Viime viikolla tuli kahdeksankymmentä vuotta Molotov-Rippentrop sopimuksen allekirjoittamisesta ja kolmekymmentä vuotta siitä, kun Balttian maat teki ihmisketjun maidensa läpi. Seuraavan viiden vuoden aikana tulee lukuisia merkkivuosia viime sodan tapahtumista. Muutaman päivän päästä 1.9 tulee kahdeksankymmentä vuotta siitä, kun Saksa hyökkäsi Puolaan ja toinen maailmansota alkoi.
Yli neljäkymmentä vuotta sotahistoriaa
Sotahistoria on ollut harrastukseni yli neljäkymmentä vuotta ja oikeastaan lähemmäs viisikymmentä vuotta. Olin vähän yli kymmenvuotias, kun innostuin intiaanisodista ja siitä se on jatkunut tähän päivään asti. Toisen maailmansodan historia on muuttunut lähes kokonaan näiden neljänkymmenen vuoden aikana. Voisi luulla, että historia ei muutu miksikään, mutta kyllä se muuttuu riippuen siitä kuka sen historia kirjoittaa voittaja vai voitettu. Muistan hyvin, kun tuli neljäkymmentä vuotta toisen maailmansodan syttymisestä vuonna 1979. Silloin tarinat ja ”totuudet” toisesta maailmansodasta ja Suomen talvisodasta ja jatkosodasta olivat ihan toisenlaisia kuin nykypäivänä. Tuosta Molotov-Rippentrop sopimuksesta ei tietty vielä mitään, koska se oli Kremlin kassakaapissa piilossa. Baltian maat juhlivat kiltisti Neuvostoliiton mukana voitonpäivää joka vuosi 8.6. Vielä silloin myös uskottiin, että saksalaiset tappoivat kaksikymmentätuhatta puolalaista upseeria Katynin metsään ja puhuttiin natsien kauhuteoista. Vasta Neuvostoliiton kaaduttua totuus näistä asioista alkoi hiljalleen tulla julki. Esimerkiksi nuo Puolan upseerit tappoi neuvostoliittolaiset eivätkä saksalaiset. On todella mielenkiintoista vertailla näiden kahden eri aikakauden historian kirjoitusta. Se mitä minun aikana kouluissa opetettiin oli aika paljon muunnettua totuutta.
Puhtain asein puhtaan asian puolesta
Minua ihmetyttää, että vielä nytkin, kun uutisoidaan tästä Baltian Laulavasta vallankumouksesta ei mainita mitään siitä miten Suomi suhtautui Neuvostoliiton toteuttaessa Rippentrop sopimusta. Sopimuksessahan oli, että Suomi ja Baltian maat kuuluvat Neuvostoliiton etupiiriin ja Saksa ei puutu niiden valloittamiseen. Stalin ja Molotov kohteli Suomea aivan samalla tavoin kuin Baltian maita ja ellei suomalaiset olisi toimineet toisin me olisimme olleet tekemässä myös laulavaa vallankumousta. Suomen valinta oli taistella omasta itsenäisyydestään ja talvisota syttyi Mainilan laukauksista 30.11.1939. Tuo otsikkona oleva lause on Mannerheimin suvun aatelisvakuunassa. Se sopii mielestäni yhtä hyvin Suomen talvisotaan, koska suomalaiset taistelivat puhtaan asian puolesta eli omasta itsenäisyydestään. Vuosikymmenet olivat Baltian köyhyydessä ja suorastaan kurjuudessa elävät maat esimerkkinä siitä miten olisi käynyt, jos ei olisi taisteltu. Mikä tahansa muu maa
hehkuttaisi tätä uskomatonta taisteluaan joka käänteessä, mutta Suomessa puhutaan vieläkin kuin häpeillen talvisodasta. Kaikissa muissa Euroopan maissa on laajoja sotamuseoita joissa kerrotaan kyseisen maan osallisuudesta toiseen maailmansotaan. Uusiakin museoita rakennetaan suurella rahalla, että nuorempikin sukupolvi voi kiinnostua omasta historiasta. Meillä Helsingin pääsotamuseo ei ole edes kunnolla auki vaan ainoastaan silloin tällöin. Paikka on niin pieni ja kokoelma on tehty 50-luvulla ettei se oikein kiinnosta ketään. Meidän Militaria on taas aselajimuseo ja sen ei kuulukkaan koota näyttelyä koko sodasta. Olen menossa syyskuun alkupuolella Muncheniin tutustumaan heidän sotahistoria museoihin. Saksalaisilla, jos kenelläkään olisi syytä unohtaa koko toinen maailmansota, mutta näin ei ole tehty. Munchenissakin on nyt useampia näyttelyitä ja paikkoja joissa haluan käydä, mutta niihin kaikkiin en ehdi viikon aikana. Tämäkin kertoo niiden määrästä ja laajuudesta.
hehkuttaisi tätä uskomatonta taisteluaan joka käänteessä, mutta Suomessa puhutaan vieläkin kuin häpeillen talvisodasta. Kaikissa muissa Euroopan maissa on laajoja sotamuseoita joissa kerrotaan kyseisen maan osallisuudesta toiseen maailmansotaan. Uusiakin museoita rakennetaan suurella rahalla, että nuorempikin sukupolvi voi kiinnostua omasta historiasta. Meillä Helsingin pääsotamuseo ei ole edes kunnolla auki vaan ainoastaan silloin tällöin. Paikka on niin pieni ja kokoelma on tehty 50-luvulla ettei se oikein kiinnosta ketään. Meidän Militaria on taas aselajimuseo ja sen ei kuulukkaan koota näyttelyä koko sodasta. Olen menossa syyskuun alkupuolella Muncheniin tutustumaan heidän sotahistoria museoihin. Saksalaisilla, jos kenelläkään olisi syytä unohtaa koko toinen maailmansota, mutta näin ei ole tehty. Munchenissakin on nyt useampia näyttelyitä ja paikkoja joissa haluan käydä, mutta niihin kaikkiin en ehdi viikon aikana. Tämäkin kertoo niiden määrästä ja laajuudesta.
Kommentit
Lähetä kommentti