Siirry pääsisältöön

Single Day ja Black Friday

Hämmästelen sitä miten nopeasti nämä kaksi ostospäivää ovat tulleet Eurooppaan. Black Friday on jo ihan arkipäivää ja tänä vuonna se on 29.11 ja myös meillä on silloin hyviä tarjouksia. Oletettavasti seuraavaksi markkinoimme myös Single Day:tä joka on pari viikkoa aikaisemmin.

Ensimmäinen maailmansota loppui 11.11 klo 11.00 1918

Tuo Single Day:n päivämäärä 11.11 on merkinnyt minulle aina ihan muuta kuin kauppakeskuksissa riekkumista. Ensimmäisen maailmansodan rauha allekirjoitettiin 11.11.1918 klo 11.00 ja se oli myös alkusoitto toiselle maailmansodalle. Monissa maissa 11.11 on pyhäpäivä johon liittyy juhlavia traditioita. Esimerkiksi Ranskassa ja Englannissa sitä ainakin vietetään ja englantilaisilla on päivän merkiksi punainen kukka rintamerkkinä. Tämän päivän pyhittäminen markkinahumulle ei sovi minun ajattelumaailmaani ollenkaan. Tänä vuonna en vielä nähnyt kuin muutamissa verkkokaupoissa Suomessa Single Day alennuksia, mutta veikkaan, että muutamassa vuodessa siitä tulee hyvin suosittu. Juuri uutisoitiin, että tänä vuonna Kiinan suurimman verkkokaupan Ali Papan liikevaihto oli kymmeniä miljardeja tuon yhden vuorokauden aikana. Ihmettelen myös, että en nähnyt yhtään lehtijuttua missä olisi kerrottu tästä päivämäärästä historian valossa. Kiinassa tuskin tiedettiin koko ensimmäisestä maailman sodasta, mutta meillä Euroopassa se kyllä pitäisi muistaa. Sen verran Kiina osallistui tuohon ensimmäiseen maailmansotaan, että 1,5 miljoonaan kiinalaista lähti Eurooppaan vierastyöläisiksi, kun omat miehet  olivat kiinni sotatoimissa. 


Kiinan yhden lapsen politiikka

Tämä Kiinan suuri määrä sinkkuihmisiä on seurausta totalitäärisestä politiikasta. Vuosina 1979-2015 Kiinassa yritettiin hillitä väestön kasvua säätämällä laki ettei perheessä saanut olla kuin yksi lapsi. Poikalapsethan on näissä vanhoissa kulttuureissa paljon tärkeämpiä kuin tytöt joten tällä hetkellä Kiinassa on satamiljoonaa miestä ilman vaimoja. Yhden lapsen politiikka moninkertaisti aborttien määrän, koska toista lasta ei saanut tulla. Samoin, kun tiedettiin lapsen sukupuoli niin tytöt abortoitiin  hyvinkin myöhäisessä vaiheessa. Tyttöjä jäi myös paljon rekisteröimättä ja heitä suorastaan katosi. Jos perheeseen tuli toinen lapsi hän ei saanut koulupaikkaa, ei työpaikkaa eikä sosiaaliturvaa. Vanhempien piti maksaa noin 15.000€, että lapsi saisi elää normaalia elämää yhteiskunnassa. Toisaalta ymmärrän tuon väestön kasvun rajoittamisen, mutta Kiinan keinot oli liian julmia. Intia on toinen maa missä väestön määrää kasvaa hurjaa vauhtia ja siellähän taas katolinen kirkko ja Äiti Teresa aikoinaan kieltävät ehkäisyvälineiden käytön. Pidän hyvin huonona asiana, jos valtio tai kirkko puuttuu ihmisten lasten hankintaan. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...