Siirry pääsisältöön

Mitä tapahtuu hoitamattomalle iholle

Luin alkuviikosta kosmetologien ammattilehdestä ergonomiasta ja siitä miten suuri riski työssämme on selkä-ja käsivaivat. Haastateltu fysiatri totesi, että nuorena elimistö on vielä hyvinvoiva, mutta 45-vuotiaana nivelten takuuaika on ohitse ja lähes varmasti joku nivel alkaa oireilemaan ellei kuntoaan hoida.  Samaa voisin sanoa ihosta. Nuorempana ihon laiminlyönti ei vielä näy, mutta 45-vuotiaana ongelmat tulee selvästi näkyviin ellei ihoa millään tavoin hoideta.

Miten laiminlyönti näkyy kasvoilla

Silloin, kun kasvot pestään vedellä ja saippualla, tai pelkällä vedellä eikä käytetä mitään voidetta alkaa iho kuivumaan. Myös aikaisemmin rasvainen iho alkaa iän myötä kuivumaan ja ihon uudistuminen hidastuu. Tästä seuraa ihon ohentuminen joka ensin näkyy poskipäillä. Yleensä ohentuminen näkyy ihon punoituksena ja hilseilynä. Minä olen työni mukana oppinut näkemään jo varhaisessa vaiheessa, kun ihon päällimmäinen kerros alkaa puuttumaan. Asiakas itse huomaa ohentumisen tuoman punoittelun lisääntymisen, mutta varsinainen ohentuminen näkyy selvästi vasta 55-65-vuotiaana. Yleensä ohentuminen tuo tullessan kihelmöintiä, kuumotusta ja kutinaa. Ellei ihoa koskaan puhdisteta kunnolla vuosikymmenten tuomat talikeräytymät näkyy ohentuneella iholla hyvin selvästi kuusikymppisestä eteenpäin. Ihon veltostumisen ja kuivuuden myötä huokoset aukeavat ja niihin kerääntyy likaa ja mustapäitä. Kuivuuden tuoma hilseily näkyy muutenkin kalpealla iholla keltaisen harmaana kerroksena ja se pakkautuu ryppyihin ja korostaa niitä entisestään. 

Pigmenttimuutokset tekee ihosta kirjavan

Ellei ihoa ole yhtään suojattu auringolta viisikymppisenä kasvot ovat toella läiskikkäät ja kirjavat. Viimeistään kuusikymppisenä esiin tulee vakavat solumuutokset mitä joutuu hoitamaan ihotautiklinikalla sairaalassa. Yleensä basaliooma jäädytetään, tai joissain tapauksissa leikataan ja kummastakin jää jäljet. Ihosta tulee aina vaan kirjavampi, kun siinä on ohentumisen tuomaa punoitusta, harmaata hilseilyä, ruskeita pigmenttimuutoksia ja jäädytysjälkiä. Pysyviä pigmenttimuutoksia ja uv-säteilyn haittoja ei jälkikäteen pysty kosmetiikalla hoitamaan vaan ennalta ehkäisy on siihen tärkein hoito. Uv-säteily pahenee vuosi vuodelta otsonikerroksen ohentuessa ja oma ikäluokkani kärsii huomattavasti enemmän solumuutoksista mitä nykyiset kahdeksankymppiset. En uskalla edes ajatella miltä 2000-luvulla syntyneet näyttävät kahdeksankymppisinä, mutta ehkä siihen mennessä on jo kehitetty joku helppo hoito korjata pahanlaatuiset solumuutokset. 

Vähäinenkin hoito auttaa

Näen työssäni selvän eron meikkaavan asiakkaan ja eimeikkaavan asiakkaan ihossa. Ihminen joka käyttää päivittäin meikkiä puhdistaa ja kosteuttaa ihoa päivittäin. Samalla meikki suojaa ulkoiselta rasitukselta ja ennen kaikkea uv-säteilyltä. Mitään suuria asioita ei tarvitse tehdä, että säästyy tuolta ihon ohentumiselta. Muutama kasvohoitokerta vuodessa ja hellävarainen puhdistustuote ja kosteusvoide pitää pahimman ohentumisen ja hilseilyn loitolla. Omat vakioasiakkaani hoitavat ihoaan todella hyvin ja ero hoitamattomasn saman ikäiseen on todella suuri. Viisikymppisen hyvin hoidettu iho on vähintään kymmenenvuotta nuoremman näköinen kuin saman ikäisen hoitamattoman. Ihoaan hoitavilla on ilmeisesti myös muu asenne itsensä hoitamisessa kunnossa, koska moni vakioasiakkaani näyttää hyvin reippaalta ja yli kymmenenvuotta omaa ikäänsä nuoremmalta. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...