Tämän hetkinen Ukrainan ja Venäjän välinen tilanne on muistaakseni pahin sodan uhka, mitä olen lapsuuteni jälkeen kokenut. Pahin oli 1968 Prahan kevään kansannousu, jolloin olin seitsemän vanha ja näin tv:stä, kun Neuvostoliiton tankit valtasivat Prahan keskustan.
Maailman rauha uhattuna
Voi olla, että juuri nuo lapsuuden kokemukset Varsovan liiton liikehdinnästä Euroopassa ja Prahan kansannousun murskaaminen on saanut minut seuraamaan sotia ja niiden historiaa. Vaikea sanoa, mikä on minut harrastukseni pariin johtanut, mutta nyt ainakin käytän pari tuntia päivässä Ukrainan tilanteeseen perehtymisessä.
Varsinaisesti en ole tilanteesta huolissani, koska en voi asioille yhtään mitään. Tunnen vaan suurta mielenkiintoa asiaa kohtaan ja mietin pystynkö lukemaan tilannetta oikein. Suurvallat puhuvat Putinin pelikirjasta ja minäkin yritän pohtia, mikä hänen pelikirjansa seuraava siirto on.
Tietenkin tunnen suurta myötätuntoa ukrainalaisia kohtaan ja varsinkin Ukrainasta kotoisin olevia asiakkaitani kohtaan. Eräs heistä kertoo heräävänsä aamuöisin tuskahikeen, kun pelko Ukrainan rajan lähellä elävistä vanhemmista iskee uniin. Tätä ukrainalaiset ovat kokeneet jo vuodesta 2014 saakka.
Arvostan kovasti Ukrainan presidenttiä Volodymyr Zelenskyitä, koska hän on pysynyt rauhallisena ja päättäväisenä Venäjän uhan edessä. Nykytilannehan vaikuttaa hyvin samalta kuin syksy 1939, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja valloitti Baltian maat ja osan Puolaa. Silloin vain Suomen johto pysyi rauhallisena ja toimi niin kuin demokratiassa toimitaan.
Kukaan ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan
Ukrainan, Venäjän ja Valko-Venäjän rajoilla tilanne on sen verran räjähdysherkkä, että sotatoimet voivat lähteä liikkeelle pienestäkin viitteestä, joka voi olla erehdys. Ukrainan itäosat Donetsk ja Luhansk separatistijohtajien Denis Pushilin ja Leonid Pasetsnikin johdolla ovat kiihdyttäneet sotatoimia ja niiden alueiden räjähdykset ja ampumiset ovat lisääntyneet kovasti. Valko-Venäjän presidentti Lukashenko lähtee varmaankin mielellään Venäjän mukaan sotimaan, koska ulkoisella uhalla saa kansalaisten mielenkiinnon pois diktatuurista, korruptiosta ja huonosta ihmisoikeustilanteesta.
Uskoisin, että venäläiset lamauttavat Ukrainaa ensin hybdirihyökkäyksillä sähkön- ja vedenjakelukeskuksiin tai kaatavat tietoverkkoja. Maavoimat, joita nyt on Ukrainan rajalla noin 100,000 sotilasta, eivät pääse tällä hetkellä etenemään kovinkaan nopeasti, koska maa ei ole kunnolla jäätynyt, niin kuin tähän aikaan vuodesta pitäisi olla. Suuret tankit ja muut maavoimien koneet takertuvat pehmeään mutaan, niin kuin aikanaan Hitlerinkin joukoille kävi.
Tämän takia Venäjä siirsi viime viikolla suuren määrän maataistelukoneita Valko-Venäjän puolelle Ukrainan rajan pintaan. Maataistelukoneet olivat inhottava ase jo Suomea vastaan jatkosodassa ja nämä kehittyneet versiot ovat vielä pahempia. Niiden avulla voidaan jonkin verran korvata maavoimien huonoa liikkuvuutta.
Samoin viime viikolla Venäjän puolelle saapui Wagner palkka-armeijan joukkoja, joiden epäillään tekevän sissi-iskuja Ukrainan sisälle. He voivat esimerkiksi murhata valtaapitäviä, ottaa haltuun radioasemia tai tehdä täsmäiskuja kohteisiin, jotka lamauttavat Ukrainan toimintaa.
Putinin ystävä Jevgeni Prigožin johtaa tätä Wagner yksityisarmeijaa tai palkka-armeijaa ja yleensä he ovat toimineen Afrikan maissa. Siellä, mihin Putin ei voi laittaa virallista Venäjän armeijaa, toimii nämä Wagnerin palkkasotilaat pitämässä yllä Venäjän etuja.
Voi olla, että mitään suurta liikkeellelähtöä ei tulekaan vielä päiviin tai viikkoihin, vaan hermopeli jatkuu ja hybdirisodan käynti pitää jännitteet yllä. Ukraina ei ole mikään puolustuskyvytön pikkuvaltio, vaan Venäjä saa vastaansa koulutetun armeijan, joilla on suuri puolustustahto. Juuri tällä tahdonvoimalla Suomikin torjui suurvalta Neuvostoliiton hyökkäyksen, mutta voihan olla, ettei Putin enää sitä muista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti