Siirry pääsisältöön

Ikä ja vanheneminen

Ikä ja vanhuus on puhuttanut mediaa viime viikkoina oikein urakalla, kun USA:n presidentinvaalien tv-keskustelussa Joe Biden vaikutti selvästi ikäiseltään. Vanheneminen on kipeä asia lähes jokaiselle, eikä sitä ole helppo myöntää.




Kukaan ei haluaisi olla vanhus

Tämä on kummallinen yhtälö, että meistä kaikista tulee vanhus, jos saamme elää, mutta kukaan ei haluaisi olla vanhus. Ulkonäköpaineet ovat entistä rankempia ja ne alkavat aina vain nuorempana. Jo alle kolmekymppiset pelkäävät rypistymistä. 
En tiedä onko joku suurempi voima ajanut ihmiskunnan tähän tilanteeseen, että katastrofin aineksia on kaikissa suurvalloissa. Trumpin vaalivoitto USA:ssa olisi ainakin minun mielestäni pelottavaa ja se lisäisi epävarmuutta koko maailmaan. Kuitenkin näyttää siltä, että Joe Biden tuskin saavuttaa voiton tässä kisassa. 
Bidenilla on ehkä sen verran vielä voimaa ja viisautta, että hän selviäisi uudesta presidenttikaudesta esikuntansa tuella, mutta tiukkaa kisaa vaaleissa hänellä ei ole voimaa voittaa. Keskustelen tästä päivittäin asiakkaiden kanssa ja lähes jokainen pelkää Trumpin voittoa. Kaikki ihmettelevät, miten suurvallasta ei löydy tämän parempia poliitikkoja, jotka olisivat nuorempia ja täyspäisiä.
Mieleeni tulee se vaihe, kun isäni muistisairaus alkoi, eikä hän itse mitenkään tunnistanut jotain olevan pielessä. Hän toimi monta vuotta ihan kuin olisi ollut kaikissa voimissaan, koska ihminen aika harvoin havaitsee omaa muistisairauttaan. Tämän kokeneena toivoisin, että lääketieteelliset testit olisivat pakollisia valtaapitäville.

Onko vanha mies pätevämpi kuin vanha nainen?

Olen jo pitkään seurannut sitä, miten Suomen mediassa haastatellaan kyllä eläkeikäisiä miehiä, mutta tuskin koskaan naisia. Minussa onkin herännyt kysymys, onko ikääntynyt nainen epäpätevämpi kuin saman ikäinen mies.
Esimerkiksi A-Studion vakiovieraita ovat emeritusprofessori, oikeusoppinut Martti Koskenniemi ja taloustieten moniosaaja Sixten Korkman. He ovat toki hyvin fiksuja ja kokeneita ja heitä pitääkin haastatella. En kuitenkaan muista, että missään mediassa kysyttäisiin juuri keneltäkään eläköityneeltä naiselta asiantuntijalausuntoa. Tämä ärsyttää minua. Onko vanheneva nainen muka tyhmempi kuin mies.
Sama tulee esiin USA:n vaaleissa, joista on Hillary Clinton kadonnut täysin. Hillary Clinton olisi jopa vuoden nuorempi kuin Trump, mutta kukaan ei puhu Bidenin vaihdosta Clintoniin. Voi tietysti olla, että Hillary Clinton on niin fiksu, ettei lähtisikään enää politiikkaan, vaan suostuu nauttimaan eläkepäivistään ilman valta-asemaa.





⭐️ Osallistu arvontaan seuraamalla ja kommentoimalla hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 25.6.-8.7.-24.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...