Siirry pääsisältöön

Ruusufinni talttuu antibiootilla

Muutamia kertoja vuodessa kasvohoitoon tulee uusia asiakkaita sen takia, että heidän mielestään ihoa pitää puhdistaa. Sitten, kun näen heidät, huomaan heti akuutissa vaiheessa olevan pahasti tulehtuneen ruusufinni-ihottuman. 


Ruusufinnin hoitoon tarvitaan yleensä antibioottikuuri, mutta hyvällä kosmetiikalla ihoa suojataan ja sen parantumista tuetaan.


Ruusufinniä ei saa puristella

Välillä ihmettelen, että miten on mahdollista, ettei ihminen itse huomaa tätä vakavasti tulehtunutta ihottumaa. Jotkut ovat käyneet jopa jo parillakin kosmetologilla, eikä kukaan ole tunnistanut ruusufinniä. Olen varmaan tehnyt työtäni jo niin kauan, että asiat ovat minulla selkäytimessä. En enää edes muista, että onko ollut sellainenkin aika, etten minäkään ole tunnistanut ruusufinniä. Nykyisin ainakin sen tunnistus käy yhdessä silmäyksessä. 
Tietystikään se ei riitä, että tunnistan ihottuman, vaan minun pitää motivoida asiakas käymään lääkärissä. En usko, että mikään muu kuin antibioottikuuri ja reseptivoiteet auttavat ruusufinniin. Itse en lähtisi edes kokeilemaan mitään luomukonsteja, joita nykyisin työnnetään joka nurkasta, koska ne yleensä vain pahentavat tilannetta. Myöskään mikään kosmeettinen tuote ei paranna ruusufinniä. 
Kamalin virhe on, jos kosmetologi tai asiakas itse alkaa puhdistamaan ja puristelemaan finnejä. Se päätyy aina vaan pahempaan tulehdukseen. Ruusufinnihän näyttää hyvin samanlaiselta kuin rasvoittuva iho ja finnireaktiot, mutta samat hoitokonstit eivät auta ruusufinniin. 
Suosittelen hakeutumaan joko kosmetologille tai suoraan lääkäriin, jos epäilee ruusufinniä. Yleensä siihen käytetään kolmen kuukauden antibioottikuuri ja se alkaa auttamaan noin kuukauden käytön jälkeen.


Kosmetiikka ei poista ruusufinniä

Valitettavan usein kuulen, että asiakkaalle on myyty kosmeettisia tuotteita parantamaan ruusufinniä. Kosmetiikan teho ei riitä rauhoittamaan ruusufinnin kaltaista ihotulehdusta. Kosmetiikkaa kyllä tarvitaan tukemaan ihon parantumista ja suojaamaan ihoa uv-säteilyltä. 
Dermalogican ULTRA CALMING -hoitolinja sopii hyvin herkälle, punoittavalle ja tulehtuneelle ruusufinni-iholle. Mieto ULTRA CALMING CLEANSER (250ml 38€ ja 500ml 58€) puhdistusmaito on hellävarainen puhdistaja, joka poistaa meikkivoiteen ja kevyen silmämeikin. Usein asiakkaat haluavat peittää ruusufinnin paksummalla meikkivoiteella, jonka poistaminen ei ole ihan helppoa. Silloin pitää tehdä kaksoispuhdistus PRECLEANSElla (46€) ja UltraCalming Cleanserilla. Meikkivoide pitää puhdistaa kunnolla pois, koska iho ärsyyntyy entisestään, jos huokosiin jää meikkijäämiä. 
ULTRA CALMING SERUM CONCENTRATE (58€) on punoitusta rauhoittava ja syväkosteuttava seerumi, jota käytetään aamulla ja illalla. Sen päälle hyvä kosteusvoide on CALM WATER GEL (46€) ja sekin soveltuu yö- sekä päivävoiteeksi. 
Lumesta heijastuva uv-säteily on erityisen pahasta ruusufinnille ja usein ruusufinni puhkeaakin tähän vuodenaikaan, kun ihoa rasittavat lämmönvaihtelut, kuivuus ja uv-säteily. Suosituin aurinkosuojallinen päivävoide ruusufinni-iholle on DYNAMIC SKIN RECOVERY SK50 (50ml 69€ ja 100ml 115€), joka sopii myös meikinalusvoiteeksi. Tästä Dynamic Skin Recoverysta on vielä jäljellä pieni erä JUMBOkokoja eli näitä 100ml pumppupakkauksia. Niitä saatiin Suomeen vain yksi erä, eikä niitä saada enää lisää. Kannattaa ostaa nyt tuo isompi pakkaus, joka riittää noin kolme kuukautta ja on edullisempi.




Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista!

Kommentit

  1. Kiitos kun kirjoitit ruusufinnistä. Minulla on ohimoilla ruusufinniä. Hankala paikka, koska pipo osuu juuri siihen kohtaan ja hiukset jne. Lempituote on minulle ollu Is Clinicalin naamio. Se rauhoittaa näppylät nopeasti. Kun teen kotona etätöitä edelleen, laitan naamion suojaksi aamuin illoin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...