Vielä nykyäänkin kuulee ihmisten sanovan, että meikki pilaa ihon ja aiheuttaa ties mitä ongelmia. Hyvin usein teini-ikäisiä pelotellaan näillä jutuilla mitkä eivät pidä ollenkaan paikkaansa. Päivittäin meikkaavan ihmisen iho on yleensä paremmin hoidettu kuin meikkiä välttelevän iho.
Meikin poisto on tärkeä osa ihon hoitoa
Mitään suoraa yhtäläisyyttä ei voi vetää, että meikkaajat hoitavat ihoaan paremmin kuin muut. Minulla on lukuisia vakioasiakkaita joiden ihonhoito on esimerkillistä eivätkä he käytä meikkiä kuin juhlissa. Kuitenkin pääsääntöisesti meikkaajat käyttävät puhdistusaineita ja kosteusvoidetta jotka eivät ole meikkaamattomien käytössä. Tosin tiedän niitäkin jotka vetävät meikkivoiteen suoraan iholle ilman mitään voiteita ja meikki pestään pois saippualla. Aloin siksi kirjoittamaan tästä aiheesta, kun näen joskus aamun ensimmäisellä asiakkaalla edellisen päivän meikin rippeet kasvoilla. Meikkiä on vähän huuhtaistu, mutta ei kunnolla poistettu. Katselin myös Dermalogican tilastoja ja heidän SOOTHING EYE MAKE-UP REMOVER (28€) silmämeikin poistoaine on monessa maassa viiden suosituimman tuotteen ryhmässä. Meillä Suomessa se on peränpitäjä ja meilläkään ei sitä myydä kovinkaan montaa pulloa vuodessa. Tosin tuo yksi pullo riittää lähemmäs vuoden, jos sitä käyttää viitenä päivänä viikossa. Tämä Dermalogican silmämeikin poisto geeli on aivan täydellinen tuote. Käytän sitä joka kasvohoidossa silmä-ja huulimeikin poistoon. Omassa kotihoidossani en selviytyisi ilman sitä. Soothing Eye Make-Up Remover on myös erittäin kosteuttava ja rauhoittava ja kuivalle herkälle silmäluomelle se on erinomainen myös hoitoaineena.
Meikki voi imeytyä ihohuokosiin
Tehokas meikin poisto on tärkeää ettei meikki aineet jää tukkimaan ihohuokosia ja aiheuta näppyjä. Välillä näen, että suuri huokoisella iholla tukkeumassa on aivan selvästi meikkiä. Se kertoo siitä ettei meikinalusvoide ole ollut riittävän suojaava ja puhdistuskaan ei ole ollut riittävää. Dermalogican PRECLEANSE ja PRECLEANSE BALM (46€) ovat erinomaisia puhdistusaineita paksunkin meikkivoiteen poistoon. Nykyisin ihonhoitosarjat suosittelevat kaksoispuhdistusta ja tuon Precleansella avulla se toimii erinomaisesti. Ensin pestään Precleansella tai Precleanse Balmilla meikki pois ja sen jälkeen käytetään ihotyypin mukainen puhdistustuote. Itse olen alkanut tekemään kaksoispuhdistuksen iS Clinicalin puhdistustuotteilla. Poistan ensin silmämeikin Dermalogican silmämeikin poisto geelillä ja sen jälkeen pesen meikkivoiteen pois iS Clinicalin CREAM CLEANSERILLA (52€) ja lopuksi käytän CLEANSING COMPLEXIN (52€) Bt-Sonicin kanssa yhdessä. Tuo Bt-Sonic viimeistään puhdistaa ihon kunnolla. Ultraäänivirta nostaa likaa, hikeä ja talia huokosista ihon pintaan mistä ne sitten pestään pois. Meidän myymät meikkituotteet YB ja Dermalogica ovat vesiliukoisia ja kevyitä mineraalimeikkejä jotka ovat helppo pestä pois. Monet muut meikkisarjat sisältävät niin tiiviin pigmentin, että meikkivoiteen poisto on tosi työlästä. Ei kannata hankkia sellaisia meikkituotteita mistä ei ole varma, että jaksaa pestä ne kunnolla pois.
Mitä hyötyä tuosta silmämeikkiremoverista on, kun ripsivärikin lähtee precleansella loistavasti?
VastaaPoistaTuo Soothing Eye Make-up Remover on erittäin kosteuttava. Kuiville silmäluomille tai atooppiselle iholle sillä on suorastaan parantava vaikutus. Hyvin herkkä silmäisille se on hyvä ratkaisu. Silmänympärysten turvotuksesta kärsiville se on paras mahdollinen silmämeikin poistoaine.
PoistaInkeri
Mun silmiä precleanse-öljy kirvelee. Illalla jos sillä pesen, on aamusilmäni rähmäiset. Erillinen silmämeikinpoistoaineella pyyhkäisy poistaa liiallisen öljyisyyden ja ei kirvele.
VastaaPoistaOmat silmäluomeni kuivuu ihan suomuille varsinkin talvella ja tuo silmämeikin putsari tuntuu ihan rauhoittavan kipeää ihoa. Sillä lähtee ripsarit ja muut helposti pois eikä tarvitse jynssätä muutenkin huonoa ihoa.
VastaaPoistaUllis