Alkuun joulukalenterimme 24. luukku sekä tiedot arvonnasta ja tarjoustuotteesta: Arvomme joka sunnuntai ja keskiviikko 50 € lahjakortin. Voittajat ilmoitetaan torstaisin ja maanantaisin. Kortin voi käyttää hoitolassa hoitoihin tai tuoteostoihin ja ulkopaikkakuntalaiset voivat käyttää sen verkkokaupan ostoksiin (verkko-ostoksen arvon oltava vähintään 50 euroa). Arvontaan voi osallistua Purkkiarmeijan komentaja blogissa, kauneushoitolamme Facebookissa tai Instagramissa kommentoimalla ja tykkäämällä. Löydät linkit websivultamme.
Joulun kunniaksi meillä on varsinainen lahjatarjous iS Clinicalin YOUTH SERUM nyt 140€ (norm.185€). Youth Serum on meidän tehokkain kiinteyttävä ja kosteuttava seerumi, joka vähentää kaikkia ihon vanhenemisen merkkejä. Tarjous on voimassa 28.12. asti.
___________________________________
Nyt vietämme ilon ja valon juhlaa, mutta valitsin synkän aiheen kirjoitukseeni. Haluan muistuttaa siitä, että aina Suomessa ei ole ollut asiat niin hyvin kuin nykyään. Suomalaiset elävät rauhassa ja yltäkylläisyydessä, mutta monessa maassa on sotatila nytkin.
Joulu 1939
Vuonna 1939 jouluun mennessä Suomi oli ollut kolmisen viikkoa Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteena. Neuvostoliiton suurhyökkäys alkoi 30.11 klo 6.50 kaikilla rintamilla, mutta pahin keskitys oli Karjalan kannaksella. Sotilaat olivat olleet hiukan kauemmin rintamalinjalla, koska Suomessa aloitettiin YH eli yhteisharjoitus hyvissä ajoin ja armeija siirtyi rajalle jo marraskuun alkupuolella. Hämeen miehet vastasivat Summassa rintamalinjasta ja siellä minunkin pappa oli. Voin kuvitella millaisessa shokissa koko kansa oli, kun yhtä äkkiä jouduttiin kuoleman kanssa silmätyksin niin rintamalla kuin kotonakin. Kotirintama vietti joulun 1939 pelon vallassa, koska Suomea pommitettiin ankarasti. Satoja ihmisiä oli kuollut ja haavoittuneita oli paljon enemmän, kun ilmapommitukset kohdistuivat meidän suurempiin kaupunkeihin. Jouluaatto 1939 oli onneksi pilvinen ja taivas oli hämärän utuinen ja siksi toivottiin huonon sään estävän lentokoneiden toiminnan. Neuvostoliitossahan ei joulua vietetty ja tuskin se muutenkaan olisi mitään merkinnyt sotatoimien keskellä.
Viipuri oli yksi Suomen kolmesta suurimmasta kaupungista Helsingin ja Turun lisäksi. Kaikki kolme kaupunkia oli joutunut kestämään useita ilmapommituksia. Viipurista oli jo ennen hyökkäystäkin evakuoitu suurin osa naisista ja lapsista ja siellä oli vain 16.000 asukasta enää. Jouluaattona 1939 Viipuri sai kokea vihollisen uuden aseen tehon. Kaupungin keskustassa tapahtui useita pahoja räjähdyksiä, mutta vihollisen lentokoneita ei näkynyt missään. Armeijalle selvisi, että Stalinin joukoilla oli ns.piiskatykki jonka kantama oli ennen kokematon. Vihollinen oli ajanut viisi panssarijunaa rajan läheisyyteen ja tykit olivat niiden kyydissä. Uskon, että sodan johto järkyttyi ymmärtäessään vihollisen voivan ampua nopeasti liikkuvalla tykistöllä hyvinkin kauas. Tässä kohtaa vielä muistutan ettei Suomi hävinnyt talvisodassa Viipuria vaan sen puolustus kesti hyvin Neuvostoliiton hyökkäyksen. Viipuri jouduttiin luovuttamaan taistelutta rauhan sopimusta tehdessä mikä oli Suomelle erityisen katkeraa.
Talvisota Summassa
Hämäläisten rintamavastuulla ollut Summan lohko oli yksi talvisodan taistelujen pahimmista paikoista. Muutenkin talvisodan miestappiot olivat kohtuuttoman suuria pienelle armeijalle. Nuo talvisodan 105 päivää oli totaalista sotaa koko ajan. Kaikki joutuivat venymään äärilaidoilleen ja joissakin sotapäiväkirjoissa kirjoitettiin joukkojen toimivan muutaman tunnin unella viikkokausia. Olisi mielenkiintoista selvittää miten moni sotilas kuoli pelkästään fyysisen ylirasitukseen. Varmasti kaikki sydämen toimintahäiriöt aktivoitui henkisestä ja fyysisestä ylirasituksesta ja sydän-ja aivoinfarkteja täytyi tulla ainakin jonkin verran. Joulukuun alkupuolella suomalaiset olivat hiukan jähmettyneitä ja ensin tuntui, että viholliselle ei voinut mitään. Vasta joulukuun puolessa välissä alkoi tulla suuria torjuntavoittoja ja joillakin rintamalohkoilla joulu vietettiin luottavaisena ja ylpeänä oman armeijan toiminnasta. Summassa vietettiin surun ja järkytyksen joulu. Summan lohkon komentaja Harald Öhqvist päätti hyökätä Neuvostoliiton joukkoja vastaan, vaikka Mannerheim ei sitä hyväksynytkään. Hyökkäys alkoi aamuvarhaisella 23.12 ja päättyi katastrofaaliseen perääntymiseen jo iltapäivällä kello 14.30. Yli tuhat hämäläistä kuoli ja haavoittui tässä hölmön tölväyksessä. Tämä oli mielestäni koko sota-ajan 1939-1945 pahin komentajan virhearvio ja miehet kuolivat turhaan. Jouluaatto vietettiin Summassa täydellisessä järkytyksen tilassa. Joka paikka oli täynnä haavoittuneita, koska niin suurta kuljetuskapasiteettia ei heti ollut ja haavoittuneet joutuivat odottamaan pääsyä sotasairaalaan. Joukkosidontapaikka eli JSP missä pappani vietti koko viisivuotisen sotansa oli suorastaan kaaoksessa ja lääkärit leikkasivat sen mitä ehtivät yleensä amfetamiinin voimalla. Pakkasta oli ylitse kolmekymmentäastetta ja olosuhteet olivat epäinhimilliset. Monet vähäisestikin haavoittuneet kuolivat kylmyyteen ja avun hitauteen. Sota oli myös vielä niin alkuvaiheessa ettei rutiineja ollut muodostunut ja luulen tuon jouluaaton olleen yhtä kaaosta.
Yritetään muistaa iloisen joulun vieton rinnalla ettei meidän hyvinvointi ole tullut lahjana vaan edelliset sukupolvet ovat sen meille tehneet. Toivoisin, että nämä veteraanit jotka ovat elossa saisivat parhaan mahdollisen hoidon viimeisinä vuosina. Heitä on jäljellä niin vähän ettei veteraanijärjestöjen enää pitäisi pihdata rahan käyttöä. Samoin lottajärjestön pitäisi käyttää kaikki omaisuutensa näiden naisten hoitoon. Tiedän, että lottajärjestö antaa kahden viikon kuntoutusjakson jossain kuntoutuspaikassa kahden vuoden välein. Minusta tuntuu järjettömältä, että esimerkiksi 98-vuotiaalle lääkintälotalle sanotaan ettei tänä vuonna pääse kuntoutukseen, mutta ensi vuonna kyllä. Kuinkahanx moni lotta edes jaksaa enää lähteä kuntoutettavaksi.
Yritetään muistaa iloisen joulun vieton rinnalla ettei meidän hyvinvointi ole tullut lahjana vaan edelliset sukupolvet ovat sen meille tehneet. Toivoisin, että nämä veteraanit jotka ovat elossa saisivat parhaan mahdollisen hoidon viimeisinä vuosina. Heitä on jäljellä niin vähän ettei veteraanijärjestöjen enää pitäisi pihdata rahan käyttöä. Samoin lottajärjestön pitäisi käyttää kaikki omaisuutensa näiden naisten hoitoon. Tiedän, että lottajärjestö antaa kahden viikon kuntoutusjakson jossain kuntoutuspaikassa kahden vuoden välein. Minusta tuntuu järjettömältä, että esimerkiksi 98-vuotiaalle lääkintälotalle sanotaan ettei tänä vuonna pääse kuntoutukseen, mutta ensi vuonna kyllä. Kuinkahanx moni lotta edes jaksaa enää lähteä kuntoutettavaksi.
Toivotan kaikille asiakkaille ja lukijoille hyvää joulua ja rentouttavaa joululomaa!
Kiitos synkästä kirjoituksesta.
VastaaPoistaHyvää Joulua sinulle Inkeri!
Katja
Mukana!
VastaaPoistaHaluan muistuttaa, että Karjala ei ole ainut alue minkä Suomi menetti. Neuvostoliitto vaati myös Suomi-neidon toisen käsivarren ja palan kylkeä.
VastaaPoistaPappani taisteli jatkosodassa ja haavoittui, mutta sitkeä mies eli yli 90-vuotiaaksi :)
Mukana arvonnassa.
Elina
Kiitos hyvästä huomiosta. Välillä ajatukseni kulkee nopeammin kuin ”kynä” ja jutusta tulee vähemmän selkeä.
VastaaPoistaSuomi todellakin menetti paljon alueita sekä talvisodan, että jatkosodan rauhassa. Mainitsin tuon Viipurin siksi, että sen menetys oli erityisen katkeroittava ja epäoikeuden mukainen. Yleensä rauhanteossa voittaja saa ne alueet mitkä on taistelemalla voittanut ellei ole miehittänyt koko maata. Muut Neuvostoliiton ottamat alueet olivat ns.sotatoimialuetta ja niiden menetykselle oli looginen selitys. Viipurin rintama ei talvisodassa ollut vielä lähelläkään romahdusta eikä Suomi hävinnyt sitä. Sen siirto Neuvostoliitolle määrättiin rauhansopimuksessa.
Näissäkin on aina syytä muistaa kummasta puhutaan talvisodasta vai jatkosodasta. Itselleni ne ovat niin itsestään selviä etten aina huomaa kertoa asiasta tarpeeksi selvästi. Yritän taas olla tarkempi kirjoituksissani.
Ilman näitä sitkeitä ihmisiä jotka me muistamme isinä, äiteinä, mummoina ja pappoina emme viettäisi joulua näin, kun sitä nyt vietämme.
Inkeri