perjantai 30. elokuuta 2019

Yhteiskunnalliset asiat kiinnostaa

Sain eilen tietää, että Hämeenlinnan Seudun Yrittäjänaiset ry on asettanut minut ehdolle Suomen Yrittäjänaisten hallitukseen. Olen todella innoissani tästä, vaikka tiedänkin sen vaativan paljon aikaa ja voimavaroja.


Suomen Yrittäjänaiset 

Suomen Yrittäjänaiset on vuonna 1947 perustettu järjestö joka ajaa yrittäjänaisten asioita ja edunvalvontaa. Tällä hetkellä puheenjohtaja on Tiina Koski Forssasta. Aikaisemmin järjestö tunnettiin nimellä Yrittäjänaisten Keskusliitto ja nimen muutos tehtiin muutama vuosi sitten. Minähän olen ollut aikaisemmin jo kaksi kertaa tuossa hallituksessa ja varapuheenjohtajana sääntöjen sallimat kolme kertaa kaksi vuotta eli yhteensä kuusi vuotta. Ensimmäinen kerta oli 90-luvun alussa ja toinen kausi 2000-luvun alussa. Nyt olen kerännyt voimavaroja yli kymmenen vuotta ja huomasin, että minulla olisi vielä annettavaa yhteisten asioiden eduksi. Olin jo päättänyt, että keskityn vain muihin harrastuksiin ja omaan firmaani ja yhdistysasiat saa tehdä joku muu. Nyt, kun aikaa on kulunut tarpeeksi edellisestä kaudestani huomaan kaipaavani niitä haasteita ja hyvää yhteistyöverkostoa. En ole enää halukas Hämeenlinnan yrittäjänaisten hallitukseen vaan minua on aina kiinnostanut eniten koko Suomen asiat. Tietysti Hämeenlinna kulkee aina mukanani ja edustan Hämeenlinnaa olen sitten missä hyvänsä. 


Luottamustehtävät antavat paljon

Tuo vaalikokous on lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna ja minulla on nyt hiukan yli kuukausi aikaa markkinoida ja mainostaa itseäni. Samoin pitää tehdä hyvä vaalipuhe, koska oletettavasti kisa tulee olemaan tiukka. Olen aikaisemmilla kerroilla saanut aina suurimman äänimäärän, mutta en tuudittaudu siihen, koska tämä on taas ihan uusi kerta. Paikkakuntana Hämeenlinna ei tuo mitään lisäetua eikä sen varaan voi laskea mitään, koska Etelä-Suomesta on niin paljon muitakin edustajia. Lappi, Itä-Suomi ja Pohjanmaa tuovat lisäarvoa edustajalleen, koska sieltä olevat jäsenet äänestävät aina omaa ehdokastaan ja tekevät vaalityötä hänen puolesta. Uskallan siksikin lähteä ehdokkaaksi, että hallitustyö ei vie enää niin paljon aikaa. Skybe ja muut viestintävälineet mahdollistavat osallistumisen kokouksiin kotoa käsin eikä enää tarvitse joka asian takia lähteä Helsinkiin tai muualle. Tämä ei vaikuta työhöni millään tavalla eikä ainakaan negatiivisesti. Uskon saavani niin paljon energiaa ja uusia asioita, että se tuo lisämotivaatiota työhönikin. Sitten, jos hallituspaikka aukeaa työ alkaa ensi vuoden alussa. Siinä tapauksessa saatte lukea tästä blogista hiukan useammin yhteiskunnallisista asioista ja yrittäjänaisten toiminnasta. Kuitenkaan en tule rasittamaan lukioita tällä sivutehtävällä vaan blogin päätarkoitus on edelleen ihonhoito ja kosmetologin palvelut.

3 kommenttia:

  1. Anonyymi10:20

    Hieno juttu ja minä luen mielelläni yhteiskunnallisista asioista!
    -Pia

    VastaaPoista
  2. Anonyymi09:19

    Sovit todella hyvin tuollaiseen tehtäväään. Ja minäkin kyllä kuulen mielelläni näistä asioista. Pontta kampanjaan!

    Leena

    VastaaPoista
  3. Kiitos kannustuksesta! Minulla on aina ollut hengen palo korjata epäoikeudenmukaisuuksia. Olen myös sen verran feministi, että haluan tasavertaisen aseman kaikille. Minua energisoi kovasti tehdä työtä saman henkisessä naisverkostossa ja heiltä oppii aina paljon uutta. Vuosikymmenien aikana luottamustehtäväni ovat opettaneet minua ajattelemaan asioita koko Suomen mittakaavalla. Siksi en oikein enää sovellu Hämeenlinnan yhdistykseen, kun ajattelen paljon suurempia kokonaisuuksia. 90-luvulla olin Suomen Yrittäjänaisten varapuheenjohtaja ja olin melkein joka viikonloppu eri paikkakunnilla yrittäjäjuhlissa juhlapuhujana tai ihan muuten vaan vieraana. Silloin opin ymmärtämään eri kaupunkien elinkeinorakennetta ja nämä vuodet olen seurannut niiden muuttumista ajan myötä. Lähes kaikki pikku kaupungit kokevat keskustansa kuolemaa ja pienten kivijalkaliikkeiden häipymistä. Teoriassa ekonomistit väittää palvelun tuottajilla menevän hyvin. Tämä on harhaa, koska esimerkiksi kauneushoitoloita on joka paikassa aivan liikaa ja ne tappavat toisensa järjettömällä hintakilpailulla.
    Tiedän, että jos pääsen hallitukseen joudun jonkin verran käymään viikonloppuisin näillä puhujakeikoilla eli olemaan yrittäjyyden matkasaarnaaja. Kuitenkin yritän olla vaivaamatta lukijoita tai asiakkaita saarnoillani:). Asiakkaat ja oma työni menee aina kaiken edelle ja nämä luottamustehtävät ovat vain harrastus.

    Inkeri

    VastaaPoista