Koko vartalolle sopii hyvin Protection Sport sk 50 (53€)ohut suojavoide josta miehet ja lapsetkin pitää. Valitettavasti tämä tuote jää Dermalogicalta pois samalla, kun he karsivat vartalohoitotuotteita muuten. Meillä sitä löytyy hyllystä vielä muutama tuubi.

Eniten iho kärsii kotiin paluusta

Ihon kuivumisen ja rasituksen kannalta ehdottomasti pahin vaihe on Suomeen paluu. Tammi-helmikuussa saattaa meillä olla kovatkin pakkaset, tai ovat ainakin joskus olleet:). Siinä kohtaa iho kuivahtaa, kun muutos auringosta meidän kuivuuteen ja kylmyyteen on shokeeraava. Sisälämmitys on kuivattanut sisäilmaa näin muuten kosteana ja lämpimänä talvena ja se vaikuttaa eniten myös ihon kuivumiseen. Parasta olisi tulla kasvohoitoon noin viikon kuluessa kotiin tulosta. Kotihoitoon pitää lisätä runsaasti kosteutta ja ihoa vahvistavia hoitoaineita. Multivitamin Power Serum (123€) tehotippa on tehokkain tuote vähentämään uv-säteilyn vanhentavaa vaikutusta. Skin Hydrating Booster (107€) on superkosteuttava tehotippa kaiken ikäisille ja se on atoopikoille hyvä ehkäisemään kuivumista. Myös Multivitamin Power Recovery Masque (78€) naamio kannattaa ottaa käyttöön aurinkoloman jälkeen. Kotiintulon jälkeen voi käyttää multivitamiininaamiota viikon verran joka toinen ilta ja jättää loput yöksi vaikuttamaan. Se on hyvä ennalta ehkäisy meidän talven kuivattavaan vaikutukseen. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...