Professorit Suomen johtajina

Mediassa on nimitetty Suomen uutta presidenttiä Alexander Stubbia yliopistomieheksi, professoriksi ja kosmopoliitiksi. Olen koko talven perehtynyt Suomen ministereihin sotien eli Suomen vaikeimpien aikojen aikana ja näitä edellä mainittuja löytyy historiastakin.

Helsingin yliopiston vararehtori, professori Edwin Linkomies (1937). Alkuperäinen kuva: Historian kuvakokoelma, Valokuvaamo Pietisen kokoelma. Museovirasto.

Rauhattomien aikojen johtajat

Mielestäni Alexander Stubb tulee presidentiksi vaikeimpana aikana, mitä itsenäisyytemme historiassa on ollut sota-aikojen jälkeen. Ensimmäistä kertaa sitten lapsuuteni kylmän sodan tiedostan, ettei Suomen turvallisuus ole täysin taattu. Lapsuuteni 1960-70-luvuilla oli olemassa ydinsodanpelko, kun Neuvostoliiton johtama Varsovan liitto ja USA:n johtama Nato keräsivät aseita toisiaan vastaan. Tällä hetkellä maailmassa on useampia kriisipesäkkeitä, jotka tuovat elämään epävarmuutta. 

Talven aikana olen perehtynyt elämäkertoihin, mitkä kertovat niistä miehistä, jotka johtivat Suomea sodan aikana ja heti sen jälkeen. Hämmästyttävän moni heistä tuli Helsingin yliopistosta ja oli titteliltään professori. Aika montaa heistä voisi nimittää myös kosmopoliitiksi, koska suomalaiset poliitikot olivat hämmästyttävän kansainvälisiä. 

Aivan niin kuin kulttuuriväkikin, kävivät myös yliopistomiehet ulkomailla aistimassa maailman poliittisia tuulia. Kirjoitan yliopistomiehistä, koska kyllä sota-ajan politiikka oli täysin miesten käsissä. Yhtäkään naisministeriä ei Suomen sotakabinettiin kuulunut ja näin se oli kaikkialla muuallakin. Naiset kyllä kelpuutettiin tehtaisiin, lentäjiksi ja ambulanssin kuljettajiksi, mutta valtaan heitä ei sota-aikana päästetty. 

Ehkä tunnetuin näistä yliopistomiehistä on Edwin Linkomies joka oli Rooman kirjallisuuden professori ja Suomen pääministeri maaliskuusta 1943 elokuuhun 1944. Edwin Linkomies oli älykkö, joka kirjoitti ylioppilaaksi jo 16-vuotiaana ja väitteli tohtoriksi 25-vuotiaana. Hän teki myös pitkän uran kansanedustajana ja hänen poliittinen uransa päättyi vankilaan sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Vankilassakin hän oli hyvin tuottelias ja kirjoitti useampia oman alansa teoksia ja päästessään vapaaksi hän palasi yliopistoon ja oli viimeiset työvuotensa Helsingin yliopiston rehtori. 

Toinen professori, joka päätyi vankilaan sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä oli T.M.Kivimäki,  joka oli siviilioikeuden professori. Kivimäki oli pääministerinä ja oikeusministerinä 1930-luvun alkupuolella ja suurlähettiläänä Saksassa 1941-44. Hän oli hyvin saksalaismielinen ja siksi hänet tuomittiinkin sotasyylliseksi. 

Kosmopoliitit Suomen johdossa

Nostan esiin Mannerheimin, joka oli Suomen itsenäisyyden ensimmäisten vuosikymmenten kansainvälisin julkisuuden henkilö. Mannerheim ei varsinaisesti ollut poliitikko, vaikka siihenkin rooliin joutui vanhoilla päivillään. Hän omasi suuren määrän kansainvälisiä ystäviä ja tuttavuuksia, joita oli tavannut jo asuessaan Venäjällä. 

Mannerheim oli kielitaitoinen kosmopoliitti, joka tapasi elämänsä aikana suurimman osan maailman valtaapitävistä. Hän piti yllä kirjeenvaihtoa esimerkiksi tsaari Nikolai II:n äidin Maria Fjodorovnan eli Tanskan prinsessa Dagmarin kanssa, joka oli ainoa henkiin jäänyt tsaarin perheestä. Myös Winston Churchill oli hänen kirjeenvaihtokumppaninsa ja koko 30-luvun hän kävi usein metsästämässä saksalaisen Herman Göringin kanssa. 

Huomattavasti tuntemattomampi on moninkertainen ministeri Väinö Voionmaa, joka oli Helsingin yliopiston pohjoismaisen historian professori. Hänkin väitteli tohtoriksi 25-vuotiaana ja vieläkin hänen tekemänsä historiantutkimukset ovat käyttökelpoisia. 

Väinö Voionmaa hoiti 1930-luvulla useita eri ministerivirkoja ja hänkin matkusteli paljon ulkomailla hakemassa oppia ja vaikutteita. Hän perusti Työväen Akatemian, Työväen Sivistysliiton ja Kansanvalistusseuran. 

Kansainvälisimmän uran teki Rudolf Holsti, joka muutti 40-luvun alussa Yhdysvaltoihin ja teki loppuelämänsä työtä Stanfordin yliopiston professorina. Rudolf Holsti oli Suomen ulkoministerinä 1920-30-luvuilla ja edusti Suomea Kansainliitossa. Hän toimi myös suurlähettiläänä useammassa asemapaikassa. Rudolf Holsti on kiistelty hahmo ja omana aikanaan hän joutui eroamaan ulkoministerin virasta huonon käytöksen vuoksi. Ilmeisesti hänellä oli alkoholiongelma ja hän tuli sanoneeksi 1930-luvun lopulla ääneen, mitä mieltä oli Hitleristä. Holsti nimitti eräillä päivällisillä Hitleriä hulluksi koiraksi, mikä oli silloin sopimatonta, mutta nykyisin se olisi jopa hyve. 

Suomen historiassa on suuri määrä erittäin älykkäitä ministereitä, jotka tekivät uraansa myös muualla kuin eduskunnassa. Tosin Suomessa on myös ollut ministereitä, jotka eivät ole älyllään loistaneet, mutta heistä kerron joskus myöhemmin.